sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Me mitään ykköstuloksia haluta

 

Vaikkei olla treenattu kuin erittäin satunnaisesti, niin haksahdin ilmoittamaan Prikan Laukaalle SBCAK:n rotumestiksiin. Juu, pitäisi sitä treenata ja varsinkin liikkuroituna. Tuli useamman kerran ennen koetta fiilis, että perun osallistumisen. Onneksi en, koska saatiin tämän hetkinen taso selville, ja tästä nyt pikkuhiljaa kuitenkin treenailis taas säännöllisemmin ja kaverin kanssa.

Yhden tuomarin koe oli täynnä! Se oli hieno juttu, kun usein osallistuminen on ollut kovin aneemista. Voittajaluokassa osallistujia oli kuusi, EVL:ssä 12. Alemmissa luokissa muutama. Kokeen tuomaroi Herrasen Heli. Sää oli paras mahdollinen, kirpsakan aamun jälkeen sää lämpeni mukavasti puolilta päivin ja raikas tuuli piristi silloin tällöin. Voittajaluokka tehtiin kahdessa osassa.

1. Paikalla makaaminen, kolmen koiran ryhmässä, Prikka keksi palatessani, että kutittaa niskasta, kiertäytyi kunnolla rullalle -> 9

2. Luoksetulo, treeneissä tämä liike on alkanut näyttää hyvälle, kokeessa palasi koomaileen -> 7

3. L istu- maahan, käännyn väärään suuntaan ekan merkin jälkeen, eikä kullä mennyt maahankaan ekalla käskyllä -> 0

4. Ohjattu 9 (olisiko ollut vino perusasento?)

5. Seuraaminen  ainakin tosi väljä täyskäännös juoksussa ja jätin yhden täyskäännöksen 90 asteen käännökseen, voi liikkuri raukka, onneksi käskytti minut kääntymään uudestaan -> 8,5

6. Kaukot 1-S-M-S-I-M: sama kuin luoksarissa, kyll me treenatessa, kaksi ekaa siirtymää vaati 2 käskyä -> 5

7. Tunnari: 10

8. Hyppynouto: heräsin vikalla viikolla siihen, että tarvitaan kisametalli, (ruotsalaisen oman kapulan P. noutaa ongelmitta, en ollut varma kelpaako se kokeeseen ja toisaalta se saattaa vieriä minne sattuu). Sain perjantaina lainaan ison metallikaapulan. Yäk! sanoi Prikka. Launataina sitä noudettiin ja palkittiin onnistuneista. Myös koepaikalla tehtiin muutamia noutoja ja sain palkittua Prikkaa. Mielestäni Prikka aina keskeytti noudon jos sanoin hypyn lisäksi tuo-käskyn, siksi jätin sen nytkin sanomatta ja nythän P. sitten kääntyi metallille mennessä minuun päin, että mitä nyt, käsky ja toi sen sitten. -> 7

9. Ruutu 9,5

10. Kokonaisvaikutus 9.

Yhteensä tuo tekee 235 pistettä, kakkostuloksen ja sijoituimme kolmansiksi. 

Jos en olisi tyrinyt L:ssä niin hyvin olisi pisteet riittäneet ykköstulokseen. Tulipa tyrittyä.


Todistetusti treenattu, houkuteltiin viikolla Voima treenaamaan kanssamme, Prikan alkutaipaleella treenattiin paljonkin Voiman äidin kanssa. Tytöt "ihastuivat" kaverin läsnäolosta. Olipa hieman varmempi olo lähteä kokeesen, kun saatiin kerran treenattua ryhmäpaikkiksia ja tehtyä sekä tunnari että ohjattu liikkuroituna. 




Helatorstain helteistä nautittiin mökillä ja korkattiin uimakausikin.




lauantai 10. huhtikuuta 2021

Ollako vai ei - triosta duo

"Tuomiojärvellä lumisateessa huhtikuun 9. kaivoin viimeiset hiekkaherkkuni, mikään ei oikein ollutkaan maistunut muutamaan viikkoon. Painoakin siksi vain 13 ja puoli kiloa, muutama kilo normia vähemmän. Pitkän ja aika lailla terveen elämän sain elää". 

Ollako vai ei? On se aina vaan niin vaikea kysymys vanhuksen kanssa. Olemme saaneet pitää koiriamme aika lailla pitkään luonamme. Yhteentoista vuoteen ei ole tarvinnut hyvästejä jättää. Viime viikot on pitänyt puntaroida, koska pitää maailman kiltein Kiila hyvästellä. Kirjoittelen Kiilan epikriisin tähän, jos joku vertaiskokemuksia kaipailee. Eläinlääkäri sanoi puoli vuotta sitten 14 v. tarkissa, että odotti erilaista habitusta. Tyytyväinen täytyy olla, että niin pitkään meillä oli seurana terve Kiila. Ihana luotettava ystävä, jonka kanssa elämä oli helppoa, ei tarvinnut pelätä koirien tai ihmisten puolesta.



Viimeinen viikonloppu, viimeinen pääsiäisloma vietettiin ison perheen kanssa Vuokatissa. Kiila sai juosta narupallon perässä ja joutui juoksemaan jäällä. Kun ruoka ei maittanut, niin ei jaksanut innostua muusta kuin pallosta. Sydämen tykytyksiä kuului viikonloppuun. Kiilalla oli vatsaongelmia ja halusi ulos. Olin yksin lapsenvahtina eikä Kiila palannutkaan heti pihalle/sisään. Puin vauvelin mukaan (kesti tovin: omat ja pikkuisen talvivaatteet, enkä saanut vauvan rinkan solkia kiinni). Lapsi kainaloon ja laiturille, koiraa ei näkynyt missään. Lapsi nukahti, mentiin mökille ja lapsi rattaisiin. Tässä vaiheessa näin, että Kiila juoksee rannan suuntaisesti laiturin ohi. Huutaminen ei auta, Jinga tosin meni laiturin nokkaan haukkumaan mutta sekään ei auttanut eikä hidastunut paniikissa kotiaan etsivää koiraa. Sain nukkuvan lapsen rattaisiin ja "juoksin" (linkkasin) perään. Pääsin järveltä kelkkauralle, minne näin Kiilan juoksevan. Kelkkauralla näin Kiilan kaukana edessä, kumpikaan mustavalkoisista kaverista ei pystynyt toimimaan, kun niin paniikissa niitä käskytin. "Juostiin" Jingan kanssa Kiilan perässä. Kun vihdoin päästiin tielle, jonka kelkkaura ylitti, niin Jinga tajusi mistä on kyse ja lähti jäljen perään ja toi jonkin ajan kuluttua Kiilan eteeni. Huh, miten pelottavaa ja ahdistavaa niin Kiilalle kuin itsellekin.
Itse asiassa kuukautta aiemmin Kiilalle sattui samanlainen eksyminen kotona. Päästin sen aamuvarhain pihalle ja kun olin ottamassa sisään, niin koiraa ei näkynyt missään. Kiersin naapurien pihoja niin paljon kuin uskalsin ja korttelia ympäri. Hain pillin ja sama uudestaan. Oli kylmä pakkasaamu ja pelkäsin, että Kiila on jumittanut johonkin rinteeseen. Kun koiraa ei näkynyt, niin ajattelin, että onko joku ottanut sen sisään. Tuntia myöhemmin karkulainen oli oven takana. Silloin kuvittelin, että ehkä se löysi jonkun kompostiherkun, talipallon tms. Nyt olen vain onnellinen, että se sattui löytämään takaisin. Kiila ei ikinä ole lähtenyt koiran, eläimen tai ihmisten perään. 
Kaikki tämä sekavuus johtui taas toimimattomista munuaisista. Kiila sai syksyllä muutaman kuukauden jatkoajan syömällä kiltisti ruokaa, joka kompensoi munuaisen toimimattomuutta. Kun ei enää erikoisruokakaan maittanut, niin yritimme herkku,ruualla saada Kiila syömään. Siitä seurasi "pissiä" päähän,  ruokahaluttomuus ja sekavuus, yleinen kuivuminen, äänikin taisi lähteä tässä hötäkässä.  
Tammikuussa käytiin eläinlääkärissä, kun karvat lähti normaalia enemmän  ja rinnassa oli ylimääräistä rasvakudosta, koira näytti kalkkunalta. Munuaisongelman lisäksi todettiin selvää asentotunnon heikkenemistä vasemmassa takajalassa. Lumihangessa tuo aiheutti ikäviä tilanteita, kun Kiila jäi yhä useammin jumittamaan hankeen, nyki ja nyki muttei saanut jalkaansa irti. Aika pysäyttävää oli nostaa ja kantaa koira hangesta pois. 
Kun koira hitaasti huononee, niin on tosi vaikeata päättää, koska on lähdön aika. Keskiviikkona katsoin, ettei Kiila enää nauti elämästä, laahustaa eteenpäin ja luut otti vastaan, kun koiraa silitti. Torstaina tajusin, että nyt on päästettävä koirasta irti, se ei ansaitse enää yhtään nöyryyttäviä tilanteita ja kipua. Sain ajan seuraavalle päivälle. Eläinlääkäri totesi, että koira on valmis. Yleiskunto oli niin alhaalla, että sydän lakkasi heti toimimasta, kun lempeimmistä lempein Kiila sai viimeisen palveluksen meiltä. Jälkikäteen toki mietti, että aiheutettiinko me ylimäärin huonoja päiviä houkuttelemalla Kiilaa syömään mitä tahansa. 
Vielä viimeisenä iltana vein koirat metsään ja Kiila juoksi tapansa mukaan kaukana edellä, käännyin aikaisemmin takaisin, kun yleensä ja eihän Kiila sitä tietenkään huomannut. Yritin taas hätääntyneenä häätää mustavalkoiset hakemaan sitä. Stop. Uusi yritys ja kannustin Prikan matkaan ja niin haki hän mummelin takaisin. (Prikka on kotona huolehtinut hyvin nukkuvan Kiilan herätyksestä ja noudosta iltalenkille). 

Mein teddynalle 





























































Kiila maaliskuussa miettii viitsiikö tulla Zoom-palaveriin. Ikävä on kova, vaikka järki sanoo, että koirien kanssa eläminen kestää aina rajallisen ajan. Ja nyt tuo rajallinen aika oli pitkä ja terveen koiran elämää sai Kiila elää. Toki oli agility-aikoina nikamaongelmia ja piti osteopaattia nähdä. Kuusi vuotta sitten taas Kiila oli kaikkea muuta kuin terveen näköinen, kun näytti turvonneelta vanhukselta. Silloin anaaliongelmat aiheutti pahat aineenvaihduntaongelmat. Asia korjantui nopeasti. Samoihin aikoihin aloimme ymmärtää, että Kiila on kuuro. Muuten niin perusterve koira meillä oli omistaa yli 14 vuotta! Kiitos Kiila!