maanantai 20. toukokuuta 2024

Kevät, niin vihreä, puolen vuoden talven jälkeen

 


Kuumaan päivän lenkillä, taukoa heleän vihreässä

Köhniössä joudumme ylittämään junaradan ja olen aina nauttinut koirien juoksurytmistä ratapölkyillä, tällä kertaa  Vanan rytmitys ei ole niin puhdasta kuin parhaimmillaan.






Perjantaina käytiin korkkaamassa purjehduskausi päiväpurjehduksella Mämminiemeen. Hellettä piisasi koko päiväksi, tuulta ei niinkään, pääsimme mennen tullen vain alkumatkat purjeilla. Siksi koiratkin pääsi halutessaan kannelle. Prikka viihtyi mieluummin kuitenkin varjossa omassa loosissaan.

Mämminiemen upeat kalliot


Tämä heleä vihreys, voi ihanuus. Kuvaa ottaessa lensi taas lentoneita yläpuoleltamme.




Helteen kunniaksi vein koirat lähimmälle hiekkarannalle, niin Vanakin uskaltauti uimaan. Prikka oli uinut jo edellisenä päivänä Kolmisoppisella. Tällä uimarantaretkellä Vana kyllä ui mutta Prikan sain uimaan vain, jos pidin Vanan pois vedestä. Prikka on sellainen säestäjä, on innoissaan leluista muttei edellenkään nouda, jos Vana on lähistöllä (Prikka oli samanlainen säestäjä myös Kiilan ja Jingan seurassa).





Prikka on piristynyt kovasti ilmojen lämmetessä ja lumien vihdoin väistettyä, hakeutuu jo poseeraamankin. Ilmeisesti lumessa kahlaaminen on raskasta raskastekoiselle vanhukselle. Kuvat lähimetsästämme Keltinmäen lenkiltä.


Toukokuussa kävimme venettä laittamassa muutamana viikonloppuna, 
äitienpäiväviikonloppuna Kikatella pääsi veteen.

Vana sai vahingossa Batman-viitan juostessaaan grillin ohi, suojapeitteen naru tarttui kaulaan.

Latujen lähdettyä päästiin taas kesäreiteillemme, kävelimme Ladun Majalle ja ihana poseerauskivi osui matkan varrella Kauramäkeen.

Heti Annen "leiriltä" (edellinen postaus) palattuamme, Pk-innostuksemme valtaamana menimme tsekkaamaan vinoesteen. Prikka yrittää näyttää Vanalle, että esteelle kiipeeminen on piece of cake.

No, ei se Vana Prikan eikä mun houkutuksilla halunnut ylös nousta. Mietin, että miten olen muut koirat saanut A-esteelle/vinoesteelle. Onneksi muistin kaverini, Sirpan, neuvon 90-luvulta, kun mietin miten saan briardini vinoesteen yli lähikentällämme Roihuvuoressa. Pallo käteen, niin johan nämä leluhullut menee minkä yli vaan.


Pitihän sitä sitten kentällä tehdä muutama kiva juttu kuten koirien juoksutusta. Vana on nopea mutta tuskin  norja ja nuori hyväkuntoinenkaan Prikka olisi vauhdissa pärjännyt. Melkein 10-vuotias Prikka ei todellakaan pärjää kilpajuoksussa, vaikka etumatkaa saakin. 


Tällainen vihreys osui matkan varrelle matkalla Köhniön kentälle, 
puut muodostivat melkeinpä vihreä käytävän.

torstai 9. toukokuuta 2024

Meidän "pk-leiri"

Olemme vuosia tavanneet Annen ja koirat Hämeenlinnan mökillä ja ulkoilun lisäksi tehneet silloin tällöin jälkeä tai käyty kentilläkin. Huomasin, ettei ohjelmattomia mökkikäyntejä ole kovinkaan tiedossa, niin ehdotin, josko me mentäis katsomaan Annen uutta kotia  ihan vain Vanan kanssa. Samalla vähän tehtäis yhdessä koirajuttuja. Niinhän me sitten tehtiin paljon juttuja kahden päivän aikana! Ja nautittiin täysillä Annen treenimaastoista ja omasta pihasta.



Taisimme aloittaa tiputetulla (pudotetulla?) ja sehän on ollut Vanan bravuuri koko talven, joten ei ongelmia siinä, saimme hyviä neuvoja miten kokeessa toimitaan.

Saimme muutamia vinkkejä huonosti toimiviin tokojuttuihimme. Aloitimme tunnarista. Vana ehti jo syksyllä etsiä tunnaria omalla pihalla. Sitten tunnari jäi tauolle, kun en osannut päättää miten se sen ilmaisee (saako poimia, vai näyttääkö vain). Edellisellä viikolla olin aloittanut taas kotipihalla tunnarin. Hyvin löysi tunnarikapulan lehtien tai heinän alta, löysi myös  tunnarikasan vierestä. Sittenhän hieman taas oikaisin ja laitoin tunnarin näkymättömiin ja kasa vain oli näkyvissä. Siinähän sitten sain luotua monta epäonnistumista koiralle, onneksi Vana aina yritti sisukkaasti etsiä uutta. Monen koiran tunnari olisi kyllä mennyt pilalle pitemmäksi aikaa. Ja podin huonoa omaa tuntoa omasta ajattelemattomuudesta. Onneksi tosiaan epätoivo ei iskenyt Vanaan, vaan se ehkä jopa sisäisti paremmin, mitä siltä odotetaan. En kuitenkaan suosittele moista epäonnistumisen luomista. 

Annen kanssa testasimme tunnaria nosen hajupurkeilla. Vana sai tunnistaa nenäkosketuksella oman tunnarin purkista, hyvin hiffas,i mistä on kyse mutta hieman kestoa tuohon nenäilmaisuun tarvitsemme, tämä tiedossa ennestään.

Saimme myös huonosti toimivaan kaukoomme ohjeeksi vauhdikkaan ja innostavan namipalkan heiton koiran taakse. Sain todistaa muutamia hienoja iloisia istumaan nousemisia.

Myös Annen koirat tokoili, tässä Neve tarkkana kaukossa.

Kolmas ongelmamme on ollut kyttääminen, se on tullut jo noudoissa esiin ja asian kanssa painittu kovasti. Korppikotkailmiö näkyy myös kaikissa liikkeissä, missä joudun koiran jättämään istumaan tai se odottaa lähtökäskyä vierelläni. Kovasti olen yrittänyt saada koirani "edessä" vihjeellä katsomaan eteen (ja etenemään suoraan). Sen sijaan, että koira osaisi katsoa kauas eteen silloin, kun on tarve, se oppinut  lukitsemaan lähellä olevan kohteen (kartion, ruudussa olevan alustan, noutokapulan) ja steppaa itsensä korppikotkaksi. Jäitä hattuun itselleni kaikissa lähetyksissä!

Uusia asioita sai Vana tehdä kovasti, ensimmäinen niistä taisi olla tarkkuusruutu. (Olimme kerran huhtikuussa tehneet pienen esineen etsimistä, kun kadotin linssini silmälaseistani). Hyvin löysi Vana kolikon ruudusta. Kestoa löydetyn esineen näyttämiseen ja yleensäkin kosketukseen pitää treeniä kovasti.

Anne teki Vanalle jäljen. Varmasti muistan tämän Vanan ensimmäisen jäljen lopun elämääni. Uskomaton fiilis, kun täysin kokematon koira löytää jäljen edestään ja lähtee seuraamaan sitä. Jotenkin se jälki vain veti koiraa. Matkan varrelta löytyi sitten lelu ja namikasa, joiden jälkeen taas matka jatkui. Jälki päättyi lempipallomme löytymiseen. Olimme kaikki aika onnellisia moisesta suorituksesta.


Kuvat Neven hienolta jäljeltä.


Luxuskoiraohjelmaan sisältyi myös pentujen palluttelu. 
Ihan naapurissa oli kuusiviikkoiset trikkipennut, ei ne tietenkään samaan kuvaan mitenkään ehtineet.


Tiistaiaamulla sain Neven mukaan aamukävelyllä ja hiukan oli heillä hauskaa, kun pääsivät aukealle hietikolle juoksemaan, sitä ennen olivat kävelleet niin sivistyneesti yhdessä.

Tokan aamun aloitimme jäljen teolla ja jäljelle menoa odotellessa ehdimme esineruutuun. Vanan kanssa teimme syksyllä yhden kerran esineruudun (kun lähdimme lumisesta Jyväskylästä vihreään Hämeenlinnaan). Seuraavan kerran tein taas huhtikuun lopulla mökillä jonkinlaista esineruudun tapaista. Vanan 3. (tai ensimmäinen "virallinen") eskari. Vana tuli siis "valmiiseen pöytään", ei nähnyt minun vievän leluja. Vana lähti hienosti etsimään alueelta "lelua", kaksi kertaa tuli kysymään, että mitä? Molemmilla kerroilla palasi itsenäisesti jatkamaan etsintöjään. Löysi kaikki kolme lelua ihmeen helpolla, videolla ensimmäisen lelun löytäminen ja palauttaminen. Olin aika otettu Vanan suorituksesta. 

Raff eskarissa

Neve eskarissa

Vana jäljellä

Kun kaikki koirat olivat eskarin tehneet, pääsi Vana jäljelle. Tuuli vaikeutti jäljellä pysymistä ja huomasimme, ettei sille passaa lelua tai nameja jättää motivoimaan jäljelle menoa. Vana selvästi otti hajun lelusta ja kiirehti sitten lelulle ja unohti jäljen. Laitetaan siis namit purkkiin ja lelut taskuun, ja palkitaan kepeistä! Tosi hienot ja motivoituneet suoritukset oli Vanalla.  Tässä pieni pätkä Vanan jäljeltä. 

Olipa supertapaaminen ja superohjelma, kiitos Anne, Raff ja Neve! Kiitos ihan kaikesta!



Kyllä kelpaa koirien posetella, leikkiä, kuljeskella ja tehdä töitä. 



Sattumoisin löysin retkemme jälkeen tällaisen kuvan.  
Kuva kovasti kertoo tämän hetken fiiliksistä. Kiitos @Ari Lehtiö.










tiistai 30. huhtikuuta 2024

300. postaus, pitkä talvi ja 11 kuukautta koettua elämää Vanan kera

Huhtikuun alussa oli hyviä kantohankikelejä, kelpas tepsutella! 
Kiva, kun ei tarvinnut aina kävellä jonomuodostelmassa. 
Kantohankikuvat Köhniöjärven lenkiltä.

Auts, kuvista paljastuu usein, mitä koirien kesken on tapahtunut.



Näin kevään ensimmäiset joutsenet Köhniöjärvellä

Myllyjärvellä etsittiin vihreitä poseerauspaikkoja



Vertailtiin Vanan sisarusten kanssa koirien hännän kantamista, useimmat nostaa häntänsä kippuraan ollessaan innostuneita, kuulemma äidiltä peritty ominaisuus.

Huhtikuun puolessa välissä alkoi maa paljastua aurinkoisilla paikoilla. Yllä olevat kuvat otettu Vuorilammin lenkiltä, koirat poseerasivat vuorotellen lumella tai ilman.

Oma pihakin vapautui lumesta. Tajusin laittaa hyppyesteen pihalle. 
Seuraavana päivänä olikin taas piha ja polut lumen peitossa.

Päästiin neljättä kertaa piirin vuorolla tokoilelmaan, tällä kertaa Haukkuvaaraan. Olipa taas hyvät yhteistreenit. Paikkisten käskytyksissä Vana ei mene lankaan naapurin käskyistä. Kun naapuri kutsui koiransa luokse, niin se oli kuitenkin liikaa pienen koiran sietokyvylle. Hyvä treeni sekin!



Ihan kunnon lumipeitteen saimme vielä muutamaksi päiväksi huhtikuun loppupuoliskolla.




Otimme pienen etuloikan keväiseen maastoon lähtemällä Hämeenlinnaan mökille. 
Olipa mukava kävellä vihreässä metsässä.


"Olisikohan talvi nyt väistymässä?"


"Tuoltako se kesä tulee?" Vana 27.4. mökillä


Talvi oli pitkä, ensilumi tuli lokakuun viimeinen päivä ja lumi jäi pysyväksi täällä Keski-Suomessa. Melkein puoli vuotta kesti talvemme. Nyt huhtikuun viimeisellä viikolla on lunta tai jäisiä polkuja vain varjoisilla paikoilla.

Onneksi on kesä tulossa, Vana pääsi tekemään esineruudun pistoja ja poimimaan pudotetun lelun.
Molemmat koirat saivat myös tehdä useamman kerran vuorotellen lelun etsintää, olipa onnelliset tytöt!

Kesä tuli rytisten vappuaattona joutsenet laskeutuivat Myllyjärvelle, sen verran äänekkäästi kertovat tulostaan, että sain ihailla heidän laskeutumistaan järvelle ja toisen kävelyä jäällä. Perhosiakin näimme.


Iltakävelyllä kävimme Säynätsalossa, Päijänne oli vielä enimmäkseen jäässä. 
Näin ensimmäisen västäräkin tälle keväälle.