lauantai 6. kesäkuuta 2015

SM:t ja punainen kortti



Kovin jäi lyhyeksi meidän tokokokeemme: kaksi kokonaista liikettä ja kolmannen liikkeen alussa lennettiin ulos kehästä ja kokeesta. Ensimmäistä kertaa kisaamassa ylimmässä luokassa ja ei vaan päästy näkemään mihin osaamisemme olisi riittänyt tuolla parhaimpien seurassa. Meillä oli huippujoukkue kasassa emmekä pystyneet parastamme antamaan, päinvastoin, harmien harmi. Ihana ja vahvat alokasluokan koirat Isak ja Jimi sekä avoimen Judi tekivät kaikki mukavat ykköstulokset. Jaykään ei harmillisesti onnistunut tasonsa mukaisesti mutta toivat kuitenkin joukkueelle pisteitä, niin että pääsimme paremman puoliskon joukkoon joukkuetuloksissa. 
Kisa-aamu oli tosi kaunis, vähän meinasi aamusta tulla kiireinen kisapaikalla. Emme päässetkään suoraan sisään portista, vaan piti rokotustodistukset tai niistä annettu nauha hakea joukkueeltamme. Paitakin piti ehtiä vaihtaa hienoon SBCAK:n mustaan joukkuepaitaan. Hyvin kerkesimme kuitenkin juoksutarkastukseen. Sitten olikin kiva käydä aamukävelyllä kauniilla harjulla Teivon ravikeskuksen takana ja muistutella luoksarin pysäytyksiä, nenän käyttöä ja kapulan luovutustakin. Koira vähäksi aikaa joukkeen teltan häkkiin ja itse tutustumaan kehiin. Aika napakalta vaikutti tahti siirtyä kehästä toiseen. Kivasti tilaa kuitenkin kehille.
Meillä oli mukava lähtönumero, ensimmäisen kolmanneksen lopulla, luokkamme 33. Kymmenkunta koiraa ennen vuoroamme hain Jingan ja vähän käppäilimme varjossa, teimme kaukoja ja lepäilimme. Muutamaa koirakkoa aiemmin menimme kehän vierään odottelemaan vuoroa. 
Ensimmäisessä kehässä ensimmäinen liike oli ruutu, kaunis sellainen, mitä nyt taas turhaan hätäilin maahankäskyn kanssa ja seuraaminenkin olisi voinut tiiviimpää olla, ysi kuitenki. 
Seuraavaksi luoksari, Jinga oli vähän vinossa ennen liikkeen alkua ja yritin suoristaa sen sivuaskeleella, ei suoristunut. En enää kehannut lisää oikoa ja niin vähän vinoksi jäi aloitus ja siksiköhän oli sitten löysät pysäytykset ja pysähdykset, vitonen vain. 
Ehdimme hiukan riekkua ennen kakkoskehään menoa. Siellä arvottiin vasen meille. Mentiin aloituspaikalle ja ehdin hyvin mielestäni valmistella Jingaa "edessä tolppa" -höpinöillä. Lähetin koiran eteen merkille ja jostain syystä Jinga lähti vasemmalle etsimään ruutua? Hitaana hämäläisenä en osannut/tajunnut koiraa pysäyttää kun näin sen nauhan suuntaan suuntaavan. Ja niin pieni mustavalkoinen käväisi nauhan toisella puolella, kunnes ei korjannutkaan itseään merkille vaan kävi kuin kävikin hakemassa sen vasemman,  tästä meille punainen kortti (opetusvideo liikkeiden suorittamisesta kiitettävästi, välttävästi ja hylättynä, mukaan mahtuu paljon häsläämistä). Sen pituinen se.




4 kommenttia:

  1. Voi eii... voi harmi!!! Pitikö universumin heittää tuo tapahtuma juuri SM-kisoihin? Eikö se olisi voinut tulla jossain perähikiän saunanlämmityskarkeloissa??? Mua harmittaa teidän puolesta ihan vietävästi! :-/ Videolta näkyy, miten Jinga katsoo vasemmalle koko ajan jo paljon ennen lähetystä. Mikähän ajatuskatkos sille oikein tuli? Harmillista, tosiaankin! Isot halit teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiks Minna, Kiitos empatiasta! Joukkueen takia on suurin harmi ja vieläkään ei tullut verrokkitulosta suhteessa osaaviin koirakoihin!
      Itse olin eilen ehkä eniten hämmästynyt, kuis tässä näin kävi. Mutt oikeastaan tänä vuonna jo muutaman kerran on joissain treeneissä käynyt samalla lailla, J. ei lähdekään merkille vaan jo suorittamaan seuraavaa itse katsomaansa tehtävää. J:n mottohan on, että ei päämäärällä väliä, kunhan mennään lujaa! Se on aikas ihku tuossa fanaattisuudessaan.

      Poista
    2. Juu, onneksi maailma ei tähän lopu, eikä elämä tähän pääty! :-) Vaikka olisin kyllä niin suonut teille onnistumisen... Mutta eipä muuta kuin eteenpäin, sano mummo lumessa, eihän se muukaan auta! :-) Rapsut karvaiselle sankarillemme! :-)

      Poista
  2. Harmi kun nyt kävi noin ja juuri isoissa kisoissa, mutta häntä pystyyn! Tekevälle aina välillä sattuu ja teidän tulostaso on muuten ollut aika hienoa settiä!

    VastaaPoista