Beginners sunnuntaina, Prikka 4.
(kuvassa kylläkin Jinga, kun jouduttiin suoraan paikkamakuusta kuvaan)
Beginners lauantaina, Prikka 3.
2., 3. ja 4. samoilla pisteillä, joten run offin kautta tähän järjestykseen.
Sen verran oli erilaiset systeemit viikonloppuna, että voisi vähän avata Englannin käytäntöjä, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.
Koirat piti ilmoittaa hyvissä ajoin - viisi viikkoa ennen koetta. Kun molemmat koirani olivat valmiiksi Britannian kennelklubin rekisterissä, niin minun ei tarvinnut huolehtia rekisteröinneistä heidän systeemeihinsä, yksi homma vähemmän ulkomaalaisena kilpailijana. Onneksi kokeisiin pystyi ilmoittautumaan ja maksamaan maksutkin ihan näppärästi netin kautta. Hieman on vaan jäykempää luokkanousujen kanssa. Jos sattuu luokkanousuun oikeuttavan tuloksen saamaan, niin sillä on vaikutusta vasta kokeisiin, joiden ilmoittaumisaika ei ole menossa umpeen vielä viikkoon eli noin kuuden viikon kuluttua voin kisata luokkanousuni oikeuttamana.
Kahden päivän kokeissa on usein 1000 suoritusta. Nämä Norfolkin kisat ovat kuulemma pienentyneet entisistään, parhaimmillaan on tarvittu 20 kehää kumpanakin päivänä. Nyt luokkakehiä oli 12 ja erikseen vielä paikkis-kehä. Joka kehässä oli noin 40 koiraa. 60 koiraa on maksimi ja sen jälkeen luokka on jaettava kahtia. Nyt kahteen alimpaan luokkaan, pre beginners ja beginners oli ilmoittautunut koiria yhden kehän verran, noviisi ja A-luokassa koirakoita oli kolmen kehän verran ja kahdessa ylimmässä koeluokassa, B ja C, kaksi kehää.
Kolme alinta luokkaa ovat kovin samanlaisia keskenään: seuruu hihnassa ja ilman, luoksari kaikissa, lisäksi nouto beginnerissä ja novicessä. Vasta luokissa A - C alkaa tapahtua. Paikkikset pitenee, A:ssa mukaan tulee englantilaisten "rätti"-tunnari (joka useimmiten tehdään kaikille peräkkäin kehän viimeisenä liikkeenä), B:ssä lisäksi eteenlähetys -liike (maahan menoineen ja seuruukaavioon tulemisineen); C:ssä näiden lisäksi kaukot ja seuraamiseen yhteyteen rytminvaihdot ja jäävät. Mitään ihannematkoja liikkeisiin ei ole varattu vaan mennään kentän koon mukaan. Eteenmenon häkkyrät voivat olla aika monen näköiset. Treenatessa ensimmäinen kommentti minulle oli, että et voi heittää noin pitkälle, kapulasi olisi naapurikehässä. Kehissä olikin tosi lyhyet luoksarimatkat ja mahdollisuus heittää kapulaa.
Koska koirani eivät ole kisanneet Englannin säännöillä, meidän piti aloittaa alimmasta luokasta eli pre beginneristä. Onneksi useimmissa kokeissa koiran voi ilmoittaa kahteen luokkaan eli pääsee niihin ylempiinkin mittailemaan osaamistaan.
Noin viikkoa ennen koetta saa tietää running order, eli joka kehän kohdalta on arvottu 10 ensimmäistä koirakkoa. Minulla oli lauantaina Jinga kakkosena pre beginners -luokassa ja sunnuntaina Prikka oli arvottu ensimmäiseksi beginners -luokkaan. Mitään muuta en sitten tiennyt aikatauluista. Suositellaan, että kokeeseen tullaan tuntia ennen arvostelun alkamista, ja kokeeseen on ilmoittauduttava viimeistään tunti arvostelun alkamisesta.
Kun saavuin koepaikalle (tuntia ennen arvostelua), niin kiirettä piti. Ensin piti etsiä alimman luokan kehäni, mistä löytyi kummallekin koiralle kilpailunumerot. Piti siinä tovi listaa tavata, että oman koiran nimet löytyivät 40 joukosta. Samalla piti listaan laittaa ruksi, että olen paikalla sekä kirjoittaa ylös mihin aikaan on ko. luokan paikalla-olot. Tämän jälkeen piti kiiruhtaa kolmeen muuhun kehäämme laittamaan ruksit sekä tarkistamaan paikkisajat. Missään ei siis tarkisteta koirien papereita tai rokotuksia.
Kiireisen tunnin aikana ehdin hakea Jingan jaloittelemaan ja tutustumaan kisaa-alueeseen. Ehdin myös katsoa tuomarin ja liikkurin "rataan tutustumisen" ennen kokeen alkamista. Valitettavasti katsoinkin naapurikehän liikkurointia, joten vähän ummikkoina kehään mentiin.
Pian minulla olikin paikkisten ajat toinen toistensa jälkeen. Paikkiksissa on kaikki kehän koirat yhtäaikaa. Useimmiten nartuille ja uroksille on varattu eri puolet kehästä. Yleensä ensin tehdään istumiset (minuutti alemmmissa luokissa) ja sitten makuut (2 minuuttia). Vähän oli ruuhkaa kehissä noin 40 koiraa ohjaajineen ja yksi paikkistuomari/5-6 koiraa kohden. Alemmassa kuvassa on ylemmän luokan koirat muttei ohjaajat, niin näyttää suht tilavalta. Paikkikset poikkeaa tutuista, kun koirat ovat valmiina paikkisasennossaan eikä ole siirtymiä perusasentoon tai perusasennosta. Paikkistuomarit huutivat vähän väliä aika, jos jokin koirista liikkui. Pääpaikkistuomari ilmoitti ajan ja paikkistuomarit kirjoittivat sen nootteihinsa.
Kehään pystyi menemään kaiken päivää sen jälkeen, kun kymmenen ensimmäistä ennalta arvottua koiraa olivat suorituksensa tehneet. Ihmeen hyvin systeemi toimi, pääsin melkein aina kehään, kun olin tarkistamassa tilannetta. Kehässä aika moni teki syystä tai toisesta training grounds, joko olivat saaneet tarvittavan ykkössijan tai muuten halusivat olla koemaisessa tilanteessa ja palkita koiraansa kesken liikkeiden. Kaikissa alemmissa luokissa koiria saa kehua ja kannustaa kesken liikkeen ja avustaa käsin esim. luoksarissa ja noudossa. Liikkeiden välissä useimmat ohjaajat pyydystelivät koiriaan ja vetelivät pannasta tai kaulasta kun korjasivat koiraansa perusasentoon. Itseasiassa ylimmässäkin luokassa koiran suuntaamista ja kaulasta repimistä näki paljon.
Kun suoritukset sitten oli pulkassa, niin piti käydä kurkkaamassa oman kehän sihteerin pöydältä, että miten meni. Siinäkin meni tovi, että löysi koiransa pisteet ja katsoi oliko mahiksia viiden tai kuuden parhaan joukkoon. Jos palkintosijoilla olevilla oli samat pisteet järjestettiin ko. sijasta "runoff", tuomarin määräämän liikkeen uusinta. Jouduin kolmasti uusimaan jonkin liikkeen. Yleensä vain ykkössijoituksella on merkitystä luokkanousujen suhteen. Jos sattuu sijoittumaan omaa luokkaansa ylemmissä luokissa sijoille 1-3, niin sitten ei tarvitse niihin alempiin enää mennä kuuden viikon kuluttua. Meillä meni varsin mukavasti, line up -kuvassa (palkitut kuvataan, kuvat obedience UK sivuilla ja FB-ryhmässä) olin neljästi yhden kerran molempien kanssa. Luokan palkitut, line up jonoon kutsutut saavat tuomarilta lauseen tai kahden kirjallisen kommentit suoritukseen. Nämä tulevat http://www.obedienceuk.net/ -sivuille ja tuloslehtiseen (edelliseen postaukseen keräilen näitä tuomarin kommenteja sitä mukaan, kun ilmestyvät) muista tuloksista ei tietoa sitten olekaan löydettävissä. Oikein hyvät info-sivut UK tokoon.
Pre beginners sunnuntaina, Jinga 2. ja Prikka 5.
2. ja 3. samat pisteet, kuin myös 4. ja 5. joten molemmat koirani run off-sijoituksilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti