Tiistaina päästiin matkaan, järvi oli tyyni Juurikkasaaren satamassa. Toisin oli niemen toisella puolella. Ihan kamalassa myrskyssä liian isoilla purjeilla taistelimme itsemme Mämminiemeen. Vene oli suurimman osan matkasta sukellusveneenä jommalta kummalta puolelta, aallot ja puuskatuulet heitteli meitä miten päin vaan. Pari kertaa aiemmin olemme osuneet vastaavaan sääyllätykseen. Vana-raukka oksensi matkustilaansa, eli nukkumatilaamme. Varmaan olisi moni muukin oksentanut k.o. olosuhteissa.
Mämminiemen sisälahdessa oli mukavan tyyntä ja oli mukava ulkoilla koirien kanssa. Puuskatuulille oli luvassa jatkoa, jäimme siis yöksi Mämminiemeen. Ei siis kaikkein mukavin alku kahden viikon retkellemme. Kuvassa koirat auringossa Mämmminiemen viereisillä kallioilla.
Kolmena ensimmäisenä iltana näimme sateenkaaren, se kertonee säästä jotain. Tässä ensimmäisen illan sateenkaari Mämminiemessä.
Viereisessä laiturissa oli lättähattu, kuvassa se on juuri lähdössä paluumatkalle seuraavana aamuna.
Me kävimme aamukävelyllä Mämminiemen itäpuolella olevilla kukkuloilla, tässä jo Mämminiemen tiellä.
Lounasta nautimme pienessä Kalliosaaressa, Korpilahden venekerhon satamassa väsäsimme syötävää.
Illaksi kerkesimme oman seuran saareen Kuminaan.
Naapuriveneemme sateenkaaren alla
Kuminan kivikossa kävely on haasteellista
Jos ei pääse rantaa pitkin, pitää välillä nousta ylös, jopa koirat miettivät, että onpa jyrkkä.
Seuraavaksi yöksi parkkeerasimme Vuoretsalon satamaan virkistysalueen puolelle. Ilta oli tyyni, koirat uivat rannassa ja saunoimme virkistysalueen saunassa. Yöllä länsituuli yltyi ja heitteli venettä, saimme katua jääntiä k.o. puolelle. Aiemmin olemme olleen Jämsän veneseuran puolella suojaisessa lahdessa, mihin suuntaamme myös jatkossa.
Vanalla on hyvä suojaväri kivikossa
Vuoretsalossa on mukava, kaunis polku saaren ympäri.
Vuoretsalosta suuntasimme Luhankaan, lataamaan akkuja ja täyttämään ruokavarasttoja. Luhangan niitetyt polut olivat iloinen yllätys. Ihan keskustasta lähti hienot polut, joita kelpasi koirien kanssa kulkea. Tosin retkikartta kertoi, että olisi voinut kävellä hienon ympyrän järven rannalla keskustan pohjoispuolella. Kyläyhteisön ylläpitämät polut oli hienot kuitenkin! Rannat taas olivat siirtyneet yksityisrannaksi. Venesataman ja kunnantalon sekä Ravintola Reetin välissä oli upea nurmiko, joka kovasti kutsui tokoilemaan. En kehannut kuitenkaan mennä häseeräämään kaikkkien terassilla viihtyvien silmien alle. Tien toisella puolella oli onneksi mukavat nurmikkoalueet, niin saimme hieman tokoiltua Vanan kanssa.
Polut olivat kuin suoraan satukirjasta, niittykasvien kirjo oli hieno.
Luhangan lumoavat polut kutsuu kävelylle
Luhangan pienen keskustan lähellä olin kunnan satama ja yksityinen Reetun satama, jonka palveluja käytimme. Pääsimme kapeata lahtea Luhankaan ihan purjeilla. Paluumatkalla piti turvautua moottoriin.
Yöpaikaksi valikoitui pieni Kalliosaari Judinsalon etäläpuolelta. Vana-hyeena sai lisätäpliä männyn varjossa.
Vana-kakaran poseeraukset
Kikatella kallion kupeessa. Ihmeen helpolla löytyi rantautumiskelpoiset rannat, kun niitä haikailimme.
Veneen takaosan matalin kohta on kummankin koiran lempipaikka, niin matkalla kuin satamassakin ollessa. Ikävä kyllä Yrmy-Prikka omii paikan itselleen aina, kun silmä välttää.
Edellisenä päivänä oli hidasta Tehinselän ylitystä. Kuvassa koirien takana on Judinsalon selkää ja sekin oli turhauttavan hidasta. Lounaan tekoon pääsimme Lehtisten saarille, jonka kalliolla koirat poseeraa.
Tuolta vastarannalta lähdimme.
Kaksi väkkärää Tehinselkä takanaan
Lehtisten saari oli meille uusi Retkipaikka, jonne oli mukava jäädä saunomaan ja yöksi. Koirat tutustuivat nuotiopaikkaan hieman liian hyvin, jotain todistusaineistoa jäi (ja näkyy parissakin kuvassa).
"Tässä mä odottelen kiltisti nuotiopaikan vieressä"
"Saako tulla jo?"
Ihmeesti kuvittelevat mahtuvansa rampille rinta rinnan.
Pääsivät kuitenkin veneeseen putoamatta tai pudottamatta toista.
Seuraavana päivänä tutustuimme toiseen uuteen kohteeseen eli lähistöllä olevaan Linnasaareen, jossa oli pieni rantalaituri. Hieno lounaspaikka.
Linnasaari oli hieno lounaspaikka ja miksei myös olisi sopinut yöpymiseen ainakin vierailupäivämme tuuliolosuhteissa.
Me kuitenkin matkasimme Padasjoen vierassatamaan huoltotoimiin ja gastia vastaan.
Satama oli tuttu toissakesästä mutta sataman ympäristöön ei ole tullut tutustuttua aiemmin.
Ihan sataman vieressä on hulppea harju, jonka näköalatornista on hienot näköalat, ajattelin, että jätän koirat tornin juurelle. Intopinkeenä kiipesivät kuitenkin ylös ja alastulokin oli yhtä helppoa tornin portaissa.
Näköalatorni
Prikka ottaa lepoa aiempaa useammin. Kovin helposti läähättää ja kulkee polvitaipeessani. Vuosia ei kuitenkaan ole vielä kymmentä kasassa, niin ei vielä pitäisi näkyä vanhuus.
Suhteellisen vilkasta oli Padasjoella ja koirat menevät sielläkin mielellään veneeseen.
Padasjoelta siirryimme pojan ja lapsiensa kanssa meille tuttuun ihanaan Kelvenne-saarelle. Kaikenlaista tekemistä riitti, vaikkei ihan aina tuuli tai aurinko meidän rantaelämää suosinut.
Karhunkämmen oli taas tukikohtanamme. Osaan kartan kohteista palaan tuossa alempana.
Missään muualla emme ole törmänneet näin ihanaan ja helppoon (äkkijyrkka ja syvä ranta) luonnonsatamaan
Tämä sorsaemo kävi kuuden poikasensa kanssa useamman kerran päivässä meitä moikkaamassa.
Näillä harjuilla kelpaa kulkea.
10 kilometriä pitkällä saarella polut menee välillä rantoja pitkin, välillä saaren keskellä olevalla kapoisalla harjulla.
Ylempänä olevan kartan avulla suunnistin ja löysin Kelvenne-lammen. Opasteita sinne ei ollut mutta mukava 10 kilometrin lenkki siitä tuli.
Harvinaisen autio hiekkaranta Nimettömän lähellä.
Prikka jäi kotimieheksi (laivakoiraksi), kun muut menivät kuka minnekin. Pöydän päältä oli hyvä katsastaa, koska kaiffarit palaavat takaisin.
Juhannusaattona veimme gastin takaisin Padasjoelle ja sain kuvan sataman valkoisesta sorsasta. Tämä sorsa majaili satama-alueella myös kaksi vuotta sitten, kun vierailimme satamassa.
Juhannusyön auringossa
Vanan mielipide kirjoittajan selfie-yrityksestä Juhannuksena
Pebble beach Kelventeen itärannalla
Tuulia odottelemassa, siis lillumassa Kelventeen edustalla
Kelventeen lahti Hinttolanhiekka oli täynnä veneitä ja useimmat juhlaliputuksessa. Sama juttu Lahden veneseuran Ykshiekasta. Jätimme tutustumiskäynnin toiseen kertaan, kun satama vaikutti täyteen buukatulta kerhon omaa väkeä. En tajunnut ottaa kuvaa kummastakaan noista, niin yllä jonkinlainen kuva Hinttolanlahden itäpuolella olevasta yksityisestä satamasta lippuineen.
Aika harvoin koirat pääsee kannelle, oikeastaan vain myötätuulessa tai lillutellessa. Tässä Vana nauttii, kun on päässyt kanssamme kannelle.
Vana on kyllä sellainen Taalasmaa, että! Jos vain jotain naapuriveneessä tai rannalla tapahtuu, niin kyylää tarkkana joko etukannelta tai tai sitloorasta käsin. Lilluttelujen jälkeen saavuimme vain vähän matkaa tehneenä Vähä-Paatsalon rantaan, jossa oli meidän lisäksi pari venettä. "Satamassa" oli pari venettä saaren toisella puolella myös.
Välillä kyylätään naapureita, välillä "kalastellaan".
Prikka katsoo Vanan puuhia.
Kävimme illalla ja aamulla kalliorantakävelyllä. Saareen nuoret männyt kärsivät kovasti kuivuudesta.
Prikka nauttii lepotaukoja sisältävästä kävelystä.
Kallioparkki parille veneelle oli lahdelman toisella puolella vastapäätä veneemme perää.
Kuivaa karsikkoa
Prikka ja Vähä-Paatsalon kallioranta
Prikka nautiskelee ilmavasta asennosta. Molemmat koirat viihtyvät niin pitkään, kun voivat, meidän yötiloissa makoilusta. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, niin näkee Vanan veneen peräkannen alla malalimmassa osassa. Sinne molemmat vetäytyvät mielellään aina, kun voivat.
Taitaapi olla joka niemessä ja notkelmassa kuva parivaljakosta, toinen odottaa aktiivisesti ja toinen kalastelee.
Matka Judinsalon suunnalle edistyi hitaasti. Lounastimme kauniissa Madesaaressa Tehinselän päässä, kuuma oli ja taisi kaikki käydä uimassa tai ainakin kastautumassa.
Vanan posetusta
Olemme vuorotellen lilluneet ja myötätuuleilleet iltaan mennessä pieneen kallioiseen saareen, Vuohisaareen, Judinsalon edustalle (suunnilleen viereiseen kuin menomatkan Kalliosaari). Taisi olla ajallisesti pisin päivämatka 5 + 5 tuntia.
Itsekunkin iltapala
Illan valoa
Öisin ja muutenkin, kun ollaan yhdessä veneessä koirat nukkuu salongissa.
Vana tarkistaa mitä sisällä tehdään.
Kalliosaari-kävelyllä
Rampille hieman tilavampi paikka kuin Kalliosaari 1:ssä
Ensin alas ja sitten heti jyrkästi ylös!
Kuumalla ilmalla pidetään luukkua auki koirille, välillä aurinkosuoja on tarpeen. Vayanan aurinkosuojana yli 30 vuotta vanha Disneyn Merenneito-pyyhe, jokohan löytyisi päivitettävä versio Vayanalle?
Judinsalon majakka ohitetaan purjeet virsikirjana.
Tämän kaksi viikkoisen retken viimeiseksi yöpaikka, Kumina. Laiturissa oli illalla kuusi venettä.
iltakävelyltä tullessa laituri kylpi ilta-auringossa
Rakkaudella tehty keittiö ja grillikatos. Keittokatoksessa hienot puiset katosta roikkuvat valaisimet, aurinkopaneeli rannassa varmistaa valoisat ruokailuhetken myös elokuun iltoihin,
Tuuliolosuhteet oli taas kovin vaihtelevat Kärkisten sillalle asti. Sillan jälkeen pysähdyimme lounastelemaan meille uuteen retkipaikkaan Livansaarelle.
Vetäydymme aurinkosäällä yleensä veneeseen syömään, pääsee edes hetkeksi pois auringosta.
Laivakoiramme
Livansaaren pienessä laiturissa oli kaksi poijua, hyvä syvyys, joten oli helppoa pysäkki.
Livansaaresta pääsimmekin mukavassa sivu- ja myötätuulessa aika haipakkaa Juurikkasaareen. Kerrankin ei ollut tarvetta pysähtyä Mämminiemeen taukoilemaan. Reissun parhaimmat tuulet osuivat tälle päivälle. Lähdimme puoli kymmeneltä Kuminasta, hitaasti tulimme Livansaarelle, rantauduimme yhden maissa. Kahdelta aloitimme viimeisen pätkän kotimatkaamme. Kolme ja puoli tuntia ja 20 kilometria myöhemmin, olimme perillä. Kerrassaan hieno retki, vaikka sää osasi yllättää useamman kerran suuntaan tai toiseen. Enimmäkseen oli kaunista ja lämmintä. Vedet eivät ihan ehtineet yhtä lämpimiksi mitä toukokuussa oli.
Kiva oli huomata millaiseksi retkikoiraksi Vana oli kasvanut. Ihan oli yhtä valmis nouseman veneeseen kuin rantautumaankin.
