My funny trio

 What a treat to wake up with this bedroom view.

The days are as long as the nights - what a joy. Recently we have enjoyed the sun quite often, too! 

This is the formation of these two always after training (the football field). If Kiila would be along she would have the front position (in the winter I prefer too leave her home, too cold to wait when to others are training)

Kiila with her own fun on the paths. We have a new challenge - learning different kind of signs, she really is pretty deaf. Last weekend I let all three dogs to look for this "snow balls". What a mistake, it was plus degrees, so poor Jinga was instantly covered with huge snowballs.

We have been training also on a lake or in the hall with a small group of obedience people. But much more training is needed if we would like to go to the competitions. Hopefully, the longer and longer days will help us to achieve the training mode needed for competitions. 

"Mummy, there is someone's glove up on the tree, please, pick it up."

Jinga takes advantage of Prikka's finding. Prikka has been so good with finding the gloves I keep losing (on purpose or by accident). She runs a long way along the path to get the fallen glove. And this is a mission, clearly. If that would be toy hunting, she would let the other two find the the "treasure". But when she on duty she happily picks up the "treasure" and brings it up to me. One day we were leaving for a walk, after passing a couple of houses I noticed I had forgotten my mittens by the front door. Prikka ran happily to get them for me. She is still the most serious dog I ever met. She has her own way with her instincts. She uses her nose a lot, she uses her eyes, too, she is the only dog that is looking at the sky and notices the sun or moon, if there is something weird in them. Now, I have a flu coming with a unpleasant chest pain, she keeps on listening/smelling my chest, having this weird expression on her face.

Yesterday evening and the shy sun.

These funny dogs, in my trio, had certain character to be seen as puppies, and they still do. Kiila is turning twelve this autumn. She still is a very steady dog and would love to have much more attention as she does. Her condition is very  good at the moment, the age can been seen in her hearing (which hardly exists) and her hunger. She is always hungry. Other than that she is very slim and full of life.

Jinga is still the dynamite one with her eight years (next summer), she loves to run, she loves the action but unluckily not at all more steady with her working attitude. My funny trio.

The evening light

The evening light with the moon a couple of weeks earlier.

Well deserved nap, the bones,  muscles and vertebra all fine. Thanks , Kingi & Kamu! 

This nap is after a long skiing trip in Isolahti, the poor doggies suffered from the water on the ice. A bit cold and unpleasant. Our small Myllyjärvi lake nearby is just lovely and dry. How do people know  whicj lakes are fine this time of the year?

Kevääseen

 Lauantaina ehdimme aamusta upealle aurinkolenkille! Puolilta päivin jatkui viikonloppuluento-ohjelmani. Koira-aiheisia luentoja sattunut hauskasti neljänä viikonloppuna peräkkäin. Eilen olin kuuntelemassa Salme Mujusen rakenneluentoa ja se tuli ihan tarpeeseen. Nyt voisi olla hiukan helpompaa katsella koiria "sillä silmällä". 

Tuli sitten ostettua samalla 1000 sivua lukemista. Ajattelin ensin, että ottaisin rakennekirjan englanniksi, kun olisi ollut kompaktimpi pakkaus. Se olisi pitänyt tilata, pääsin helpommalla ottamalla melkein 800-sivuisen suomenkielisen version. Salmen uunituore koiranjalostuskirja oli näytillä myös ja Kiilahan oli päässyt kolmeen otteeseen kirjan sivuille pentujensa kanssa tai ilman. Lukemisesta ei siis pulaa, kun tämä kirja tarttui myös mukaan!

Palleropuut oli aika hauskoja

Jotenkin olen ollut siinä uskossa, ettei viime vuonna tullut paljoakaan treeanailtua koirien kanssa (kuin ei myöskään nyt alkuvuodesta). Katselin hieman treenikirjaa, niin ollaan me kuitenkin jotain tehty. Itseksemme ja tai kavereiden kanssa treenasimme hieman yli 100 kertaa ja ohjattujen koulutusten anneista pääsimme nauttimaan kymmenenesti. Jälkimmäinen on ihan ihanteellinen määrä mutta edellinen ei. Kyllä sitä pitäisi hiukan enemmän tehdä niitä pohjia, että koulutuksista olisi jotain hyötyäkin. 

Tämän kolmikon huolto on ollut kovin tuuliajolla. Kolmasti runsaan kymmenen vuoden sisällä olemme joutuneet sanomaan hyvästi meidän vakihuoltajalle (hieroja, fyssari) ja etsimään uuden. Hups, ja nyt en ole osannut kiinnittäytyä uuteen. Joten tuuliajolla ollaan. Vuosi sitten Prikka käsiteltiin mutta Jingan ja Kiilan hoidosta on jo huomattavasti pidempi aika. Viime viikolle sain vihdoin tilattua ajan. Ensin vuorossa oli Kiila, jolta löytyi ne jumit mitä sille on aina syntynyt tuonne lannerangan tietämille. Muuten hyvässä kunnossa oli 11 vuotias ja ei mitään sen kummempaa. Aika hienoa, kun miettii kuin paljon hoitoja tämä koira nuorempana agilityharrastajana tarvitsi. Prikka oli paikallisesti jumissa ja oli ilmeisesti aika tuoreeltaan saanut jonkin tällin. Jatkamme Prikan avaamista parin viikon kuluttua kuin myös Jinga pääsee kunnon käsittelyyn. Kukaan triosta ei siis selvästi ennalta oirehtinut, kunhan vain tarkistitutin. Tuuliajo loppui tähän ja nyt taas säännöllisiin tarkastuksiin, ettei pääse ikävät yllärit jylläämään.

Auringon lisäksi olemme saaneet nauttia myös upeasta kuusta kuun vaihteessa ja hienoista pastellisävyistä taivaalla.

Talvi

Talvi alkaa olla takana ja kevättä kohdin mennään kovassa pakkasessa.  Hieno talvi ollutkin Jyväskylässä, 60 sentin hangessa tallotaan kapeilla poluilla ja metsä ja sen puut ovat ah' niin kauniita!

 Luminoutoja!

Kaverikävelyilläkin on käyty, vaikka alussa meinasivat mekkaloida kahden lauman nartut.

Viime viikonloppuna sattui aikamoinen insidenssi samassa metsässä. Kiila oli kauimpana metsäpolulla edessäni. Kaukaa kuului räkytystä, joka läheni kunnes pysähtyneen Kiilan edessä räkytti kolme kääpiöpinseriä. Omistajat huutelivat koiriaan, joilla ei ollut korvia lainkaan. Kiila vain ihmetteli tapahtumaa naamansa edessä eikä puuttunut mitenkään asiaan. Kun käppänät aikansa mekkaloivat, niin saivat vielä samankokoisen vahvistuksen taakseen. Yhteensä kuusi koiraa räkytti ja mun trio yritti vain väistää ja välttää. Vähän olin ylpeä. Käppänät taas ei mitenkään korviaan lotkauttaneet omistajiensa melkein yhtä isoon metakkaan. No, saisivat olla onnellisia, aina ei vastaan tulijat ole yhtä lehmänhermoisia.

Tässä alkuvuonna on ollut hienoja pudotetun hakuja. Yhtenä aamuna kotiin tullessa huomasin, että yksi remmi puuttuu. Lähetin Prikan matkaan ja näinkin, että kadun päästä jotain löytyi Kadun pää kuvassa). Valitettavasti remmiä ei sitten yhtä suoraviivaisesti osannut tuoda. Myöhemmin samana päivänä luulin, että olin pudottanut hanskani ja niin lähti Prikka taas iloisesti matkaan ihan vaan omien eleideni "käskyttämänä". Näiden jälkeen piti sitten hanskaa pudottaa, että saatiin onnistuneita matkaan lähtöjä ja palautuksia.

Helmikuun alun auringossa

Metsän poluilla on kolme pientä ... kulkenut peräkkäin jo monen monta kuukautta.

Nämäkin on helmikuun alunauringosta

Prikka useimmiten ratkaisee tungoksen hyppäämällä yhden tai kahden koiran yli.

Meidän metsissä - ahhh!

Nämä kaksi voivat nukkua vierekkäin

Ja poseeratakin

Nämä kaksi taas tykkäävät juosta

Kyllähän siihen juniori-Prikka yrittää mukaan

Mutta jää kolmanneksi pyöräksi, ulkoleikit meillä useimmiten siis kahden kauppa, Jinga leikkii hetken Kiilan kanssa ja usein sitten jatkaa Prikan kanssa. Tai sitten Kiila nappaa Jingan Prikalta.

Kilpajuoksussa Jingasta saisi paljon ilkeitä kuvia mutta mieluummin näytetään näitä mukavia. 

Tämä tyyppi juoksentelee vähän omassa sarjassaan, kun ei kuule lähtökäskyä.

Nakuliini-Kiila, ei hirveesti halua olla paikoillaan pakkaskeleillä.

Ei ihan kestänyt kävelyä meidän edellisena iltana tekemä kahden hengen lumikenkäpolku.

Näin hieno polku.

Tilattu kuva, jotta kotimaan kaveri olisi mustasukkainen

Prikan eteenjuoksuja ja pudotetun noutamista viime lauantaina Mikkelissä. Prikka on myös se, joka saattaa pysähtyä eteeni, tuijottaa minua ja tuijottaa pensasta, jossa jossain metrin korkeudella on jonkun pudonnut lapanen.

Sunnuntaina nautimme auringosta Rutalahdessa kera suksien, hieno keli!

Ainoa ongelma on Kiilan kuulo. Se on jo monta vuotta liikkunut kuin juna edellämme. Ei kuule, eikä reagoi huutoon. Nytkin valitsi välillä väärään uran, jota pitkin kulki, meni tosi pitkään, ennen kuin huomasi, että me ei tulla samalla uralla.  Sitten yritti vielä vauhdilla juosta suoraan eteenpäin, jos polkumme jossain yhtyisivät. Pakko oli antaa periksi ja tulla hangen kautta luoksemme. Tosi hyvässä kunnossa on 11, 5 vuotias ladymme, muuten ei ikä paina.