sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Jussina ihan pihalla

Toivottavasti kaikilla oli voimaannuttava juhannus!

Me jäätiin ihan kotosalle ja jihuu, saatiin piha kuntoon, sää on ollut loistava ahertamiseen. Ulkona tuli oltua aamusta iltaan ja juhannusaattona syödessämme pihakeinussa ihailimme kaunista sateenkaarta edessämme (sade ei meidän pihalle osunut). Ei meillä edes sadellut pahammin koko juhannuksena.

Treenilistalla on nyt ihan yksikäsitteisesti, alleviivatusti ja korostettuna ne meidän suurimmat onkelmat. Nyt on työstetty luoksarin pysäytystä urakalla ja jopa pari hienoa stoppia olen saanut vauhdin kärsimättä. Lisäksi kovasti yrtitän puuttua niihin rumiin saalistusnoutoihin. Helppo on keskeyttää tosi ruma saalistus, mutta paljon on rajatapauksia, joista ei itsekkään tiedä, että mitämitä.  Käsittelyssä myös ruudusta seuruuseen tulo. Seuraamisessa olen panostanut siirtymiin. Näitä siis aina treenaillaan ja vähän muuta lisäksi. Niin ja ollaan onnistuttu ihailtavan usein pitämään lyhyitä sessioita, ettei aina tunti hurahda meidän jutuissa.
Hauskaa vaihtelua treeneihin on tuonut "massatreenit". Muuramelaiset ovat jakaneet avointa kutsua kimppa_paikkamakua_treeneihin. Just sitä, mitä me eniten tarvitaan! Joskus käy tuuri, ei tarvitse itse järkkäillä ja kutsua jengiä koolle. Viime tiistaina pääsimme treenaileen suurjoukoissa ja ensi viikolla  luvassa lisää samanmoista.
Koetilanne - tokihan sitä olisi ollut intoa ja ahneutta katsoa, että olisiko tilanne: ei kahta ilman kolmatta meidän I-tulosten suhteen, olisimmeko saaneet valiotulokset kuukauden sisään. Yritin ilmoittaa meitä kuukauden vaihteeseen Laukaalle ja Suvipieliselle, kumpaankin ekana mahdollisena ilmoittautumispäivänä - ei mahduttu mukaan, ei. Suvipielinen olisi ollut hauska, olisin voinut ikään kuin soutaa kokeisiin (mökiltä siis). Kolmanneksi yritin vielä Lempääläänkin, sinne tosin hiukka myöhässä. Ei me hätähousut päästy, malttia ja sit joskus myöhemmin, ehkä päästään. Mikäs kiire meillä tässä valmiissa maailmassa.
Pihalla ei ikinä tule valmista, kuten kuvistakin näkyy, mutta suuri harppaus eteenpäin. Viikatemieskin jaksoi viikatoida koko pihan, helteellä ei vain jaksa.



Meren/järvenranta"kallioni"

Pioni on tehnyt ainakin kaksi viikkoa aukeamista

Kivasti jaksaa tämä pinkki kukkia



Ja tämä ei sitten tykkää sateesta yhtään, en tiedä muita itsensä masentajakukkia kuin unikko

Tämä lilja on kanssa juhannuskukka

Päivänkakkarat - siis keskikesä

Tämä ruusupensas on kasvanut luumupuita isommaksi

Aikas komiat ovat perunan varret

Ruohosipuli jaksaa kukkia kanssa pitkään

Nämä tattaret piilottavat juhannusruusumme täysin, sen joka on ihan ylimmässä kuvassa 

Meidän ja naapurin piha, J. selvästi naapurin pihalla

Yläpihan vahti





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti