Helppoa elämää - kavereita ja harrastuksia paineetta

Jos oli tupa täynnä ihmisiä joulun aikaan, niin ehti sosiaalista olla ulkosallakin. Tavattiin naapurin pentua (viisi päivää nuorempi weimeraani), tokokaveri Raffia ja ihan satunnaista ohikulkijaa (susimainen laikasekoitus, 5 kk). Prikkaa ei jänskätä koiran koko, kaiken kokoiset kaverit kelpaa. Mutta selvästi väistää yli-innokkaita koiria. Jos rauhallisesti lähestyy uusi tuttavuus, niin kavereita ollaan. Tuo "susi-pentu" oli mainio, isompi kuin meidän aikuiset ja tapasi pelkän pienen pennun ja silti lähti luikkimaan pakoon pikku-Prikkaa. Kutsuin Prikan takasin ja uskalsihan se susikin pikkuhiljaa tehdä tuttavuutta.
Elämä on kyllä mukavaa ja helppoa, kun ei ole suurempaa kunnianhimoa saada koirasta valiota tai  koulutustunnusta.  Me vaan puuhaillaan ja nautitaan tekemisestä uuden oppimisen saralla ja katsotaan mihin se riittää. Ne erilaiset kirjainyhdistelmät koiran nimen edessä ovat yhdentekeviä. Tai siis onhan niistä ylpeä mutta eivät itsetarkoitus, matkan pitää olla hauska niitä hankkiessa. Pennusta saattaa tulla tähti, saattaa olla tulemattakin, kunhan meillä on mukavaa uusia asioita opetellessa, niin kaikki on hyvin. Välillä haaveilee uusista haasteista esim. jälkikokeeseen menosta Jingan kanssa mutta kun katsoo pienen koiran hyppäämistä melkein metrisestä, niin kyllä minua heikottaa. Kiltisti yrittää koira ja hienosti hyppää minun takia minun pyynnöstä. Siksi tekee pahaa, jos jotakin kuitenkin sattuu. Minun kunnianhimon takia laittaisin koiran vaaraan, ei tunnu kivalta. Ehkä kuitenkin, ehkä ei…

Toko on ollut tosi hauskaa Jingan kanssa. Se vaan niin nauttii tekemisestä täysillä ja yrittää tehdä oikein, kun vaan osaisin sitä neuvoa. Vaikeus on ne omat virheet, aina sortuu vanhoihin paheisiin, joista hetkittäin on päässyt eroon. Välillä tulee ihmeteltyä, että miten helppoa Jingan valioituminen oli. Me ei todellakaan hallittu/hallita vieläkään seuraamista, noutoja tai luoksaria kuten haluaisin ja silti ollaan tuolla suoritustasolla ykköstulosta saatu kaikista EVL-kokeista, missä tänä vuonna käytiin. Piti ihan kurkata koiranetistä kuin moni bortsu on valioitunut kolmella EVL-kisalla. Tänä vuonna vain kaksi Jingan lisäksi (28 valiosta).  Vain yksi koirakko on tänä vuonna valioitunut vähemmällä koemäärällä kuin me (me käytiin yhdeksässä kokeessa, kun yhdelle riitti 7). Viime vuonna tuli kolmekin botrsua valioksi mimimikoemäärällä (kuudella). Näiden taitavien lisäksi kolme muutakin koirakkoa selvisi valioksi kolmella EVL-kisalla (yhteensä 30 TVA:ta). Ei siis ihan ole kauraleipää "tulostasomme"! Hieno koira on käsiini osunut! Jos ensi vuonna osasisimme kisata tumpeloimatta kertaakaan, niin voitaisiin päästä paremmille pisteillle. Hiominen ja endorfiinia tuovat treenihetket siis jatkuvat!

Kiilan kanssa tokoileminen olisi just sellaista pakkovääntöä, mitä en halua. Niinpä me vaan hömpötellään ja tehdään juttuja mistä Kiila nauttii ja saa päteä, temppuillaan pieniä mukavia juttuja. Niin ja nyt on talvi ja Kiilan sininen pallo odottaa uskollista pyörittäjäänsä pihalla.

Piiperön kanssa teemme kaikkea hauskaa ja kyllä vaan pennun kanssa nautimme molemmat niin hiffaamisista kuin tekemisistämme. Viikon teemana on ollut tunnari ja koske, nämä siis toisiinsa yhdistettyinä. Kivaa on, ja haasteellisemmaksi muuttuu, kun otetaan vieraat kapulat mukaan.
Alkuosan kuvat ovat treffeiltä ennen joulua ja nämä joulun jälkeiseltä treffiltä, kiitos Minna ja sheltit seurasta!

Superhienoa vuoden vaihdetta ja mukavan puuhakasta vuotta 2015!

Oikein Hyvää ja rentouttavaa Joulun aikaa!

T. Riitta-Liisa

Helinää helskettä

Kolmen kuukauden viisas osaa jo tosi sievästi kulkea lauman jatkona, niin remmissä kuin vapaanakin. Ihanasti tarjoaa itseään kiinni, kun tien laidalle tullaan ja tulee vauhdilla luokse kun kutsutaan. Ollut aika laiska viikko temppujen suhteen, uusia kokemuksia jonkin verran. Jos joululomalla saisi vähän uusia projekteja alulle, niin oispa mukavaa. Yksi hieno edistysaskel kuitenkin, kun eilen laitoin lattialle viereeni kaksi metallista ja yhden muovisen noutokalikan, niin kaikki kolme koiraa kilvan nostelelivat kapuloita ja pitivät suussaan ja olivat onnellisia kehuista. En ottanut nameja esiin ettei pudottelisi, hienoja pitoja pienimmäisellä! Ja niin oli ihan metallit, että yöllä heräsimme joulukellojen helinään - Prikka siellä tavoittelimetalleja nojatuolista. Laaja-alainenkin on vielä, ylettää jo hyvin tiskipöydälle ruokapöydän lisäksi. Jos tuoksuu hyvälle, niin tokihan tuoksun lähde on pikkukoiralle. Just tuli laaja-alaiset pökäleetkin lattialle, ympyrä jonka halkaisija on kaksi metriä siihen kehälle tasaisin väliajoin pökälettä pökäsi hän. (Onneksi enimmäkseen tule kaikki hädät ulos, varsinkin nuo isommat, mutta nyt taisi tulla jokin jälkilähetys iltaulkoilun päälle.)
Torstain tokoissa toissa viikolla ei meinannut Jinga hiffata ruutua lainkaan aksaesteiden edestä, väkisin meni puolen välin tienoilla olevalle merkille. Sama nyt viikonloppuna, yritimme tehdä uusien sääntöjen mukaista kaukoliikettä. Valitettavasti 20 metrin merkki oli ruudun ja putken välissä. Vaikka läheltä merkki löytyi ja sen kierto onnistui, mutta matkan päästä ei, aina tarjosi Jinga ruutua, vaikka otettiin ruuudun tolpatkin jo pois. Kun blondiaivo saa jotain päähänsä, niin päätä on vaaikea kääntää.
Viime viikolla oli tehokuuri edessä oleville merkeille. Tehtiin sitten merkkejä vain ja kyllä aina osui koira oikealle merkille. No, ei sitten enää tänä viikonloppuna. Tällä viikolla teemana seuruu rytminmuunnoksineen ja käännöksineen. Ja zetaa tuli varioitua aika monella eri tavalla. Hassusti Jinga singahtaa suoraan maahan, istumaan tai seisomaan jäävissä - mutta korjaa sekunnissa asentonsa vinoon. Odottaako takapalkkaa liikaa, vai? No, kiinnitetään tähän huomiota. Noudot ovat olleet aika mallikkaita.
Prikkapieni ehti jo kunnolla pelästyttää viime viikonloppuna. Alkoi oksennella perjantaiyönä ja viidennellä kerralla tuli jo verensekaista limaa. En ole pentua ikinä nähnyt niin huonossa hapessa. En tohtinut keskellä yötä päivystykseenkään lähteä ja kyllä pelotti mennä nukkumaan viiden maissa aamulla, kun samalla mietti että löydänkö elävän pennun vai en. No, aamulla oli jo pentu parempi ja sai ruokaa pieninä annoksina koko päivän. (Ei ollut siis ripuli kyseessä missään vaiheessa, vaan pelkkä oksennus ja vieraan esineen epäilys, tosin vatsa toimi ihan normaalisti.) Huh, onneksi selvittiin säikähdyksellä mutta tulipa taas muistutus, ettei terveys ole itsestään selvyys ja aina voi sattua ja tapahtua ikäviäkin juttuja. Muutamaa ylimääräistä rutistusta sai pentunen.
Lauantaina olimme Prikan kanssa ihan kaksistaan kotosalla, ja kävimme aksakisojen hälyä katselemassa ja kuuntelemassa. Tänään Prikalla oli treffit, tavattiin viisi päivää vanhempi Ludo. Niin, etukäteen näin sieluni silmillä vain harmoonista ja onnellista pentutelmintää, mutt oikeasti Prikka mieluummin vältteli tungettelevaa kovaäänistä jätkää. No, telmihän ne vähän! Yllätys, kun tähän asti ollut menossa kaikkia tapaamaan.

Terveet Buut

Ei ole vielä hyvin juurtunut tämä oksa, 7,6 kiloa 12-viikkoista!

Kolme pientä elefanttia …

Kovasti yrittivät mahtua samalle kannolle, 

meillä on ollut tapana Buu-kuvia ottaa näillä eläinlääkärireissuilla

Mut ei siihen mahtunut kolmea

Lunkisti odotellaan, että päästää pöydälle pistettäväksi

Tämän 16-kiloisen veivät hoitajat kuvattavaksi eri huoneeseen.

Tämä 18-kiloinen sai tovin maata kyljellään korkean pöydän päällä, 

ja kyllä kehui lääkäri, että on harvinaisen rauhallinen kuvattava

Hain itselleni piparin ja kas kummaa kaikki saivat uskollisuuskohtauksen

Nyt on ipana 12 viikkoa ja päästiin ekalle eläinlääkärireissulle. Ihan suvereenisti seisoi pöydällä tutkittavana, eikä huomannut pistosta lain.

En ole ultravarovainen ja huvikseni kuvauta ja tutkituta koiriani. Mutta Kiilalla oli tosiaan kuultu pientä ylimääräistä ääntä sydämessä edellisillä kerroilla (mm. maaliskuun postaus). Jingalta taas ei ollut löytynyt mitään kummempaa kun sen kyynärät uusintakuvattiin (kun kakkosen kyynärästä pelkäsin rikkoa löytyvän). Nyt sitten halusin, että katsotaan vielä ranteet, kun J. jonkin verran itseään nuolee. Yhdistin siis rokotusretkeen vähän muuta ja tarkistutin, että onko huolta vanhempien tyttöjen suhteen.

Prikan rokotuksen jälkeen kuunneltiin Kiilan sydänääniä lattialta käsin ja samaa pientä extraa havaittavissa kuin edellisillä kerroilla. Seuraavaksi nostettiin Kiila, korkealle pöydälle. Kyljellään makoili hän, kun ultrattiin aorttaa, vasenta ja oikeata kammiota, virtaukset ja läpät kaikki ok. Pikkuruista vuotoa mitraaliläpässä mutta sen ei pitäisi koiraa haitata. Eläinlääkäri kehui Kiilaa kovin mallikkaaksi potilaaksi, makoili rauhallisesti paikoillaan ja sykekään ei noussut oudossa tilanteessa. Tutkimus kesti suht pitkään ja eläinhoitajat haki Jingan kuvattavaksi (kun sekin vaikutti niin helpolta tapaukselta). He ehtivät myös palauttaa Jingan Kiilan tutkimuksen aikana. Muuten näytti nivelet ja ranneluut hyviltä mutta yksi pieni ulommainen "seesamiluu" oli murusina toisessa ranteessa. Eiköhän me hyvin pärjäillä tämän terveen katraan kera! Ja kylkä jaksoi eläinlääkäri kehua kaikkia kolmea!

Nyt ylös ja ulos mun liikennevalojen kanssa. Kiilalla loistaa silmät punaisena, Jingalla keltaisena ja Prikka antaa luvan mennä, silmät vihreinä taskulampun tai kameran valossa.

Treeniä ja huoltoa

Pikkarainen osaa:
kiertää estettä
mennä targetille
nenätargetin
tehdä valssia ja volttia = kiertää akselinsa ympäri vasempaan ja oikeaan
istua ja mennä maate, tulla jalkojen väliin ja kestoa jonkin verran kaikissa näissä
Istumistesta tai seisomisesta maahan on helppoa mutta ylösnousemiset teputtelua
pihaan tullessa käy pissillä ennen sisään tuloa.
Jälkimmäinen on ollut selvä siisteyden osoitus jo viikkoja mutta muuten …
Yöt nukkuu hyvin ja suht hyvin siistinä pysyy, kunnes herättää mut kuuden maissa. Miksi yöaikaan ilmoittaa hädistään muttei päivisin? Jos on kiirettä, niin eihän sitä voi huomata. Päivätkin aika hyvin, mutta lammikoita ilmestyy aikaa tiheään tahtiin.

Jingalla ollut juhlaviikot, viikonloppuisin treenailemassa vakitorstain lisäksi - yhtä juhlaa siis meillä molemmilla.

Kiila oireili pitkästä aikaa takajalkaansa (melkein 2 vuotta menikin oireetta).  Onneksi ei hätiä mitiä, kun apua saa ihan kotikylästä eikä tartte lähteä ajalemaan satojen kilometrien päähään oikaisemaan koiraansa. Ihana luunhalaaja Tarja kävi meillä ja nyt ei toivottavasti kirraa meidän ladya nyt mistään vähään aikaan.