Maan päälle laskeuduttu meidän upeasta toko-vuoden aloituksesta. Meidän pikkuista saa paapoa, sovitella valjaita, säätää ja vääntää miten vaan. Pikkuinen on mielissään tai sitten vain kärsivällinen. Mutt mutt, toiseen kajoaminen oikaisumielessä on ehdottoman no, no. Sellaista ei kerta kaikkiaaan tehdä, jos on niin tyhmä, että koskee hänen kuningaalliseen korkeuteensa korjaavin elein, niin silloin kyllä saa "saa kuulla kunniansa" (koirulainen menee nurkkaan ilmeellä "en ala sua" ja haukottelee, että pidä tunkkisi. Näin onnettomasti meille kävi, kun yritin oikaista koiraa istumaan. Jotenkin se paikalla pysyminen istuen tai maaten on niin vaikeaa, ei meinaa maltti riittää, jos ei olla ihan naamatusten. Erehdyin ajattelemaan, että pitää näyttää mitä haluan ja nostin koiran ylös istumaan, mikäs loukkaus, suorastaan verinen sellainen.
Fiksu kouluttaja miettii toista tapaa kertoa koiralleen, että mitä haluaa ja päätyy takapalkkaan, jos sen avulla pysyis hetken. Laitettiin takapalkka ja kerrottiin ettei nuo namut ole pennelille. No, ei ne sit kelvannut myöhemminkään. "Yritä nyt tolloa päättää, että saako vaiko ei" - tuijotti penneli pidä tunkkis nurkastaan. Niin, ett nyt on kaikk pilattu meidän tokon suhteen.
Tänään käytiin 16 viikon rokotuksilla, painoa 10,8, pikkuruisuus kohta muisto vain. Kuvat loppiaiselta, kun vihdoin vapaa-aikani ja aurinko kohtasivat. Ylempänä iso-egoisen koiran kuvat mökki-järveltämme Hämeenlinnasta. Alla pikkuruisesta kuva samalla retkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti