tiistai 25. elokuuta 2015

Hui-hai hellettä ja varikolla varjossa

Kolmikko heksisesti valmiina lähtöön

Prikka ei ihan käyttäytynyt luotettavasti ennen kanavaa, niin piti laittaa liivit

Katsoimme maalaismaisemaa

Prikka löysi vesihauskan


Kovin oli vesihauska hauskaa

Vesihauskan jälkeen tuli väsy

Niin myös uimari-Jingalle


Kuin myös uimari-Kiilalle

Myös aaltojen pyydystäminen oli uusi vesihauska Prikalle

Tähystäjät

Hieno hyönteistornado

Suomen Suvi Vaajakosken kanavalla


Ollaan kyllä ahkerasti varikolla justeerattu ja fiksattu ja viimeistelty, vaikka työmaata riittää niin kyllä jotain edistystäkin on nähtävissä. Illat ovat menneet joutuisasti vattuja poimiessa, uimaretkillä ja pihatokoissa. Vaikka kuin on hellettä, niin pihalla on tosi mukava varjo työpäivän jälkeen ja pientä tuulen virettäkin on - ei ahista lain. Joskus uimaan kävellessä ilma seisoo ja miettii kuin ulkona voi olla, mutta pihalla on se vire. Jos hyvä vire siirtyis meihinkin. Pihan lisäksi ollan keritty kaveritokoilee kentilläkin ja superbonuksena päästiin hieman yllättäen Oilin treeneihin perjantaina. Otin vain Prikan mukaan ja ihmeen monta liikettä kerkesimme käydä läpi. 
Oltiin kyllä edistytty seuraamista lukuun ottamatta aika lailla neljässä kuukaudessa. Mitenkähän sitä saisi itseensä puhtia, vakautta ja mustavalkoisuutta? Kuin voi kävely olla niin vaikeaa? Ruutuun on tullut hyvä vauhti, ei enää namialustaa, vaan satunnainen lelupalkka sinne. Kierrot oli kauniita mutta pitkältä matkalta tuli kaarretta näkyviin aika lailla. Yritetään tiivistää. Alokkaan ja avoimen kaukot on aika kauniit. Hyviä vinkkejä saimme s-i ja s-m siirtymiin. Ei voi koira keskittyä liikkeeseen, jos ohjaaja hosuu namien kanssa suuntaan jos toiseen. Jäävätkin oli aika napakat. Luoksari ok, ei ihan niin vauhdilla tullut kuin yleensä. Olipa mukavaa, hyvä mieli mennen tullen!
Viikonloppuna nautittiin kesästä, ehdittiin pihatöiden lisäksi käydä parin tunnin melontaretkellä lauantaina. Sunnuntaina pääsi koiratkin mukaan, ajettiin vene Laukaalle, josta soudeltiin noin 20 km Laukaalle. Oli kiva kokea plägä veden äärelläkin tänä kesänä ja koirat sai uida. Kuvat yllä.


No joko saisi dummya veteen?

Kun muut noutaa, niin yksi jää rannalle jolkuttelee

Kaksi kertaa kyylä


Kahden dummyn noutaja

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Almost a yearling - just one more month











 All these pictures were taken at the summer house, a week ago. If she looked like herring half a year ago (being so smooth and slender), she would not remind me of herring anymore, instead she looks the most perfect border collie lady, with her size and the coat (though she looked perfect in my eyes as when she was herring like).

During her 11th month she has grown adult both in looks and sense. I think she has been very adult like since puppyhood, quite a serious girl. She is the one who takes care that we are leaving from the gate together when going to the forest, she is the one who is closest to me. She is the one who is bossy with the big sisters, I am hers, the bones are hers! The world is hers - only eyes are needed, gazing around and she is respected. Holidays, the break from normal week days and routines, including obedience was certainly good for her. During the holidays the pretty Prikka gained new experience, too. This time she learned to be a good "sailor". We had our yearly rowing tour and rowed in five days about 100 km around Anttola (close to Mikkeli, from us  ~150 km east).

Jinga, the Ob. Ch., took part in the regional championship of Central Finland and became the fourth.

Summer is so green and bountiful, picks from garden and article search.


We have been visiting summer house a couple of times for a week to enjoy the lake and forest with all it's autumn treasures, picks in the last posting.
This weekend I did get some picks (more in FB) and video taken from our obedience.

The video tells that we still have a  long way before competing. We have been heeling only very short distances, have not done whole movements. Lots of things to do with my yearling. In the video there are all the movement of the beginners class except the down stay in a group. We worked like in competitions, one movement after the other, no big rewards, some treats, though. Heeling (too long for us), heeling with down, recall, holding the dumbbell (I was in an weird position because of the camera) , distant control and the jump. It has been fun this far and it will fun from now on as well! 



sunnuntai 9. elokuuta 2015

Varikolla vain



Piti ottaa norsusta kuva, kun kamera oli valmis ja tähtäilin oli norsun viereen ilmaantunut tähystelijä

Etsintähommissa

Etsinnässä on kuuma

ja voi löytyä paljon aaarteita

ja tähystyskiviä

Kun tullaan metsästä, mennään jonossa rantaan, josko pääsis uimaan 
ja yleensä pääsevät, niin myös tänään.




Varikolla taidetaan  pysyä  ainakin lopun vuotta, ehkä kirjoittelukin hieman vähenee ja tasaantuu, kun ei sen kummempia tavoitteita eikä tapahtumia ole ilmassa. Nyt ollaan arjessa tiiviisti kiinni ja samalla myös mukavasti pihatokoissa, joita voisi yrittää saada kuvattua pikkuhiljaa. Pikkaraisen kanssa tehtävää riittää joka saralla, nyt työn alla eniten liikkeiden yhdistäminen, jonkinlainen sarjoittaminen, ettei ihan joka jutusta lentäisi namia suuhun tai patukkaa tarjottaisi. Kestävyyttä siis. Jingan kanssa panostetaan kunnolla kaukoihin ja noudon kaunistamiseen. Voitais myös käydä jossain epiksessä, että päästäis meidän zeta-koomaan käsiksi, kotona ei oikein saada samaa koomaa aikaiseksi. Eli tekemistä riittää uuden kiertonoudon lisäksi. Viikon valopilkku on kuitenkin ollut Kiila. Pyysin koiraa kiertämään ja taas minua vain tuijotetaan ja tarjotaan peruuttamista yms. Sen sijaan, että olisin käskyttänyt turhautuneena uudestaan, pysyin vaan passiivisena ja odottelin (autan liikaa koiriani, näin minulle on kerrottu). Odottelu tuotti tulosta ja vanha rouva alkoi tarjoamaan ja tarjosi kiertoakin ja voi vitsit tuolla vauhdilla ei ole aikoihin singottu minusta poispäin!


Viimeksi pidettiin Munakkaan mestaruuksia, kun Laukaalla käytiin SBCAK-rotumestaruuksia. Tänä viikonoppuna pidettiin sitten Etelä-Hämeen mestaruuksia, sillä aikaa kun pk-koirat mittelöivät Vantaan SM-kisoissa. Eilen Prikka järjesti etsintäkokeen Riihimäellä. Äitini naapurit olivat seurustelleen mukavan ja kiltin koiran kanssa rapussa ja miettineet, että kellekähän asukkaalle mahtaa koira kuulua. Uutterasti miettivät ja lopulta haku ja etsintä tuotti tulosta, kun kepo lähti ennen minua viemään roskia. Hakumestaruus naapurille. Jälkimestaruus Prikalle, rappuun tuo hassu koira “joutui”, kun sen on pakko mennä tarkistamaan tulijan jälki, kepo siis tuli omista kisoistaan. Kun koiria siinä häselsi ympärillä, niin emme huomanneet yhden puuttumista. Emme, vaikka äitini ennätti n:ttä kertaa kysyä, että missä se kolmas koira on. Olin jo niin monesti selvittänyt, missä kukin makoili, etten jaksanut osallistua arvaaus/tietoleikkiin.  Kahvinjuonnin ajan olisi jollain ollut oivat tilaisuus viedä kiltti koira! Josko sitä jatkossa olisi hieman huolellisempi ja laskisi koiransa aika ajoin.
Etsintäkoe tuotti tänään kovasti tulosta, parin kantarellikorillisen kanssa kotiuduimme Etelä-Hämeen mestareina. 

lauantai 1. elokuuta 2015

Kesä on niin yltäkyltäistä




Yksi pihaprojekteista oli kaivaa pihaportaat esiin ja sit saman tein täyttää ne!

Onpa meillä ollut mukava ja hieno loma, vaikka ollaan pysytty pienellä säteellä. Laukaata, Anttolaa, Riihimäkeä tai Keuruuta kauempana ei ole käyty. Lomalla oli toimelias ja ikimuistettavan mukava alku, kun kävin Prikan kanssa kolmen päivä bortsuleirillä Keuruulla.
Sitten pari viikkoa meni vauhdilla harrastusten parissa; pihaa ja kotia tuli laitettua kuntoon ja treenittyä tokoakin jonkin verran. Viimeiset kolme viikkoa on ollut haipakkaa, ehditty mökkimetsäilyn lisäksi myös pariin kertaan jäljestää, esineruutuilla hyvässä seurassa.
Nyt on päästy kotitokojen pariin ja kyll on mukavaa. Kerrankin myös vadelmat alkaa kypsyä just kun palaamme kotiin eikä lähtöä tehdessä, great.





Kunnon hamstereita olimme, tuli tutuissa metsissä käveltyä ja aika lailla tarttui mukaan kanttarelleja ja mustikoita heti nautittavaksi kuin myös talven varalle. Metsässä oli enimmäkseen lämmin kuten koirista voi päätellä. Aikas hulppeata, kun on lämmintä eikä hyttyset hyrisseet korvissa.

Prikan kieli on alkanut elää omaa elämäänsä.

Vanhemmat tytöt katselevat kimpassa esineruudun tallaamista

Omat koirat odottavat naapurin vuorolla.

Vinka pyyhältää vauhdilla ruudun taakanurkkiin, meillä on vielä pitkä tie moiseen osaamiseen.

Tästä kuvasta, en meinaa koiraani tunnistaa.




Näistä kyllä koirani tunnistan; kauniisti penneli tuo esineet perille asti ja 
käyttää nenäänsä esineen löytääkseen, sinkoaminen kauas on kovasti työn alla.

Jinga etsimään lähdössä.

Kaikki nämä etsintäruutukuvat ovat mökkitreenikaverini Juslinin Annen Matildan ottamia, suurkiitos! 
Viimoinen viiko on siis mennyt pk-painotteisesti, ehdittiin sekä Jyväskylässä että Hämeenlinnassa esineruutuilla ja jäljestää. Muuten ovat koirat saaneet aika lailla lomailla siinä missä isäntäväkikin.
Perjantaina käytiin vielä kartuttamassa mustikka- ja kanttarellisaalistamme. Kun tulimme mökille, niin taas oli tälle kesälle tyypillinen taivas. Trioni mun, jokainen omalla tavallaan nauttimasta rantalaiturista:


Tänään halusin ottaa kuvia pietaryrteistä ja Prikasta kasvattajalleen. Prikka oli tansy eli pietaryrtti elämänsä ensimmäiset kuusi viikkoa. Tässä siis tansyt ja kaverit:


Samalla tuli sitten kuvattua pihaa ja kukkia muutenkin. Meidän pihalla on niin yltäkylläistä, ettei voi muuta kuin onneaan ihmetellä. Jos ei kukat ja puutarha kiinnosta, niin ei kannata jatkaa tästä pidemmälle. 
Vähän oli piha apiloitunut meidän reissujen aikana, viikko sitten kuiva keli ja me osuimme samaan aikaan samaan paikkaan ja kaunis apilapelto joutui väistämään.


Lemmikkiruusuni (jaksaa kukkia myöhäiseen syksyyn asti).

Peurankello kukki myös apilapellon aikaan.

Ja tämän päivän kuvaukset:

Yrttejä ja tuo kalliokasvi, mitä aika lailla kituliaampana kuvailin souturetkellämme.

"Kalliokukka" lähikuvassa


Sinisiä kelloja piisaa monenlaisia pihassa!

Päivänkakkara-auringot

Röyhytattaret ja puutarhatonttumme

Valkoisiakin kelloja - ukonkelloja on paljon

Malva

Mäkimeirami villiintynyt ruusun juurella


 Salaattia perunan edustalla

Ja sitten makiaa, hyvää loppukesää!