lauantai 5. joulukuuta 2015

Hässäkkää ja kesämuisteloita








Vuoden pimeimpänä aikana on ihana muistella kesää, valoa ja kukkasten loistoa. Laitoin jo jonkin aikaa sitten linkin yllä oleviin Varjosen Jessican ottamiin kuviin Keski-Suomen kennelkerhon tokokokeista toissa kesänä (15.5.2014). Nyt piti poimia ne ihan tänne, ovat vaan niin kesäisiä ja sen lisäksi jingamaisia, sen syvin olemus huokuu joka kuvassa. Mitä tuossa toiseksi ylimmäisessä kuvassa tapahtuu, en ihan tiedä, yritän ehkä kehua koiraa. Pitäisi tuokin asia opetella, että osuis kehua niin, että pikkarainen pörriäinen siitä tykkäiskin. Ruudusta olen ylpeä, olen malttanut odottaa ennen maahan-käskyä. Noudot ja seuruu tyypillistä tättähäärää! Posetella mei ei osata mutta kaunis kesäkukkien pelto meillä on takanamme.

Ollaan nyt muutaman kerran saatu kiertohässäkkä onnistumaan. Ehkä se liike pikkuhiljaa siitä vahvistuu? Toistoilla saanemme varmuutta siihen, että vieraissakin paikoissa Jinks tietää mitä ollaan tekemässä. Jingan kiertonouto hässäkkä ja yksi eteenmeno tämän päiväisessä vaiheesssa.

Prikka tosiaan alkoi ontua kesken meidän lauantaisten treenien, joten eipä ole meidän perheen pentua juoksutettu viikkoon. Tänään uskalduimme ekan kerran kunnon kävelylle ja tokoilemaan vauhtiliikkeitäkin. Ei näy enää minkäänlaista jalan varomista, onneksi!

Maanantaina käytiin Lahdessa Oililla. Jingan kanssa eteenmenoja. Oili tykkäs ihan hulluna siitä, ja väitti, että meidän dynamiittipepulla oli upeimmat hallissa nähdyt eteenmenot. Saatiin kuitenkin muutamia vinkkejä treeniin (pallo piilosta palkaksi eteen menossa ja ettei tosiaan turhan usein lähetä ruutuun tai stoppaa). Harmi, että eteenmenossa on aina suuri riski, että Jinga pongaa jotain vallan muuta kuin suoraan eteenmenon. Näillä nyt mennään aika monen kanssasiskon ja -veljen kanssa. Lisäksi Jinga sai näyttää hässäkkänsä. Todettiin, että vieraassa paikassa tarvitsee vielä vähän apuja törtön näyttämiseen. Muuten oli hieno. Taidettiin ehtiä vielä peruutellakin ja siitäkin saimme olla ylpeitä.

Prikan kanssa tehtiin vain staattisia juttuja jalkaongelmansa takia. Kaukon tekniikka on ihan ok alussa, ja pahin hösläys on poissa, kun olen pitänyt nameja koiran sivuilla. Prikka kuitenkin kyttäili niitä paljon. Nyt teemme tekniikkaa namipalkalla mutta luopumisen kautta. Vieraassa paikassa tuli tunnariinkin häsläystä ja kapuloiden nosteluja. Sovittiin, että tehdään vaikeita tunnareita kotiympyröissä ja helpotetaan vieraiden paikkojen tunnaria. Niin ja harmoniaa hommaan, Prikka on joko töissä tai sitten lepäilee. Seuruussa vasemmalle kääntymien takkuili. Sitä sitten hinkkailtiin jumpalla ja parin askeleen jatkona. Seuruun kohdalla Oili laittoi häirö-CD;n päälle ja äänet aika kaakkoon. i häirinnyt meidän tekemisiä kilpailukaiut! Itsestä on tuntunut siltä, että alkaa harmistua koiran häsläämiseen liikkeiden välissä, ihan turhaa  harmistua, kun voi asialle tehdä jotain ja kummallakin voisi olla selvät sävelet, että mitä milloinkin tehdään. Nyt mietittiin yhdessä mikä olisi reilua ja selvää koiralle. Olipa kivaa, antoisaa ja taas kerran herättävää päästä Oileileen. Se olin kuudes ja vuoden vika Oileilu ja puolet näistä Jyväskylässä. Aikas hemmoteltu olo!

Tänään oli yllätyksellisesti hieno ja kuiva ilma ja nautittiin siitä mukavalla metsäkävelyllä. Kuvia en ehtinyt ottaa. Unelmoin tosin, että olisin tuon videon lisäksi ottaa Prikan tämän hetkisestä tokosta kuvia mutta pimeys ja sade pääsivät yllättämään. Tällä viikolla löysin Prikasta yllätyskuvan, kun kävin katsomassa TOKO SM 2016 sivuja. Kuvat on Kyllösen Hennan ottamia (niin kuin sivutkin).  Syyskuun lopun Korrien koulutuksessa Laukaalla aurinko paistoi komiasti ja Prikasta tuli napattua muutama kuva, joista yksi pääsi ko. sivuille. Toivottavasti saan lisää ko. "posetuksia".



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti