lauantai 30. heinäkuuta 2016

Teknistä hiontaa




Hektisten viikkojen jälkeen oli kiva aloittaa "kotiviikko" pakettien avaamisella. Tulin tilanneeksi turvallisen pk hyppyesteen ja maanantaina ehdin sen purkaa paketistaan ja tokihan sitä testattiin ja tehtiin hyppytekniikkaa. Jos sitä pikkuhiljaa metriseen Prikan kanssa päästäis. Kuukausi sitten hypytettiin 65 senttiä ja nyt käytiin 75:ssä. Tässä meidän hyppysankarien tyylinäytteitä, kolmen hypyn kautta korkeuden arviointiin (rimat siis kinnerkorkeudella).















Iltapäivällä haettiin uusi paketti, kun olin voittanut lahjakortin Peten koiratarvikkeeseen Prikan nimellä vastaamalla käyttäytymistutkimukseen kaikkien koirien osalta, ja paketistahan löytyi:


Uusi possu löysi heti tiensä nuorten uudeksi unileluksi, sitä kilpaa hoidellaan. Peti ei kiinnosta ketään näillä helteillä mutta kenties talvella sitäkin enemmän. Ikinä ei ole noin hienoa petiä ollut. Kun Prikka brassaili uudella possulla, Jinga etsi vanhan ja kuluneen lelun itselleeen  ja ihan onnelliselta näyttää tuon kauan (ainakin 15 vuotta) kestäneen rinkulan kanssa.

SM:stä en ostanut ainuttakaan lelua mutta kokoontaitettavan ison merkin (mun pellesilinteri-viritelmä ei ollut katu-uskottava, eikä pysy kunnolla pystyssä). Sekin otettiin testiin vielä samana päivänä. Siitä ja hypyistä on muutama puutarhatonttukuva täällä eli FB:ssä.

Takaisin tekniikkaan, meillä oli Oili-koulutukset ja tekniikan hiomiseksihan se meni. Tehtiin Jingan kanssa ohjattua ja ote kapulasta oli löysä kuten yleensä. Siihen olimme saaneet hyvät täsmäohjeet jo runsas vuosi sitten mutta siihen se sitten jäi - onko se niin nuukaa, jos vähän kolisee. No, nyt ei jäänyt teoriatasolle vaan ihan oikeasti vaadittiin pitoa. Se olikin sitten astetta vaikeampaa, periksi ei annettu ja asiaa väännettiin runsas puoli tuntia. Muutaman kerran saatiin hetkittäin pientä vastusta, kun vedin tunnarikapulaa, mutta kovin oli löysä leuka. Huh, koville otti rautalangan vääntö mutta taisi sitten lopussa ohjaajakin päästä jyvälle, että mitä haettiin. Seuraavana iltana Jingalla olikin sitten täydelliset pidot, ohjaajan öisäksi joku muukin tässä combossa tarvitsee aika sisäistämiseen! Rautalangan väännöstä Haltsosen Maijan ottama kuva.

Prikan kanssa halusin työstää pidempää jatkunutta teemaa - hereillä olemista. Taas oli viikonloppuna tarvittu kaksoiskäskyjä tokokokeessa. Toukokuussa työstettiin asiaa tokoringin koulutuksilla, niin että kaikista häiriöistä ja tulevien tehtävien esittelystä huolimatta huomion piti olla minussa ei tulevassa. Kesäkuussa keskityttiin noutoon, huomio minussa ei kapulassa. Nyt Oilin kanssa otettiin häiriöt paikkamakuuseen ja tulihan todettua, että koira ei tosiaan ollut töissä, meinasi alussa lähteä kaikkeen häiriöön mukaan. Onneksi Prikka otti opiksi. Jos näiden oppien (ja häiriöiden) kanssa jatketaan, niin eiköhän siitä kelpo koira tule. Prikka, paikkis ja häiriö Haltsosen Maijan kuvaamana:

Hektisen viikon jälkeen hiontojen väliin sopi myös tämä:
Kaikki koirat pääsi Luunhalaajan käsittelyyn, kun hellettä piisasi niin oltiin ulkona  ja kukin kävi viltillä vuorollaan. Tällä kertaa jumia löytyi vähän enemmänkin kuvan koirasta Jingasta. Prikka ja Kiila olivat hyvässä kuosissa.

Me keskitymme hiomiseen ja nautimme kesän pakahduttavasta runsaudesta kaikilla aisteillamme.





maanantai 25. heinäkuuta 2016

SM-kisoissa


Olipa kiva osallistua rotujoukkueen riveissä SM:ien "kotikisoihin" Laukaassa. Meillä oli mukava joukkue, vaikken yhteistreeneihin tänä vuonna päässytkään muuta kuin "pari-treeneihin" Hämeenlinnassa. Meillä oli ehdottomasti paras ja itseään säästelemätön joukkueenjohtaja, Outi Hälli. Outi järjesti yhteistreenejä ja tsemppasi meitä hienoihin tuloksiin, jopa lahjoi. Suurkiitos Outi pari.treeniemme vinkeistä ja huomioista kuin myös Prikan kuvaamisesta lauantaina! Alla olevat Prikka-kuvat siis Outin. Kuvassa ollaan luokkajärjestyksessä, EVL-koirakot: Anna & Tino ja Kati  & Sole, Avoin: Elina & Nikki ja Outi & Mandi, ALO. Pia & Speedy ja me. Ylemmän luokan koirat tekivät molemmat kolmostuloksen, avoimen Nikki melkein ykkösen ja me alokkaat ykköset. Näillä tuloksilla sijoituimme joukkuekisan puoleen väliin, 24. Lauantai meni niin tiiviisti alokkaan ja avoimen luokan koiria seuratessa etten käytännössä kerennyt yhtään ylempien luokkien suorituksia katsoa. 
Meidän kisa meni näin:

Kehä ALO1 
tuomari Erkki Shemeikka
- Paikalla makaaminen 1 min. 7,5  - koira nousi ylös kun olin parin metrin päässä (ollaanko treenattu liikaa alkua ja loppua?)
Kehä  ALO2
tuomari Juha Kurtti
- Seuraaminen 10 hieno juttu
- noutoesineen pitäminen 9 - vaikkei meinannut luovuttaa heti
- luoksetulo 10  - hienoa!
Kehä ALO3
tuomari Anne Nokelainen
- estehyppy 9 - oliko vino pa?
- maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 - taisi mennä vinosti maahan
- kauko-ohjaus 8 - tarvitsi kaksi käskyä perusasentoon nousemiseen
Kokonaisvaikutelma 9, yhteensä 178 pistettä, sijoitus 24.

R-L: En aloita liikettä liike alkaa -käskyllä, en!



P: "Onko tämä maltti juttu, en nouse ylös, ihan varmuuden vuoksi"




Toki sitä aina odottaa, että kaikki menisi joskus nappiin. Sellaiseen on mahiksia mutta pitää hieman tavoitteellisemmin ja mustavalkoisemmin treenailla! Prikka teki just itsensä näköisen suorituksen ja kompasteli meidän ongelma-alueella, noiden paikkis- ja kauko"nukkumisten" kanssa on töitä tehty muttei ole tulosta vielä syntynyt. Koemaisissa treeneissä ei ole pidon kanssa ongelmia ollut mutta nyt teki saman kuin Mikkelin virallisissa, olenko erilainen käskyttäjä kokeessa? Mielenkiintoinen mutta uuvuttava päivä meille molemmille, kovin olimme tsippejä kun, kotiin pääsimme. Prikka jo Laukaalla omaan tyyliinsä ei turhia höösäillyt kävelyillämme, heti kun pysähdyin, niin pani maate, eikä ollut kiire nousta ylös. Hiostava kuumuus lienee yksi syy voimien säästelyyn! Vau, innolla treeneihin!

Prikalla oli koko viikonlopun oma "bestis", joukkuetoverimme Speedy, lihapullan voimin saa ihmeitä aikaan!



Sunnuntaina Prikka jäi kotiin lepäilemään ja minä lähdin ihailemaan Suomen taitavimpia 20 koirakkoa. Oli hulppeata seurata taitavien työskennellä ja mukava tavata tuttuja. Ja olipa hienon hienoa, kun palkintopallilla oli la ja su ihanat Maarit ja Stjärne sekä Oili ja Zipu, ihan huippua. Järisyttävän hienot työtä oli kyllä huikaisevaa katsella. Kuva lauantain palkintojen jaosta.






tiistai 19. heinäkuuta 2016

Tyventä ja tyrskyä Pihlajaveden suunnalla


Taas oli aika vuosittaisen veneretkemme. Retki alkoi erinomaisesti, aurinko tuli esiin matkan varrella Savonlinnaan (Jyväskylässä oli piileksinyt jo melkein viikon), lisäksi sain puhelun, että olin voittanut 50 euron lahjakortin Peten koiratarvikkeeseen Koirien geenitutkimuksen käyttäytymis-kyselyn arvonnassa Prikan vastauksilla. Souturetken aika-haarukointikin osoittautui erittäin onnistuneeksi, Savonlinnan suunnalla oli enimmäkseen kaunista ilmaa.Veneemme oli lastattu ja pääsimme matkaan satamasta perjantai-iltana vasta seitsemän maissa. Pari tuntia soutelimme (lue kaleeriorja soutaa ja bloggaaja pitää perää) etelään kohti Kaukaa Väärää. Kaiken aikaa iltataivas muuttui tummemmaksi Savonlinnan suunnalla ja lähestyi meitäkin kovin uhkaavasti, onneksi ei tummat pilvet saanut meitä kiinni.









Kovin oli epävakaista lauantaiaamuna, piti sadetakkiinkin turvautua, sellaista pientä kesäistä sumun kaltaista ripotusta. Lounasaikaan poikkesimme vanhaan tuttuun kalliosaareen, jossa olimme joskus yöpyneet lasten kanssa - hauska muistella menneitä ja veneen ensimmäisiä matkoja. Lauantai  oli Jingan synttäripäivä, paljon tuli otettua sankarista kuvia maiseman kera ja ilman, jotka jo onkin Jingan omassa jutussa. Päivemmällä katsastimme muutamat hiekkarantaiset venesasatamat Pääskyniemessä, kansoitettuja olivat, niin emme poikenneet. Illaksi kerkesimme Pesolanaaren eteläpuolelle pieneen saareen. 





Kun niitä kauniita kapeikkoja riitti enemmänkin tutkittavaksi, niin sunnuntaina "kiipesimme" suotuisessa säässä takaisin pohjoiseen Kesamonsaaren lähistölle. Tarkoitus oli päästä kauniiseen niemennokkaan, joka oli karttaamme merkitty mutta se olin muuttunut mökkirannaksi tässä jossain 20 vuoden aikana. Lähistöltä löytyi oikein kaunis ilta-aurinkoniemi kuitenkin. 






Maanantaina matkasimme länttä kohti. Matkalla näimme hiekkarannan, ja tokihan sinne poikkesimme lounastauolle. Iltapäivästä olikin kovin vaihtelevaa, luovimme tyrskyisässä kelissä ja vältimme taas uhkaavat mustat pilvet, kovin läheltä taas liippasi. Telataipaleen kanava löytyi helposti mutta sitä seuraavasta lahdesta reitti ulos olikin kimuranttia. Tämän jälkeen taivas tummeni taasen kovin uhkaavasti. Koska tiistai aamuksi oli luvattu viikon pahinta sade- ja ukkosmyräkkää, niin etsiydymme suht suojaisaan saareen Oulusaaren kupeeseen Sulkava-soutujen varrelle. Saaressa voisimme päivän tarvittaessa viettää ja teltan paikkaakaan ei katsottu ylhäälle yksinäisyyteen vaan päinvastoin. 





No, ei alkanut sateet kuudelta. Olin kuitenkin erittäin hyvin varautunut (viime kesänä pidimme sadetta koko päivän teltassa), nyt hyvänä koiranomistajana nousin viideltä koiria lenkittämään! Ja hyvän lenkin teimmekin Ylemmän Saapassaaren ympäri. Sateet alkoivat vasta seitsemän jälkeen, joten hyvin sain kuivat koirat telttaan. Sateita pideltyämme suuntasimme tuttuihin maisemiin kohti Teliselkää. Kuuro yllätti matkalla ja ihailimme kauniita näyttäviä sateenkaaria. Kun olimme jutelleet matkalla, ettei kyllä olla muihin retkeilijöihin liiemmälti törmätty souturetkiemme aikana, niin hetihän näimme kaksi kajakkia rantautuneena Mustinsaaren leirintäpaikalla. Poikkesimme sanomaan moi, melojat olivat Bremenista ja monivuotisia Suomen kävijöitä. Jatkoimme järvenselän yli matkaa seuraavalle selälle, Katosselälle, josta löytyi retkemme upein saari. 







Upealta retkisaareltamme maltoimme hädin tuskin lähteä eteenpäin (mutta pakko, kun hyville ilmoille oli loppua näkyvissä). Kiiruhdimme siis eteenpäin kohti meille uutta kanavareittiä Käyhkäälle. Sadetutkan mukaan piti sateiden tulla kuuden maissa, joten pysähdyimme heti ensimmäisen kanavan jälkeen päivälliselle sadetta pitämään. Ei tullut taaskaan sadetta mutta ruoka ja tauko tekivät terää. Loueessa pitivät koirat aurinkotauokoa. Sade tuli muutamaa tuntia myöhemmin ja taas oli loue tarpeen.  Tosin Prikasta oli mukavampi leikkiä sateessa ukkosen jyristessä "kantojensa" kanssa. Pääsimme vihdoin kanavalle, jonka jälkeen saimme nauttia monista upeista valoilmiöistä telttapaikkaa etsiessämme.









Torstaina oli tarkoitus päästä mahdollisimman lähelle Puumalaa, jotta säästyisimme sateelta ennen puolilta päin luvattua suurta saderintamaa. Käyhkään vesien jälkeen soudimme suht etelään. Ensin isomman selän yli ja sitten ja kauniin, kallioisen ja sokkeloisen niemen jälkeen olimmekin taasen melkein avoselällä, Petranselällä, josta suunta pohjoiseen. Tästä olikin tavoitteena päästä Niinisalon ja luun saaren välikköön. Tavoite toteutui ja löysimmekin iltasella pienen mutta sitäkin sievemmän luodon viimeiseksi yöpymissijaksi tällä retkellä. Illan kruunasi kaunis ilta-aurinko, jota olin kovasti kaivannutkin ja josta ei millään malttanut poiskaan pysyä. Kuvia tuli muutama otettua. 




Seuraavana aamuna pääsimmekin jo puoli yhdeksältä (ennätys) matkaan, järvi oli yhteistyökykyinen, joten näppärästi pääsimme parissa tunnissa Puumalaan. Loppumatkan kohokohtana oli kettu, joka jolkutteli niemen rantaa pitkän matkaa hiukan edellämme, eikä ilmeisesti meitä haistanut, kun niin huoletta hyppeli rantaheinikossa. Kun kolmisen tuntia myöhemmin tavarat oli purettu veneestä, auto haettu Savonlinnasta ja hyvä lounas nautittu Puumalassa, niin sateet alkoivat ja taisivat vuorokauden kestää!

Vaikka ei varsinaisia hellettä ollut, niin kovin oli lämmintä. Heti aamusta pärjäsi ilman villapaitaa. Tyventä ja tyrskyä oli joka päivälle. Uskomattoman nopeasti vaihtuu olosuhteet, kun pääsee saaren suojaan/suojasta, kaksi ihan eri maailmaa. Kesällä arvostaa kovasti kanttarelleja ja mustikoita mutta retkellä vielä enemmän, ai miten ne kruunaa aamiaisen tai päivällisen. Hyvin maistui uni, kymmenisen tuntia joka yö. Niin hyvin raitis ulkoilma toimii. Kapteenin/kaleeriorjan energiat kännyssä riittivät viikoksi, kun piti sitä virrat sammutettuna ja kerran päivässä tsekkasi sään ja viestit. Minulla känny oli lentotilassa ja tsekkailin kanssa kerran päivässä tyyliin viestit ja sään. Kerran latasin matka-akulla puhelimen reissun puolessa välissä.

Veneessä oli hauska tarkkailla miten Prikka oli vuodessa kasvanut. Nyt se aina ensimmäisenä veneessä (kuin myös autossa). Prikasta paistoi myös itsevarmuus veden äärellä, uteliaana katseli maisemia tassut veneen laidalla tai nukkui pää milloin mitenkin veneen laitoihin nojaten mutta heti aallokon noustessa väisti veneen pohjalle tai tuholle nukkumaan ihan niinkuin vanhemmat koiratkin. Kovin huoletonta on matkustaa, kun ei tarvitse olla huolissaan koirista. Myös rantautumiset sujuivat hyvin. Kiila ei aina kuule, koska saa hypätä veneestä, mutta mustavalkoiset malttoivat odottaa lupaa. Tähän voinee vaikuttaa se, että Jinga hyppäsi veneestä viime vuonna vain rantaa ohittaessamme. Emme rantautuneet sitten lainkaan ja Jinga joutui uimaan luoksemme. Vaikka Jinga nyt odottaa lupaa, niin ei se vaan ehdi katsoa minne hyppää ja miten. Sen kanssa ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta, että on pysynyt terveenä kaikkien harakiri-juttujensa kanssa.