Koko kevään oon näitä bikineitä väsännyt. Toukokuun lopulla alkoi olla valmista, edestä näyttää tältä. Aikas hieno toi rintamus, eiks ookkin?
Sivusta näyttää tältä. Kuinkas moni rouva 10 v. on yhtä timmissä kunnossa? Kyllä passaa bikineitä esitellä, toi takatukka on melekein yhtä hieno kuin rintaröyhelöin.
Kuulo on sen verran heikko, ettei kuule mitään, pitää siis pistää varmaan päälle ja lähtee juokseen, jos luulee, että kutsutaan. Ihan hyvä juttu, niin voitain noi mustavalkoiset!
Kesäkuun eka ja Jyväskylässäkin tuli rakeita.
Tässä me ollaan action koiria menossa tallaan esineruutua ja selvästi kaikkea kivaa luvassa.
Nyt on esineet löydetty. Me oltiin mahottoman hyviä. Kun noi mustavalkoiset etsi kumpikin vain kolme juttua, niin tein samalla lailla kumpanakin viikonloppuna. Mitäs juoksuttaa tällaista veteraania enemmän kuin nuorisoa. Juoksuttakoon niitä!
Tässähän ollaan jo ilta-auringon katveessa, selvästi seuraa tulossa meidän kävelylle.
Tulihan sitä seuraa!
Yksi tärkeä tehtävä mökillä on vesiliikenteen valvonta, just lähti soutaja laiturilta.
Me mentiin vaan joen varrelle kävelylle, ja toi pikkarainen pyydysteli risuja niin ahnaasti ,että putosi uimaan, voi pientä!
Aikas hieno päivä meidän pikkujoella, paitsi, että jouduin vähän eksyksiin. Oltiin kävelemässä eteenpäin ja ykitin mahdottomalta vaikuttavan puron ja nuo pöljät eivät minua seuranneet. Ei ollut helppo löytää takaisin puron takaata ja vielä vaikeempaa oli paikallistaa mistä joku oli vihellellyt. Piti mennä takaisin eteenpäin, ihan loogista. En vaan kuule, yleensä pidän hyvin näköyhteyttä ja vihellys auttaa mutta nyt en vaan pystynyt paikallistamaan äänen suuntaa.
Palattuamme työ taas kutsui, soutaja tulossa takaisin. En kuule kovinkaan hyvin mutta olen entistä verbaalimpi. Kovasti kerron, vuh-vuh, että nyt olisi niinko ruokaaika, tai joku liikkuu tai muuten vaan pitäisi huomiota saada. Verbaalisuus kasvaa kuulon heiketessä kuin myös oma tahto. Jos jossain on hyvä tuoksu, niin eiku jarrut pohjaan ja kunnon nykäykset kiehtovien hajujen maailmaan. Pitäähän se huono kuulo hajumaailman vahvuuksilla korvata.
Jinga se nukkuu lattialla junassa jos toisessakin.
Meillä oli tälläinen ylätaso.
Siitähän oli kiva katsella maisemiakin-
Pitää siis elää yli 10-vuotiaaksi ennen kuin pääsee kokemaan ison koirapaikan iloista.
Ykkösluokan unilla.
Mutta voi luxuspaikan iloa riitti vain Hämeenlinnasta Tampereelle asti. Tampereen jälkeen jouduttiin kaikki kolme lattialle, voi paluu maanpinnalle, tylyä. Onneksi sentään kummassakaan junassa ei ollut tällä kertaa yhtään piipittäjää tai pöhkijää. Naapuripaikan aussin kanssa sulassa sovussa nenut vastakkain koko matkan.
Terkuin Kiila the grand old lady, 10,5 v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti