"ota sä vaan niitä kuviasi, mä oottelen!"
Haipakkaa ollut ja mukavaa! Kovasti päästy treenailee muiden kanssa. Viikon kohokohtina perjantaiset rallymöllikisat ja aksan putkirallit Killerillä sekä tokotiimin järjestämä koulutus Mikkelissä. Onneksi kaunis ilma suosi kumpaakin tapahtumaa.
Perjantaina osallistuin trion kanssa ihan urakalla Sailan, Mimmin & Messin PAWC-osallistumisen tukitapahtumaan. Ihanan paljon oli porukkaa kasassa kisaamassa ja talkoilemassa. Aksaa ja rallytokoa oli tarjolla mölleistä kilpaileviin. Aikataulullisesti valitsin illan ensimmäiset "radat" mihin ehdimme. Kaikki kolme pääsi kanssani rallytokoilemaan mölliluokassa. Hyvän syyn takia tuli rallailtua. Menin Prikan kanssa kisaan ensimmäisinä ja ihan mukavasti osasimme mielestäni. Tosin muistin vasta vikalla kyltillä, että remmi, se olisi pitänyt muistaa pitää löysänä. Seuraavana käytiin Jingan kanssa ja muistin sen remmin paremmin. Ihan viimeisenä pääsi Kiila ja sen kanssa menimme aivan täydellisen radan, häntä heilui ja silmät loisti onnesta. Sain sitten kuulla myöhemmin, että olin jokaisen koiran ottanut sivulle väärää kautta eteen istumisesta. Mutta koirathan teki kaiken oikein.
Viereisellä kentällä oli putkirallia, Jingan olin liisannut pois, pääsi vähän vauhdikkaammalle ja osaavammalle kartturille. Kiila oli hyvin tohkeissaan, kun pääsi kiitämään. Viimeisenä oli Prikka putkilla, vuoteen ei ollut putkea nähnyt ja aika harvoin ollaan putkeiltu mutta kyllä suunnilleen muisti. Hauskinta kuitenkin oli perjantaina, kun Prikka totesi kuuden putken jälkeen, että nyt riitti ja liiteli numero 7:n yli mennen tullen.
Lauantaina oli kauan odotettu tokoringin koulutus Mikkelissä. Kovin harvoin tällaista on tarjolla täällä meillä päin Suomea. Luulin, että tapahtuma olisi ollut hetkessä täynnä. Samaan aikaan oli kaikenlaista muutakin tarjolla, niin meitä oli vain vähän yli kymmenen nauttimassa kolmen pätevän kouluttajan koulutuksista. Olipa kiva päästä "seuroihin" pitkästä aikaa. Tosin järjestin itselleni hiukka kiireisen aikataulun, kun otinkin molemmat mustavalkoiset mukaan. Luvassa oli jokaiselle koirakolle 20 minuutin setti kahdelle eri kouluttajalle. Kahden koiran kanssa sainkin sitten juosta neljästi vuorolleni, niin ei siihen hirveesti mahtunut vuorojen väliin muiden seuraamista.
Nyt Jingan kanssa muistetaan varioida kovasti hässäkkää, ja toisekseen kontaktin pitämistä ihan perusasennossa - back to the basics, siis. Eteenmenoja tehdään niin, että paljon onnistumisia, joko namialustaa tai lelua edessä.
Prikan kanssa isoin juttu oli pysähdykset, myös pois päin pysähdykseen pitää sitä stoppia alkaa opetella, nyt valui kovastikin eteen ja sivulle. Palloa ja namitusta, stoppia voimalla ja peruutusta itsekullekin. Huh, kun muistais kaiken. Prikka myös hieman kähmäili tunnareita, niin siihen pitää puuttua ja vahtailla lähempäätä ettei näin pääsisi käymään. Olipa hyvä ja tehokas päivä! Kiva, kun voidaan yhdessä soveltaa oppejamme kyytimme Riikan ja Riepun kanssa. Paljon eväitä kummallekin takataskuun! Viisi koiraa Jyväskylästä osallistui, aika hyvin!
EVL-paikkista
Kyselytuntia ja pientä näytöstä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti