Joskus olin pieni, vain 12 vuotta sitten, tässä vielä oman mammani tiluksilla Saksassa.
Tavoille minut opetti pina, Minzi, 9v.
Minzi vanheni pikkuhiljaa ja jäin yksin kolmevuotiaana. Nelivuotiaana sain "karhukoiran" pennelin kaveriksi asuessamme puoli vuotta Englannissa. Sinä vuonna oli pakkasennätyksiä ja Cambridgessäkin oli pari viikkoa lunta.
Minzin kanssa seikkailtiin mm. kuvan Walesissa.
Tässä me poseeraataan neli- ja kasivuotiaana
Tässäkin ikää kahdeksan, kun pallopää Prikka astui kuvioihin ja sekin tuli Englannista, tosin varta vasten sieltä haetttiin.
0, 4 ja 8 vuotiaina
Nyt on tällainen hauska tilanne, että oon löytänyt ihanan kolisevan purkin, jonka kanssa oli kovin kivaa ja oon puolta vanhempi kuin Jinga.
Niin, ja oon siis kolme kertaa vanhempi kuin Prikka! Ja purkit ja tonkat, ne niin rules"
Ei näy pisaraakaan harmautta tässä koirassa, kukaan ei arvaa
ikääni, 12 v.
Nyt on mediturkkivaihe menossa, kohta tulossa kaljukausi, mikä näkyy vaikka tuolla ylempänä Prikan tullessa taloon.
Täss myö tytöt 12 v. ja 4 v. ja 8 v. sieniretkellä ihan itsemme näköisenä. Prikka kovasti tärkeänä, ei me Jingan kanssa niin olla tyrkyllä.
Syyskuun poseeraus Prikka 4 v., Jinga kaksi kertaa Prikka, 8v. ja minä, Kiila, kolme kertaa Prikka, 12 v. Ikä ei näy, mutt kuuluu sillein, ett paljon mitään en kuule. Viikonloppuna se todistettiin sienikaverillemme. Nähtiin taas yks meidän kentistä kävelymme varrella ja juostiin kaikki kolme ehdottamaan, että jotain voitais tehä. No, onneksi sitten saimme juosta kentän halki. Ekalla kertaa meidät kutsuttiin pillillä, niin komiasti juostiin yhtä matkaa mamin luo. Juostiin sitten takaisin kentän poikki muttat en sitten kuullut mitään. Kun ei käytetty pilliä, sinne jäin taas kuin nalli kalliolle ja nuo mustat säntäsi ohi. Ei kuulu huuto ei, pilli sen sijaan on kiva, korvat nousee pystyyn ja pääsen matkaan silloin, kun muutkin. Muuten elämä on laiffii näin 12-vuotiaanakin!
