Käytiin muutama viikko sitten tekemässä luontopolkuretki. Aika rauhassa saimme kävellä, kun kävelimme merkattua reittiä myötäpäivään, pidempää kautta laavuille. Polun kunnostus on kesken, ei ihan ollut hyvin merkattu tuo "pidempi reitti". Näköalapaikkoja ei osunut matkan varrelle, tämä ikää kuin edustaa niitä.
Päivä oli kaunis ja onneksi joukossa oli yksi uimarikin muutaman haluajan lisäksi.
Kaunista ja kesäistä oli!
Uimari ja yksi aikojista
Jonkin verran osui metsääkin reitin varrelle.
Pitkospuita suomaisemassa oli paljon, varsinkin sillä lyhyemmällä laavureitillä.
Köysilautta houkutteli kauniina päivänä paljon lapsiperheitä patikkaretkelle. Parkkipaikka oli ihan täynnä palatessamme.
Maisemia laavulta
Monen monta kertaa väistimme suolle, pitkospuilla riitti vastaantulijoita, niin koirllisia kuin koirattomiakin. Normaalikesänä väistämiseen tarvitsisi saappaat, nyt ei ollut ongelmia lenkkareillakaan.
Kerrostalon ja rivitalon ristetys.
Ihan oli moninaista maisemaa. Koirien kanssa tähtää hieman pidemmille poluille ja vähäisenpään "ruuhkaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti