Touko-kesäkuun vaihteessa käytiin parikin kertaa mökillä, ja ehdittiin kumpanakin kertana uimisten lisäksi tehdä jälkeä ja esineruutua. Niin ja ihana pieni reipas Raf Jassin poika kävi meitä moikkaamassa myös. Ei saanut tytöistä kaveria tämäkään Raf, vaikka kaikkensa pisti peliin.
Uimahyppysarja
Ensi kerralla pitää muistaa ottaa esineitäkin mukaan.
Teimme viime viikonloppuna täsmäiskun Hämeenlinnaan. Aamukuudelta herätys ja puoli yhdeksältä piti olla koirakerhon kentällä BH-kokeeseen ilmoittautumassa. Arvonta laittoi meidät ensimmäiseen pariin. Prikka aloitti erinomaisella paikkamakuulla. Kun oli meidän vuoro, niin jatkoi erinomaisilla seuruilla. Istui erittäin hyvin ja luokse tuli tyydyttävästi. Pari viikkoa olin muistutellut suoraan eteen tulemista ja vielä ennen suoritusta. Pitkä matka ohjasi Prikan suoraan sivulle, voimaakin tuomari kaipasi enemmän. Olipa kiva ja kannustava tuomari, toivottavasti sitä osaisi rennommin jatkossa mennä arvosteltavaksi. Tokihan sitä aina jännittää, mutta että se niin selvästi näkyi! Onneksemme kokeessa oli vain hyvin käyttäytyviä koiria, ei tarvinnut osallistujien pelätä koiriensa puolesta.
Kotiin koukkasimme Evon metsien kautta kotiin. Olipa hienot metsät ja harjut ja majavapadot ja paljon järviä kaiken kokoisia. Retkeilyä helpotti the ten essentialin kautta ostettu kangaskartta. Kartta antoi mukavasti valinnan varaa, mennäänkö vielä pidemmälle vai joko takaisin.
Jäi vielä paljon tutkittavaa, että eiköhän vielä poiketa uudestaankin. Takaisin Jyväskylässä oltiin kuudelta, että sellainen 11 tunnin exclusiivi BH-retki.
Alla tämän viikonlopun kuvia:
Nämä eivät siis ole syksyä, vaan ihan perjantailta, sähkölinjan alla on hieman kuivaa ja piti pysähtyä "ruskaa" kuvaamaan. Molemmissa kuvissa on kolme koiraa itse järjestyneinä.
Lauantai:
Jinga
Tikkakoskella oli viikonloppuna ilmavoimien 100 vuotisjuhlat näytöksineen, mekin ihailtiin muutamia yksittäisiä koneita taivaalla.
Prikan suovilla-posetukset
Vielä on suovillaa suolampien lähellä. Jinga on hieman incognito, parempi niin, kun sen piti välttämättä vilvoitella suo-ojassa.
Jinga tuo kepit muidenkin edestä.
Kiila menee veteen harvemmin ja harvemmin.
Prikka hieman poseeraa! Me and my Jyväskylä behind me.
Kuka millekin kieltä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti