lauantai 31. elokuuta 2019

Kesä paketissa

Kesään kuului mökkeilyä aika lailla.

Mustavalkoiset ovat välillä synkronissa.


Uusi rinkka houkutteli meidät testivaellukselle Ilvesreitille järven toiselle puolelle.




Aikas hieno polku vei meidät Katiskoskelle, josta oli enää lyhyt matka metsiköiden ja hakkuuaukioiden poikki mökille.


Pieni kesäinen kävely Hämeenlinnassa junaa odotellessa.

Mökillä trio oli aina valmiina vahtimassa jko jonossa tai ympyrässä



Yksi lomaviikko meni suunnilleen järvessä, pariin otteeseen sentään kerettiin vähän kävelyllekin.

Trion jonotus järjestys enimmäkseen tämä.

Tehtiin kaikkien kanssa esineruutua ja kyllä oli niin mukavaa.


Prikka pääsi jäljelle muutaman kerran, pikkumiehen kanssa kerran tehtiin jälki ja vähän myöhemmin ajettiin se.


Päivystystä rannalla

"Hiekkalaatikolle vai rantaan, missä meitä tarvitaan"

Ihanko yksin pitää tässä hiekalla päivystää?


Välillä käytiin kotosallakin, Kiila sai poseerata päivänkakkaroiden kanssa kera uuden ja pätevän heitto- ja vetolelun.




Jyväskylän väriloistoa elokuussa

Heinäkuun mökkireissuilta ei ikinä tarttunut mustikkaa kotiin vietäväksi



Jyväskylässä saatiin vähän mustikkaa talteenkin soiselta metsäretkeltä.

Sillä aikaa, kun toiset kulki kosteassa heinikossa, etsi toiset helppokulkuisen tien mistä saattoi kurkkia toisten rämpimistä.

Njaa, tuo yksi ei pyöri ihan pyörimisen ilosta, vaan "ihanan" kalan parfyymiä  hankkimassa. Kaikki kolme joutuivat pesuun, yksi kalan ja kaksi jonkin minkin tai ketun jäännösten takia. Senkin rankkkitynnyrit!

Onneksi haju ei näy.


Jingan karvat kasvaa urakalla, tikit poistettu edellisellä viikolla ja kipulääkitys loppumassa seuraavalla.


Muu "vaara"!


Kauniita viikonloppuja oli myös elokuun lopulla.

Kesään mahtu kaikenlaisia päiviä, oli hellettä ja välillä viileempää, hyvin on akut ladattu syksyyn!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti