Kahden viikon vanha duo: Vana ja Prikka

Niinhän meille sitten kävi, ettei maltettu nauttia helposta elämästä yhden aikuisen koiran kanssa. Viikko Jingan kuoleman jälkeen Jari alkoi kysellä koirasuunnitelmistani, joita ei ollut. Kehiteltiin yhdessä ajatusta, josko hakisin Saksasta Kiilan kasvattajalta sukulaiskoiran, Kiilan siskopuolen pennun pennun, toiveissa varmaluonteinen ja ystävällinen koira. Tiesin,  että yksi pennuista etsi vielä kotia kahdeksanviikkoisena. Viikkoa myöhemmin olin pentua hakemassa Göggingenistä Stuttagartin lähistöltä. 

Gracey, Kiilan siskopuoli, Cheekyn viimeisestä pentueesta (2010). 

Kiila oli ensimmäisestä vuoden 2006 pentueesta.

Teddy  (tummempi, Vanan täti) ja Neytiri (Vanan äiti).

Vana ja siskonsa Pixie mama Neytirin kanssa.

Pitkäkarvainen Pixie (Virginia) oli lähdössä samalla viikolla uuteen kotiinsa.

Vana, Vayana from Thircans Dream, 9 viikkoa, näyttää kuvissa pitkäjalkaisemmalta mitä on.

Lähtöaamuna matkustettiin autolla Schwäbische Gmündiin, sieltä junalla Stuttgartiin, 

vaihto Frankfurtin junaan. Juna oli puoli tuntia myöhässä Frankfurtissa.

Frankfurtissa odottamassa lentokentälle menevää metroa, ensimmäinen metro jäi tulematta, joten alkoi jo jännittää lentokoneeseen ehtiminen. Saavuin Frankfurtin terminaaliin puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Kun oli koira mukana, niin en voinut "check in"iä tehdä etukäteen. Iski täydellinen paniikki, kun Finnairin tiski oli jo kiinni ja minulle sanottiin: "ettet todennäköisesti ehdi koneeseen mutta voithan yrittää juosta". Niin sitten juoksin ja kiilailin  pentu sylissäni ja olimme viime tingassa boarding tiskillä. Koneessa minulla olikin sitten umpiväsynyt pentu, ei "eväänsä" liikuttanut lennon aikana.

Onneksi pääsimme sitten mökin vihreyteen ja vapauteen. Tässä Vana löytämänsä 

uimalelun kanssa saunan lämmitystouhuissa ensimmäisenä Suomi-iltanaan.

Joseran koira tuli kylkiäisenä penturuuan kanssa.

Laiturilla poseerausta

Vana pääsi seuraamaan Hämeenlinnan kavereidemme tottistreenejä 

ja sai juosta poikien Neve ja Raf kanssa.

Tosin kun Vana ei saanut osallistua treeneihin, niin nukkui ensin sylissäni ja

 tuolini alla, kunnes siirryimme sateen alkaessa autoon jatkamaan lepoa.

Mökin laiturilla ja sen vieressä tuli vietettyä aikaa.

Meillä oli myös lapsiseuraa pojan lapsista ja hienosti ottivat lapset koiran huomioon ja toisinpäin.

Vana putosi laiturilta (ilmeisesti Prikan hypätessä laiturille), hieman oli uitettu vesirotta.

Onneksi aurinko lämmitti ja kuivasi pian.

Mustikassa olimme paljon, tietty, Vanastakin marjat olivat hyviä!

Tässä ollaan jo Jyväskylässä. Vana hakeutuu paljon Prikan viereen, ollaan sitten metsässä tai pihalla.

Jyväskylässä piti mennä varta vasten rannalle niin, että Vana pääsisi veteen putoamatta sinne.

Koivunsiemensatoa riittää

Vana yllätti minut täysin reippaudellaan, nappasi Prikan lelut ja keulivat hienosti yhdessä.

Ensimmäisenä päivänä Prikka piti metrin etäisyyttä pentuun. Ilta- ja aamukävelyllä oli kuin teloitettavaksi menossa, ei vaan halunnut tulla mukaan! Prikka, joka ei ole oikeastaan ikinä hyväksynyt leikkikaveriksi muita kuin Kiilan ja Jingan, lämpeni suureksi hämmästykseni viikossa ja hyväksyi Vanan leikkikaveriksi niin sisällä kuin ulkonakin. Ihan vaikuttaa onnelliselta. Minä, kun luulin, ettei Prikka olisi edes halunnut uutta kaveria.

Vana rakastaa noutamista, aivan itseoppinut tapaus!

Vana tykkää kovasti posetella, kiipeilee kivien, mättäiden ja puiden päälle ja tarkkailee onnellisena ympäristöään. Välillä ei koordinaatio pelaa vaativissa siirtymissä, mikä ei tunnu pentua lannistavan.

No, putosihan se lampeen Jyväskylässäkin, ensin kurotti mättäältä Prikan seurassa juomavettä, kurotti hiukan liikaa.

Silmä ja sielu lepää, kun nämä kaksi painii.

Vanalla on riittänyt ohjelmaa ja uusia kokemuksia, olimme pitkän viikonlopun 

Oulussa ja nyt sai leikkiä tyttären poikien kanssa ja totutella karavaanarielämään.

Prikalla on suht hyvä pinna kaiken retuutuksen keskellä.

Nallekarin Catwalk, Vana käveli niin pitkään betonikoroketta pitkin kuin sitä riitti!

Käytiin pariinkin kertaan Toppilan rannassa posettelemassa tutuilla paikoilla.

Aallokko oli niin kova, etten halunnut edes Prikkaa uittaa, 

mutta saivatpahan koirat kahlailla ja ihmetellä aallokkoa.

Leirintäalueella koirat joutuivat olemaan kytkettyinä, ja Vana handlasi hengailunkin mallikaasti.

Tehtiin yhdessä retki Kalimenlammelle

Pitkospuut oli upea juttu pikkupojille, ehkä myös Vanalle. 

Kävin lähikentällä koirien kanssa ja totesin, että paras mennä vain yhden kanssa. 

Vana osaa ottaa lunkisti ja odotella kauniisti muttei sentään karvakaverin saadessa riekkua.

Vana on aikamoinen tapaus, ihanan tervepäinen ja rohkea. Kahteen viikkoon on mahtunut muutosta muutoksen perään. Onneksi Vana ottaa kaiken tyynesti vastaan, kun väsyttää niin ottaa lepoa ollaan missä vaan. Ei todellakaan ollut etukäteen mietitty "hankinta" mutta niin ihana uusi perheenjäsen, että tuntuu jo kohtalolta, että tiemme yhtyivät! En ole ikinä ajatellut ottavani lyhytkarvaista bortsua, ainakaan merleä sellaista. 

 

Saimaalla #2, Savonranta, Joensuu, Savonlinna, Puumala, Saimaanranta, Anttola

 

Pääsimme jatkamaan Savonrantaan pysähtynyttä turneetamme kaksi viikkoa myöhemmin eli 6.7.  Iltapäivälle neljältä jatkui Saimaa-tourneemme.

Iltasella yhdeksältä ankkurimme kallioiseen Hietasaareen kummelin viereen. 

Ilta oli kaunis, neljän maissa heräsimme siihen, että köli kolisi kallioon, kun painava hinaaja meni väylällä. Puhelimen navigointiohjelma kertoi, että seuraava hinaaja oli tulossa puolen tunnin kuluttua, niinpä lähdimme matkaan sateiseen aamuyöhön. 

Pitkän aamun kuluessa ohitimme Arvinsalmen lossin Rääkkylässä.

Saavuimme aamupäivästä  Joensuun venekerhon Lapalikoon, jonne pysähdyimme lepäämän päiväksi ja seuraavaksikin (seuralla on vierassopimus oman venekerhomme kanssa). Jinga tutustumassa Lapalikon grillin rakenteeseen. 

Molemmat koirat tykkäsivät nukkua etukannella satamissa ollessa.

Tuntui mukavalta grillata ruokaa keittokatoksessa, kun sade ropisi kattoon. Takana vasemmalla oleva aitta oli myös varattu ruuanlaittoon.  Aitan seinässä ihmettelimme pitkää lukkoriviä, jokaisen lukon takana näkyi avain. Kun jälkeemme osui lappeenrantalaisia, niin lukkojen salaisuus selvisi. Tietyillä Saimaan venekerhoilla oli pääsy saunan avaimeen oman venekerhonsa avaimella. Jokaisella kerholla siis oma avainkotelonsa.

Kuvassa näkyvä laituri oli äänekäs ihan normiaallokossakin. Toisena yönä voimakas tuuli osui tuohon laituriin, naapuriveneen omistajaa lainatakseni, olo oli kuin pesukoneessa olisi nukkunut.

Ukkosennusteiden ja myrskyisen sään takia vietimme tosiaan vielä extra yön Lapalikossa. Sunnuntaina jatkoimme lyhyesti matkaa ja tutustuimme ja lounastimme Paksuniemessä. 

Tämän jälkeen oli toinen lyhyt legi edessä, kun lähdimme tutkimaan pääsemmekö kummisetäni mökille Rääkkylässä. No, emme ihan päässeet rantatumaan mutta kymmenen metrin päähän kuitenkin, sitten pitikin turvautua isännän soutuveneeseen matalan rannan takia.

Kiiruhdimme pohjoiseen ja ajoimme Vuoniemen ohi turisteilematta.

Välillä oli hyvää myötätuulta tai blägää, niin koiratkin saivat olla kannella.

Saavuimme Joensuuhun illalla myöhään, saapumistamme hidasti kaupungin yllä olevat ukkospilvet, joiden takia kiersimme hieman pidemmän kautta. 

Prikka nautiskelee kannella olosta Jokisatamassa.

Hasanniemen edustalla oli kaunis saarien rivistö, joka juuri ja juuri näkyy taustalla. Jokisatama oli kaunis paikka yöpyä. Aamupäivällä täydensimme ruokavarastojamme, lounaan jälkeen aloitimme matkan takaisin kohti etelää.

Pysähdyimme Joensuun jälkeen Suursaaren. Iltauinti Jingan 13 v. synttäripäivän ja lämpimän päivän kunniaksi, sankari ei tosin kerjännyt uusia heittoja.

Koirat posettelivat laiturilla kauniissa ilta-auringossa.   Synttärisankarin kunniaksi piti toki kuvia ottaa. Suursaari sinänsä oli aika mitätön kohde, kesämökkejä tiiviisti rannoille. Retkipaikan satamasta lähti "luontopolku", joka oli lähinnä metsäautotie ja vaati aikamoista rämpimistä. Mutta tarjosi kuitenkin yhden matkan parhaimmista luontokokemuksista. Kun laskeuduimme korkealta harjanteelta alas hakkuuaukiolle  alapuoleltamme lähti kurkipariskunta lentämään. Harvoin näkee lintuja ylhäältä päin!

Auringonlasku Suursaaren laiturilla

Suursaaren jälkeen olikin huippua pysähtyä lounaalle Tikan Kaivannolle ja ihailla komiata harjua.

Koirat Tikankaivannon länsipuolella

Laiturit olivat Kaivannon itäpuolella. Prikka tähyili meitä naapurilaiturilta

ja Jinga veneen laiturilta

Tikankaivanto, jossa lounastimme

Matkalla Joensuuhun ja Savonrantaan saimme ihailla auringonlaskua veneestä käsin, tämä matkalla etelään.

Savonranta

Saavuimme hyvässä tuulessa Savonrannan silloille 60 kilometrin päivämatkalla. Mutta sitten rysähti, kun siirryimme siltaväylältä Savonrannan väylälle miettien miten mahdumme kalastajien ja reimareiden välistä. Oma moka, kun kumpikaan ei katsonut merikarttaa. Hetkessä häipyi ilo muuten niin upeasta purjehduspäivästä.

Savonrannassa Jingalla oli pirteä päivä, varasti Prikan lelut mennen tullen kuin ennen vanhaan 😊

Savonrannasta jatkoimme etelään sutjakkaasti, yritimme rantautua Vörstinsaarelle, se olikin täynnä, onneksi lähellä oli Reposaari, jonne saimme myöhemmin seuraa kuvan kansanveneestä.

Miehistö valmiina matkaan

Tiesimme, että tämä oli Jinga-koiramme viimeisiä saaripysähdyksiä. 13-vuotias vanhukselta alkoi elämän ilo hävitä silmissä päivä päivältä. Yritimme kiiruhtaa Savonlinnaan perjantaiksi, jotta voisimme tehdä koirallemme viimeisen palveluksen. Onneksi saimme ajan, ei olisi ollut kiva katsoa koiran selvästi pahaa oloa enää yhtään pidempään.

Matkalla Savonlinnaan pysähdyimme vielä lounastelemaan Louhisaaren 

pienelle luodolle, minne mahtui ihmeesti kaikki nämä kolme venettä.

Itse saari oli upea

kallioineen

Louhisaaren retkikeittiö

Tämä alkoi olla Jingan ilme viimeisellä viikolla 😢

Öinen Savonlinnan taivas Törninpyörän laitureilta katsottuna

Savonlinnasta pääsimme lauantain kuuden jälkeen jatkamaan matkaa kohti Puumalaa. Ukkosrintama oli uhkaillut meitä koko päivän, vasta satamasta lähdettyä ilma heittäytyi sateiseksi ja saimme kunnon kuuron niskaamme. 

Härkönsalmen kalliorantaan kelpasi rantautua, hieno ilta.

Itse kukin mietti yhteisiä vuosia hienon, räiskyvän kaverin kanssa.

Seuraavana päivänä pysähdys Tiaisen luodon poijulla.

Mukava paikka pitää lounastaukoa.

Seuraavakin yö kallioparkkissa, tällä kertaa Pedrosaaren retkipaikassa.

Pedrosaaressa myös hienot jyrkät kalliot

Täälläkin olimme onnellisia rampin olemassa olosta.

Paluumatkalla olimme myös sosiaalisia, saimme gastiksi pojan lapsineen pariksi päiväksi.  Teimme Puumalasta parin päivän retken Rokansaarelle. Hiukan teki kiirettä päästä Pedronsaaresta Puumalaan ajoissa. Alkumatkasta katsoimme meidän edellä kulkevaa purjevenettä ja sen hidasta etenemistä kapeissa salmien jonoissa. Itse seurasimme edeltäjää, jatkuvaa luovimista. Kun vihdoin pääsimme avarammille vesille, tulikin sen verran kovaa aallokkoa, ettei siinäkään päässyt etenemään. Loppumatkan tulimmekin moottorilla, että ehtisimme ajoissa Rokansaareen (kauniin Rokansaaren hiekkaranta- ja harjukuvia on Saimaan ykkösreissussa enemmän).

Sosiaalisuus jatkui vielä Puumalan ja Rokansaaren jälkeen, luokkakaverini Mikkelistä laittoi viestiä, että olimmeko olleet Rokansaaressa edellisen yön (veneemme olivat nähneet). Niinpä sovimme treffit Liehtalanniemeen seuraavaksi illaksi. Oli kiva vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisia yhden illan ja seuraavaan aamun ajan. Lisäksi oli upeata jakaa Jarin ja minun 40 vuoden yhteisen taipaleen merkkipäivää ystävien kanssa. Laitoimme ja nautimme ruokaa yhdessä Kirsin ja Rikun kanssa. Prikka teki vaikutuksen sieninenällään. Kanttarelleja löytyi varpujen alta ja heinikosta, niin että moni löytö olisi jäänyt löytymättä ilman koiraa. 

Liehtalanniemestä suuntasimme Äyrätsalon laguuniin. Taas oli rampille käyttöä, pääsimme rantapenkereelle hyvin kuivin jaloin.

Auringonlaskua laguunissa, olipa hieno kokemus uida vasten auringon siltaa öiseen aikaan.

Äyrätsalosta löytyi myös hienoja hiekkarantoja, niittyjä ja "rantabulevardeja".

Äyrätsalon jälkeen poikkesimme Ruuhinsaarille, missä laitoimme lounasta ja kävelimme kauniilla rantapolulla.

Yöksi menimme Hietasaareen, ja saimme jäälleen nauttia hienoista 

rantapoluista

ja hiekkarantojen lisäksi rantakallioista.

Savonrannassa piti pistäytyä, että saatiin taas täydennystä ruokakomeroon ja Jari kipaisi Lappeenrannassakin.

Savonrannasta yritimme päästä tutustumaan Ilkonsaareen, ikävä kyllä laituripaikat olivat täynnä. Onneksemme mahduimme Pullinkaisen laguuniin, vaikka sielläkin laituripaikat olivat varattuna, niin  ranta oli tarpeeksi syvää Kikatellall. Mahduimme siis rivin jatkoksi ja pääsimme nauttimaan Pullinkaisen harjunäkymistä ja rannoista.

Jyrkin puolukkarinne, mitä olen ikinä nähnyt.

Pullinkaisen lauantai-iltaa

Pullinkaisesta jatkoimme ensin matkaa tuttuun Liehtalanniemeen sunnuntaiyöksi. Saavuimme retkisatamaan sadekuurojen jälkeen. Ensimmäisen kerran elämässäni aurinkolasit oli tarpeen vesisateessa.  Seuraavana päivänä lähdimme takaisin kohti Anttolaa eli Luonterille. 

Maanantai olikin aikamoinen purjehduspäivä. Ihan ok. tuulessa lähdimme Liehtalanniemestä, Kun pääsimme Rokansaaren maisemiin oli tuuli niin kova, että meinasi viedä venettä ihan miten halusi, onneksi pääsimme sitten jonkinlaiseen suojaan Rokansaaren edustalle ja saimme reivattua isopurjetta. Jonkin aikaa myöhemmin tuuli tasoittui ja hyvä että Kikatella edes jonkin verran teki matkaa. Kyllästyin lillumiseen tihkusateessa ja menin Prikan seuraksi sisälle veneeseen. Onneksi Jarikin puoli tuntia myöhemmin suostui antamaan periksi ja käynnisti moottorin. Kuvan upea sateenkaari näkyi ennen lossia.

Prikka kiittää Lietveden Kioskia, sai elämänsä ihka ensimmäisen jäätelötuutin ja palvelun ennen jätskin nälkäisiä omistajiaan! Oli ilmeisen hyvä kaurajätskipallo, kun piti kerralla hotkaista koko jäätelö, nuolemisesta ei tietoakaan. Tämä oli mukava katkos iltapäivään matkalla Liehtalanniemen satamasta Luonterille. Luonterilla suuntasimme meille tuttuun menomatkan ensimmäiseen retkisaareen Vartiosaareen yöksi .

Vartiosaaressa

Karinhiekka, hieno paikka viettää retken viimeisiä öitä

Aamuaurinko osuu Karinhiekan vastarannalle.

Karinhiekan jyrkille kapuaminen oli aikamoista, yksi reitti oli muita helpompi köysineen.

Näkymiä kallioilta

Kalliot olivat pystysyoria tai melkein

Karinhiekan grillipaikka

Siirtokivilohkareita

Prikka nautiskeli rantakävelystä omalla tavallaan.

Joku tiskaa ja joku odottaa

 Karinhiekka, korkeat kalliot ympäröivät hienoa hiekkarantaa kolmelta puolelta

Palasimme Vartiosaareen viettämään myös viimeisen yön, tuli Luonteria kierrettyä eestaas.

Oli kyllä hienoa retkeillä kokonaista viisi viikkoa Saimaalla ja ihailla jääkauden tekosia. Heinäkuussa oli porukkaa huomattavasti enemmän kuin kesäkuussa ja näimme purjeveneitä huomattavasti enemmän kuin kesäkuussa. Suositut satamat saattavat tosiaan olla täynnä.