Näytetään tekstit, joissa on tunniste tokokoe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tokokoe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Me mitään ykköstuloksia haluta

 

Vaikkei olla treenattu kuin erittäin satunnaisesti, niin haksahdin ilmoittamaan Prikan Laukaalle SBCAK:n rotumestiksiin. Juu, pitäisi sitä treenata ja varsinkin liikkuroituna. Tuli useamman kerran ennen koetta fiilis, että perun osallistumisen. Onneksi en, koska saatiin tämän hetkinen taso selville, ja tästä nyt pikkuhiljaa kuitenkin treenailis taas säännöllisemmin ja kaverin kanssa.

Yhden tuomarin koe oli täynnä! Se oli hieno juttu, kun usein osallistuminen on ollut kovin aneemista. Voittajaluokassa osallistujia oli kuusi, EVL:ssä 12. Alemmissa luokissa muutama. Kokeen tuomaroi Herrasen Heli. Sää oli paras mahdollinen, kirpsakan aamun jälkeen sää lämpeni mukavasti puolilta päivin ja raikas tuuli piristi silloin tällöin. Voittajaluokka tehtiin kahdessa osassa.

1. Paikalla makaaminen, kolmen koiran ryhmässä, Prikka keksi palatessani, että kutittaa niskasta, kiertäytyi kunnolla rullalle -> 9

2. Luoksetulo, treeneissä tämä liike on alkanut näyttää hyvälle, kokeessa palasi koomaileen -> 7

3. L istu- maahan, käännyn väärään suuntaan ekan merkin jälkeen, eikä kullä mennyt maahankaan ekalla käskyllä -> 0

4. Ohjattu 9 (olisiko ollut vino perusasento?)

5. Seuraaminen  ainakin tosi väljä täyskäännös juoksussa ja jätin yhden täyskäännöksen 90 asteen käännökseen, voi liikkuri raukka, onneksi käskytti minut kääntymään uudestaan -> 8,5

6. Kaukot 1-S-M-S-I-M: sama kuin luoksarissa, kyll me treenatessa, kaksi ekaa siirtymää vaati 2 käskyä -> 5

7. Tunnari: 10

8. Hyppynouto: heräsin vikalla viikolla siihen, että tarvitaan kisametalli, (ruotsalaisen oman kapulan P. noutaa ongelmitta, en ollut varma kelpaako se kokeeseen ja toisaalta se saattaa vieriä minne sattuu). Sain perjantaina lainaan ison metallikaapulan. Yäk! sanoi Prikka. Launataina sitä noudettiin ja palkittiin onnistuneista. Myös koepaikalla tehtiin muutamia noutoja ja sain palkittua Prikkaa. Mielestäni Prikka aina keskeytti noudon jos sanoin hypyn lisäksi tuo-käskyn, siksi jätin sen nytkin sanomatta ja nythän P. sitten kääntyi metallille mennessä minuun päin, että mitä nyt, käsky ja toi sen sitten. -> 7

9. Ruutu 9,5

10. Kokonaisvaikutus 9.

Yhteensä tuo tekee 235 pistettä, kakkostuloksen ja sijoituimme kolmansiksi. 

Jos en olisi tyrinyt L:ssä niin hyvin olisi pisteet riittäneet ykköstulokseen. Tulipa tyrittyä.


Todistetusti treenattu, houkuteltiin viikolla Voima treenaamaan kanssamme, Prikan alkutaipaleella treenattiin paljonkin Voiman äidin kanssa. Tytöt "ihastuivat" kaverin läsnäolosta. Olipa hieman varmempi olo lähteä kokeesen, kun saatiin kerran treenattua ryhmäpaikkiksia ja tehtyä sekä tunnari että ohjattu liikkuroituna. 




Helatorstain helteistä nautittiin mökillä ja korkattiin uimakausikin.




tiistai 18. kesäkuuta 2019

VOI I



Sain tällä viikolla Pihla Haukisen ottamia kuvia rotumestiksistä, osan niistä lisäsin jälkikäteen edelliseen postaukseen, jälkimmäisen setin jätin tähän Muuramen kokeen "kuvitukseen". Kokeessa oli vähän osanottajia ja vielä vähemmän sadekuvaajia.

Vihdoin saimme Prikan kanssa kauan odotetun voittajan ykkösen. Kyllä nöyräksi tekee tämä urheilu tavan koiraharrastajan. Niin takuuvarma koira monessa mielessä ja ei vaan osata kokeissa. Onneksi talvella saimme selätettyä tunnari- ja metalliongelmat, jotka meitä vainosi viime vuonna voittajan kokeissa kaukokooman lisäksi. Kolme ensimmäistä koetta meni tänä vuonna suht kivasti mutta vuorotellen tuli nollattua eri juttu: tunnari, ruutu ja ohjattu. Sen verran lähellä ykköstä olimme rotumestiksissä, että sieltä tultuamme kyselin, oliko Muuramen iltakokeessa viikkoa myöhemmin tilaa ja olihan siellä. Muutamana päivänä otimme tehotreenejä perusasennon, luoksetulon stopin ja kaukoherätysten suhteen, jotka näyttivät olleen kevään kokeiden heikkouksiamme. Perusasennoista saimme moitteita noudoissa, L:ssä ja luoksareissa, ei niinkään seuruun yhteydessä.

Maanantai oli helteinen päivä. Juuri, kun lähdin kotoota taivas tummeni ja sateen uhka oli tuntuva, vaikka Foreca ihan muuta väitti. Otin sadetakin kuitenkin vielä mukaan. Koe alkoi ukkosen jyristessä ja salamoiden välkkyessä.
Perusasennon saimme kuntoon Muuramen kokeeseen,  niistä meistä erikseen kiitettiin. Treeneissä sain hienoja ja näyttäviä stoppeja mutta Muuramessa hyvä, kun Prikka edes vaivautui pysähtymään, koira valui ja valui. Kaukoissa nousi istumaan ensimmäisessä siirrossa mutta seuraavaan siirtoon sitten tarvittiinkin jo kaksi käskyä.
Huonon luoksarin lisäksi märkä metalli oli sen verran epämukava, että Prikka pudotti sen suustaan, vilkaisi minua ja otti suuhunsa ja palautti ilman uutta käskyä. Myös tunnari oli epävarma, tökkäsi kuonollaan rivin ensimmäistä kapulaa, nosti keskimmäisen, sylkäisi ja poimi sitten siitä viereisen. En tiedä vaikuttiko sade ja märkyys noihin kahteen liikkeeseen. Kun koe oli ohi, niin en kyllä osannut ykkösestä olla varma lainkaan noiden epävarmuuksien takia. Mutta niin vaan riitti pisteemme ykköseen.

Tässä sama numeroin. Hyvin näkyy vahvuutemme ja heikkoutemme.


30.3 19.5. 9.06 17.06
Jyväskylä Laukaa Ruotsinpyhtää Muurame
Halmiala Räsänen Berghäll Herrala
paikkis 10 8 10 10
seuruu 8,5 9 9 9
L 9,5 10 8,5 10
luoksari 8 7 7 6,5
ruutu 8,5 9 0 9
ohjattu 10 0 10 9,5
tunnari 0 9 10 7
kauko 7,5 8,5 6 7
metalli  9,5 9 9,5 7
kok. vaik. 9 9 9 9
yht. 246,5 252 241 262,5



Alla Pihla Haukisen ruutukuvat Strömforsista:





keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Erkkarissa ja rotumestiksissä

Rotumestiksien ollessa niin idyllisessä paikassa kuin Strömfors, niin osallistumaan piti päästä Prikan kanssa, vaikka tulostasomme on mitä sattuu. Toukokuun alussa luonnetestissä talkoillessa tuli Liisin kanssa puhetta, että on menossa sinne. Pummin mukaan. Liis oli menossa jo lauantaiksi. Kun löytyi yösija Strömforsista, niin ilmoitin Prikan tokon lisäksi myös erikoisnäyttelyyn.
Olipa meillä busy ja hikinen talkooviikonloppu. Yhdeksältä olimme näyttelypaikalla ja suurin osa päivästä meni kameran takana.

Prikan päivä meni näin

Enimmäkseen häkissä ja varjossa. Kun häkin ovi oli auki, niin kelpas siinä ihmetellä tapahtumia ympärillään. Joka kerta, kun kävin kurkkaamassa, niin siellä häkissään hän makoili. Jossain vaiheessa niin pienenä, että pelästyin, että häkki on tyhjä.


 Kun oltiin käyty kehässä puolilta päivin niin sännättiin joelle, jossa Prikka sai pulikoida.



Viilennyksen jälkeen Prikka sai jatkaa häkkielämää iltaan asti. Minä jatkoin kameran ulkoiluttamista näissä olosuhteissa:


Kun kehät pikkuhiljaa tyhjeni, niin päästiin korjaamaan näyttelyn jälkiä. Kiirettä piti ja jäi pelkäksi haaveeksi suihkussa käynti ennen päivällistä. Ruoka oli silti hyvää! Näin ihana kaiffari oli terassilla:

Päivällisen jälkeen ei Prikka jaksanut pihalla odotella, vaan kävi testaamassa talkoolaisten autoja hallin edustalla (ei kerrota niille)!



Yhdeksän maissa saatiin Liisin kanssa järjestelyt valmiiksi sunnuntaita varten. Aurinkoisen ja turistillisen korttelin läpi menimme ummistaen silmämme bluegrass-festivaalille. Oli väsy, pitkä päivä takana ja ainoa mikä kiehtoi oli suihku.


Kun päästiin majapaikkaamme huomasin, että Prikan kupposet olivat jääneet hallin edustalle. Ei auttanut muu kuin ontua takaisin hallille verisillä, rakkoisilla ja tulehtuneilla jaloilla (eivät kai tykänneet koko päivän liikkumisesta sukatta. Alla Prikka on löytänyt kupposensa ja vetensä.



Seuraavana aamuna olimme kehiä rakentamassa ja puolitoista tuntia myöhemmin saattoivat EVL:N koirakot alkaa mittelöinnin rotumestaruudesta, sadekin alkoi hellittää tässä vaiheessa.



Tuomareina vuorottelivat Pernilla Tallberg ja Susanna Berghäll. Kaikki luokat myös EVL ja VOI tehtiin yhteen putkeen, mitä en ole vähään aikaan nähnyt tai kokenut.  Kelpeillä oli  hyvä edustus, EVL:ssä jopa enemmistö. Voittajaluokka oli runsaslukuisin, 10 koiraa, harvinaista. Vain kaksi shelttiä edusti muita rotuja.
Katsoin ja kuvasin yli puolet EVL-koirista kunnes oli aika etsiä oma koira ja muistuttaa muutamasta asiasta. Oli oikein hyvät muistuttelut meillä, käytin Prikan vielä uimassa ennen kehään menoa ja lisää pieniä muistutteluja.

Paikkis 10
Seuruu 9 - ihan prikkamaista työskentelyä,
Kaikki alla olevat tokokuvat @Pihla Haukinen, Kiitos Pihla!













L 8,5 meni hitasati istumaan ja jokin perusasentokin vino













Luoksari 7 tosi hidas, valuva stoppi
Ruutu 0 juoksi pitkästä aikaa banaanina ja sivuovesta sisään, jäi aika laitaan, niin yritin korjata tilannetta ja loppujen lopuksi tuli paljon käskyja ja Prikka maahan niin etulaidassa, että jalat selvästi nauhalla. (Tässä kohtaa ei voi olla jossittelematta, että meillä voisi olla ykköstulos ilman korjailujani)





































Ohjattu 10 :) 
Tunnari 10 :)















Kauko 6 eka ylösnousu taas 2 käskyä ja valui
Metalli 9,5 huh, tässä oli jännitysmomenttia. Metalli jäi pystyyn, kuukausi sitten Korrien treeneissä Prikka ei kyennyt nostamaan itse pystyyn työntämäänsä metallia ja nyt: no problem
Kokonaisvaikutus 9

 Yhteensä 241 pistettä

Kehässä tuntui harvinaisen mukavalta, siellä oli hyvä olla!

Kokeen jälkeen, kenttä ja keittiö tyhjennettyinä, ehdimme pienelle kävelylle ja pakollisille Strömfors-poseerauksille. Kiitos, Liis olipa meillä mukavaa, vaikka välillä kiirettä piti ja hikeä pukkas helteisessä kelissä! Alla Prikka ja viikonlopun kämppikset Huti ja Vipa, meidän vakkariteenikaverit viime aikoina.




sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Lämpenee ja kylmenee

Oltiin Laukaan piirinmestaruuskisoissa tänään. Alunperin ajattelin mennä vain Prikan kera voittajaan mutta kaverit sai puhuttua minut ympäri ja ilmoittamaan Jingankin.
Ensin oli voittajaluokka. Tuomari Riitta Räsänen sanoi, että paikkikset ovat vikana, niin kaikki ovat saaneet kisajännityksen purettua ja koirilla on paremmat mahdollisuudet onnistua. No, niinhän siinä sitten kävi, että jännitin sikana ekan osion. Yleensä jännitän paikkamakuun hulluna.

Aloitimme luoksarilla ja se on yhä vain löysä Prikalla, kuin myös stoppi ja perusasento ujo. 7
Seuraavaksi ruutu, Prikka juoksi iloisella vauhdilla tosin pysähtyi ennen käskyä. 9
Seuraavaksi  L: istu ja seiso. 10
Ohjattu, voi hassu, ennen seuruu-osiota tuomarilta pääsi tukahdetettu yskähdys, Prikka kurkki ohitseni äänen aiheuttajaa. Tuli seuraava yskähdys ja sisar hento valkoisen piti lähteä tarkistamaan äänen lähde. Tuomari oli armollinen ja ei näistä askeleista rankaissut. Olisiko kuitenkin tämä vaikuttanut siihen, ettei Prikka lähtenyt vasemmalle ja jouduin sen sitten pysäytteleen ja uudelleen ohjauksesssa olin hieman malttamaton ja vähän jalka-apuakin tuli käytettyä käsiohjauksen lisäksi. Niin sitä vaan osataan nollata liike! siis 0.

Seuraaava setti aloitettiin metallinoudolla. Oli hyvä, tosin ujo perusasento aiheutti pisteen menetyksen. 9
Kauko oli prikkamaisen löysä, teki kaiken mutta löysästi ja eteni pepun verran. 8,5
Seuruu olikin sitten tokourani pisin, Prikka piti hyvin kontaktin ja paikan, ainoastaan peruutus hieman levisi ja siitä piste. 9
Tunnari oli ihan kaunis, taas ujo perusasento. 9
Paikkikset viimeisenä, piti antaa kaksi maahan käskyä. 8
Kokonaisvaikutuksesta saimme 9.
Yhteensä pisteitä kertyi 252, läheltä liippaa.

Jingan kanssa oli mukava aloittaa sen bravuurilla eli hässäkällä. Mutta, mutta Jinga olikin ihan hukassa ja lähti epävarman ja hakevan oloisena hypylle, jonka hyppäsi. 0
Tuomari neuvoi meitä nollaamaan edellisen epäonnistumisen. Luoksari oli löysähköä vauhtia, parani nopealla maahan menolla. 8,5
Sitten taas vuorossa toinen elämäni pisin seuruu. Jingan seuruuhan on aina hyvin levottoman oloista ja siksi en ollut innokas Jingaa kokeeseen ilmoittamaan. Nyt kuitenkin Jinga pisti parastaan, mutta ohjaaja sitten ei osannut peruuttaa ja kääntyä oikealle. Kuin ei myöskään jatkaa seuraamista täyskäännöksen jälkeen. Kerrankin piti kontaktin hyvin ja peruutukset yes ja sitten minä tyrin. 7
Ohjattu oli suunnilleen toisinto Prikan vastaavasta, ei lähtenyt sinne minne piti, vaati monta lisäkäskyä. Itse osasin sentäs pysyä paikalla niin ei ihan nollille mennyt. 5

Seuraava rundia en sitten niin intona lähtenytkään tekemään, kun ei tuo koira eteen menoa hanskaa.
Nyt lähti taas yhtä haparoivasti liikkeelle kuin hässäkässäkin. Osui kuintenkin ympyrään toisella käskyllä, hyvin jatkoi ruutuun, tosin pysähtyi etulaitaan (just ja just nauhan sisäpuolelle) ennen pysäyttämistäni. 7,5
Zetassa oli hyvät stopit mutta vinoista perusasennoista rankaistiin. 8
Kaukot, hiukan eteni ja yhteen siirtymään kaksi käskyä. 6
Tunnari hyvä, perusasennosta rokotettiin. 9

Paikkis istuminen 10, hassua ku  yleensä on pientä tassujen siirtoa, nyt ei.
Osa kakkosessa Jinga onneton meni maahan ekan koiran käskystä. 7
Yhteensä 209 pistettä, siis kolmostulos, sillä Keski-Suomen  viidenneksi tottelevaisin.

Prikan kanssa kisatokomme on selvästi paremmalla tolalla. Viime kesäiset nollakauhut olaan toistaiseksi selätetty, kiitos treenikaverien! Ollaan saatu treenata tunnaria liikkuroituna ja siis vierailla hajuilla kuin myös lainata muiden metallia, ja vieraan hajuiseen metalliinkin siedätetty. Lämpenee siis, tänään enää neljän pisteen päässä ykköstuloksesta.  Pitää muistaa häiriöitä treenata, ei saa yskimiset taai muut muiden pyrähdykset häiritä. Kaukon ja luoksarin intensiivisyys ne on nyt suurimpina asioina korjauslistallamme.

Mutta, mutta Jinga kyllä yllätti tänään täysin, oli kovin epävarma lempiliikkeissä ja toisaalta selviytyi haastavimmista. Masentava nähdä epävarma koira, kylmenevää siis vetaraanirintamallani.



lauantai 30. maaliskuuta 2019

Tokoillaan ja takellellaan


Ollaan treenailtu laiskan pulskeasti syksystä kevääseen, kerran tai kaksi viikossa. Se ei ihan piisaa jos, haluaisi tulosta saada aikaiseksi. Ohjatussa treeneissä olimme vain kahdesti viime vuonna, aikamoinen ero edelliseen vuoteen. Jähmeätä tai ei, niin uskaltauduin ilmoittamaan Prikan tammikuun kokeeseen, juoksun takia koe siirtyi tälle päivälle.  Talvella tuli jännitysmomentiksi metalli, joka meni nollille molemmissa viime vuoden kokeissa. Koira noutaa oman metallin ongelmitta muttei vierasta. Onneksi saimme sitten treenata vierailla metalleilla tuon huomattuani. Miksi koiraa ei haittaa vieraat puukapulat vain metalli?
Tänään oli Halmialan Marjo tuomaroimassa Pop Dogien kokeessa Haukkuvaarassa ja saimme ihan mukavan kakkostuloksen. Kun on kahdesta kokeesta saanut kolme nollaa (tai melkein kolme) niin onpa edistystä saada vain yksi nolla!
Meitä oli vain kolme koirakkoa voittajassa. 
Ensimmäisenä oli paikkis ja siitä puhdas 10
Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa setissä, Prikka oli ensimmäisenä suoritusvuorossa.
Luoksari, 8 Prikan näköinen esitys, valuva pysähdys
Jäävät: seisominen ja istuminen 9,5
Tunnari 0, on tehnyt onnistuneita liikkurin kanssa koko talven, paitsi viime viikolla, ei haistellu, käveli vain rivin läpi ja nappasi viimeisimmän ;(
Kaukot 7,5 aloitti hyvin ekan siirtymän mutta tarvitsi yhteen ylösnousuun kaksi käskyä.
Metalli 9,5 metalli pomppi aika kauas sivuun mutta onneksi tuli takiasin kauniisti hypyn kautta
___
Seuraaminen 8,5 tuntui hyvälle, niin että hieman oli arvosana pettymys. Onneksi kysyin, että miksi, syynä vinous ja yksi löysyys täyskäännöksessä
Ohjattu 10
Ruutu 8,5, en liiemmälti laita koiraa maahan ruudussa, nyt piti sitäkin treenata ennen koetta ja katsos vain sitä tarjosi pyytämättä, ei ihan heti mutta liian aikaisin kuitenkin
----
Kokonaisvaikutus 9

Prikka tuntui kivalta kehässä j aeki mukavas töitä. Yksi isompi källi ja pari pienempää mutta huomattavasti kannustavampi tulos jatkoon kuin viime vuotiset 200 ja risat -pisteet. Nyt vaan treenimään hiukka enempi. Palkintokuvan pöllin Poppareiden sivulta.



sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Tokoruosteessa

"Siis mä oon hyvä, ansaitsin kesän ensimmäisen kesäkukat  kotiin ja yhteistyötä tein kympin arvoisesti. Siis ihan tajuttoman hyvä tyyppi. Niin, kai sitä tässä iässä voi jo kyseenalaistaa juttuja, tehdäkö vaiko eikö tai tehdäkö kohta."

Juu, sen verran hassusti korkkasimme voittajaluokan tänään Laukaan Vihtavuoressa, ettei voi edes jossitella, jos...
Kuukauden olen ollut hysteerinen meidän tunnarin kanssa. Jos sen tästä oppisi, että ilmoittaa  koiran vasta sitten, kun se osaa, eikä toisinpäin. Aikamoisia yllätyksiä koe piti sisällään. Halusin enne koetta tehdä muutaman jutun tunnarin kanssa ja sitten jo kuvittelin luokkamme alkavan. Mutta siinä olikin ruokatauko ja en tajunnut silloin tehdä kunnon lenksaa ja antaa koiran haistella mielin määrin harjoittelukenttää, ei siihen jumittauduin juoruileen. Toisaalta Prikka on ollut aina valmis, eikä ole tarvinnut erikoisempia valmisteluja. Runsas vuosi takana meidän virallisesta kokeesta ja ei ole möllikisojakaan ollut tässä välissä - jotain puolusteluja tokoruosteeseemme. 
Tänään Vihtavuoressa oli neljä voittajaluokan koiraa, tuomarina Riikka Pulliainen. Liikkeet tehtiin kahdessa erässä ja paikkis viimeisenä.

 Eka setti:
Tunnari 6 - Prikka vain haisteli omiaan - jotain mielenkiintoisia hajuja kapuloiden vieressä (ilmeisen vastenmielinen tehtävä joka yritettiin laistaa, jos ei näe kapuloita, niin ne eivät ole olemassa?) Kun olin mielestäni iäisyyden odottanut, niin annoin uuden käskyn. Nyt haisteli kapulat kahteen kertaan ja toi lopuksi oman. 

Kauko 0 - ensimmäinen istumaan nousu vaati toisen käskyn, ja taisi viimeinen maahan menokin.  (Harmi, olemme tainneet liian vähän viime aikoina tehdä kaukoja pitkältä matkalta, oma moka, ei me ihan näin surkeita olla). 

Metallinouto 0 - alkoi hyvin, pudotti poimimansa, hyppäsi takaisin luokse, käskytin hakemaan ja vielä palautuksessa pudotti. (Metalli on sujunut hyvin pihalla, edellisenä iltana oli mielessä se tehdä mutta jätin tekemättä, tämä ehkä eniten askarrutti jälkikäteen).

Ruutu 8 -näytti ja tuntui hyvältä, paitsi hidasteli maahan menossa, joten sekin meni kaksoiskäskylle.

Seuruu 9 - itse en huomannut mitään virheitä, tuntui oikein hyvältä.

Toka setti:

Luoksari 9 - Prikan tekemäksi suht kelpo, ei mikään napakka pysähdys. (Tämä liike ei ole bravuurimme.)

Liikkeestä seisomaan ja maahan jääminen 6,5 - (seisominen yes, maahan meno, sanoinko huonosti väärällä äänensävyllä, kun vaati uusintakäskyn, taas).

Ohjattu nouto 9 - aikas räväkkä, saalistusta ja mälväystä.

Paikkis 10 - ei mennyt lankaan naapurien käskyistä! (Jotain hyötyä viimeisen kuukauden paikkistreeneistä, kun viimeistä treenikertaa lukuunottamatta totteli aina naapureita).

Kokonaisvaikutus 10. Olimme pari, joka teki töitä yhdessä ja koiraa kannustettiin ja kiitettiin hyvin. Ohjaaja sai moitteita kiireestä, sillä missasimme kuulemma muutamaan kertaan pari pistettä.  Voi ommmm.

Yhteensä saimme siis 205,5 pistettä, kolmospalkinto siis. Noilla pisteillä olimme toisia ja saimme nuo kuvan hienot kukat.

Nyt vaan mietintämyssyä päähän, että miten täältä noustaan.


tiistai 26. syyskuuta 2017

Jinga parin vuoden tauon jälkeen EVL-kokeeseen




Kuvat pari kuukautta aiemmasta Maaritin koulutuksesta

Tulipahan testattua yhdistelmä EVL uusilla säännöillä ja Jinga. Ihmeitä ei ollut odotettavissa, kun ei meillä ole enää mitään bravuuriliikkeitä. Koko ajanhan Jinga on saanut treenailla jotain muttei me niin vakavasti osattu ottaa, seuraamista en ole halunnut tehdä, kun se on niin vaikeata mutta noudot ovat parantuneet tauon aikana ja hässäkkäkin on ihan mukava. Ruutu on ihan fifty-fifty aina. Viimeiset pari kuukautta ollaan pikkaisen tavoitteellisemmin treenattu. Nyt sunnuntaina osallistuimme Laukaan järjestämiin Keski-Suomen piirinmestaruuskokeeseen, tuomarina Riikka Pulliainen. Paikalla oli vain seitsemän EVL-koirakkoa. Riikka ja Jingan ikätoveri Rieha-kelpie teki voittivat piirinmestaruuden tekemällä jäätävän upeat setit!

Paikkis neljän koiraan ryhmässä.
Istuminen 10 - oho, ensimmäisen kerran näin vakaa istuja, ilman mitään tepsutteluja.
Paikkis 8, Meni maihin naapurin käskystä (potut pottuina, naapuri lähti luokse Jingan käskystä), J. tuli vaisusti luokse ja istui miten sattui. Eli saatiin hyvät pisteet.

Liikkeet tehtiin kahdessa osassa.
Ruutu 9, vähän epäröiden lähti eteen ja suuntasi alueen eteen, kääntyi sitten katsomaan minua ja korjasi pienellä avulla alueelle. Loppuosa ihan moitteeton ja vauhdikas.

Seuruu 7,5, Jingan näköinen, äänteli askelien lisäksi myös muuten parissa kohtaa ja voi, ei päässyt mukaan peruutusseuruun käännökseen. Voih, kun se on ollut melkeinpä parasta tuon koiran seuruussa.

Ohjattu 9, aikas hyvä, oikean haki.

Tunnari 9, irtosi hitaahkosti mutta muuten ok.

Toinen setti

Luoksari 7,5
Kovin hitaasti tuli, pysähdykset suht ok. pa., no jaa.

Zeta 9 - ihan hyvät stopit mutta seuruuksi meidän etenemistä ei voi kutsua, yksi surkeimpia esityksiämme. Ollaan joskus osattu paremminkin, vaikka kompastuskivi onkin ollut.

Hässäkkä 0, Voi Jinga, sä osaat sen niin hienosti, mutta nyt päätit, että tämä oli pelkkä noutoliike.

Kaukot 8,5 , ensimmäinen istumaan nousu hidas ja kyttäävä, muut vaihdot ok. Tavanomaisen pepun verran eteni.

Yhteensä pisteitä 239,5, mikä riitti kakkostulokseen ja viidenteen sijaan.
Kolmea viikkoa aiemmin käytiin Laukaan epiksissä, jossa sai tehdä koemaisesti paikkiksen lisäksi ruudun, luoksarin, tunnarin, hässäkän ja zetan. Silloin oli paikkis-istumisessa mennyt maihin just ennen ajan päättymistä. Siispä treenasimme istumista ennen koetta ja sillein kenties yksi moka vähemmän. Ruutuun lähettäessä meni silloinkin kovin epävarmasti eteen ja osui just ja just alueelle. Itse ruutu ok. Tolvana vaan karkasi seuruuseenkin ennen aikojaan. Luoksarissa oli ihan ok vauhti mutta ekan stopin varmistin käsiliikkeen isäksi äänellä. Tunnari oli hyvä ja varma. Zeta ei kaunis mutta sunnuntaita parempi. Hässäkkä oli ihan hieno. Loppukesän porukkatreenit jäi aika vähiin, muutaman kerran sentään oltiin valvovien silmien alla, käytiin Mikkelissä tokoringin koulutuksessa ja pariin otteeseen treeanailtiin Maaritin kanssa.
Ehkä me käydään vielä joskus tsekkailemassa, mikä on kisakunto, Jinga niin tykkää kaikista vauhtiliikkeistä. Mitään suuria odotuksia ei ole meidän tokomenestyksen suhteen, pilkunviilaus jäänee aika vähiin. Tehokkaammalla treenillä voitaisiin olla himpun verran parempia muttei paljon.




sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Perfect Easter obedience








In February I kind of hoped that we could be now ready for Class 2. Alas, we are not ready with our distance control, so the class 2 needs to wait a bit longer! This year I have been so lazy to train that no wonder with our non-progress.
Easter Sunday we took part in the obedience show of local Pop Dogs, judge Riikka Pulliainen.
Luckily, my perfect worker is a perfect worker and with a style we gained 304,5 points out of 320 and a prize of honour, too.  This time I remembered all the commands correctly, so I did not spoil the excellent work of Prikka.
There is a picture story of our performance in Jolly Agile FB
Thank you; Eva-Lotta Halonen so much for being there and taking my camera, kovely shots!
We had the movements in the same order as two months ago. The movements were divided in two parts and the sitting in a group was the very last movement.

3. Stand under march 10
4. Recall 9,5
5. Sit under march 10
6. Send away into a square and lying down 9 - maybe I was slow with my commands, anyway she stepped on the side marker. Lucky us, she reacted on my hand signal and took one step towards the center!


7. Retrieve of a wooden dumbbell 9,5
8. Distance control 8 - our old problem returned, she needed a double command and the finishing heel position was very slow.
2. Heelwork 9,5 - otherwise perfect and steady work, only the heel position after our two reverse steps was a bit crooked.
9. Recall and jumping over a hurdle 10
10. Send around a cone and return 10

1. Sitting in a group for 1 minute, handlers in sight 9,5 points - Prikka moved a bit her paws when I was returning
11. General impression 10 -  I am so proud of this :) :) :) 

What an easy dog to compete with, I can always lean on her, she is doing her best, my Prikka!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Competing in Class 1, now ready for class 2



training at Haukkuvaara 19.2. Foto by PopDog 

What a sunny weekend, what a lousy handler!
I have not been training too often lately, only during the weekends and just by myself except the once a month "workshops". I do not find any other reason than this for being so extremely nervous today in our first show in the open class, class 1. My heart was bouncing away and I hardly heard what the steward said. Neither have not competed in Finland for a while not after The Finnish Championships last summer. The show was in Haukkuvaara, tiny indoor hall where we trained also last weekend. When I arrived, I was please to notice that we were doing the movements in two parts and they were in a "random" order (number indicating the "normal" order). It was so nice to be able to reward Prikka in between the first and second part. The stay was before the movements.

1. Sitting in a group for 1 minute, handlers in sight 9,5 points - Prikka moved a bit her paws

3. Stand under march  0 - I told Prikka to sit, so she sat
4. Recall 9 - she could have been faster?
5. Sit (or down) under march  10 
6. Send away into a square and lying down 9 - faster?

7. Retrieve of a wooden dumbbell 9 - a bit faster when coming back
8. Distance control 9 - she did what was asked but a bit slowly
2. Heelwork  9,5 - nice points even though I had to give her a second command when commencing
9. Recall and jumping over a hurdle 9,5 
10. Send around a cone and return 10 - this was a nice surprise, I did not expect these grades with her performance
11. General impression 9

All together 269/320 points.
Prikka was so good, she did just what she has been doing when training. I am so happy with her attitude, proud of my serious dog. Besides me being so nervous, Prikka's response in distant control could have been more alert.

Now, I think we will train hard to be able to compete next time in class 2. In order to be able to that we need to train with others because of the stays - the dogs go down and get up one by one, and they may not obey the neighbours. The other challenge for us might be the scent, we need stewarding and the distractions in that as well. The third movement that needs lots of improvement is the distant control with increased distance and including the stand as well. I think the recall with stops and the directed retrieve should be fine. Hopefully, I will recover from my winter sleep and finding the more active phase with the dogs!

Lots of sunny spring days!







perjantai 14. lokakuuta 2016

Obedience, from FC shows to UK ones

Prikka enjoying her rosettes

Jinga proud of her rosettes

It was exciting to plan our visit and come back to UK. We were here in Cambridgeshire five years ago for half a year, so we knew were we coming to. "The returning" had extra thrill with the idea of participating in obedience shows.

Little did I know how different obedience would be and how different the practises in shows could be on the other side channel. The biggest surprise for me was the size of the competitions. Coming to a show with more than 400 entries is quite an experience, when being used to competitions having one or at most two rings and about 50 entries (being local events). The biggest shows are the Finnish Championships having about 300 participants and about 10 rings. Also all the English running orders sounded quite mysterious but it seemed to work pretty well.

The first thing before coming in here was to find out in which classes I would be entitled to compete. Of course I assumed that I would not need to start from scratch with my Finnish obedience champion.     Luckily, I had Bernice Emanuel to guide me, she found it out that indeed, I had to start from the bottom since I have done no shows under UK  regulations. The next important advice from Bernice was that I have to register for the shows quite a lot beforehand. My timing for my UK stay was not ideal regarding the show calendar, the season was about to end. Some shows were not too far from us and I registered for four of them before my arrival. The third, Bernice guided me to the "ring manners".  Even though Shirley Budgen's web page is very informative and helpful, there is so much new to absorb that I assimilated only tiny bits of it (as well from Bernice, but at least I was stewarded before coming to the competition ring).

I am still pretty new to obedience, I have done the lower classes with all my dogs since 90', thinking it is kind of good general knowledge and dog manners. I never got more involved or interested in the obedience world until Jinga, Aculsia Star Chaser, came in to my life.  She just loves the obedience, loves to work for me, "the faster the merrier" is her slogan. We started obedience four years ago, when she was two, two years later she was the obedience champion, having visited six times the lower classes and three required times the uppermost class. (In Finland the dog needs to have a result with 80 % of the maximum points to have the right to move up a class. The dog is entitled to collect three of these minimum of 80%-results in each of three lower classes. Though, one  good result is enough for climbing up to the higher class. In the highest class three of these excellent results are needed for the championship, the dog might never have won his/her class). Even though my obedience "career" is short, I am privileged to have been training with the best of Finnish coaches. Unluckily, the information given just does not always stick in my head.

With all the information I had received and experienced, it was very exciting to leave for Norfolk in the end of September. Still, I would have been completely lost on the venue, if there had not been Bernice who had give me detailed list what to do. We had a bit difficulties to find the venue, we kind of expected it to be signposted. Anyway, found the venue in time. It certainly was a busy hour to find  the ring numbers for my dogs, find our three rings, write up the stay times, tick the dogs in and have them for a tiny walk. One of my dogs was in the running order both morning, so I needed to be ready for ring early in the morning. I thought I had everything in order; looked what the dog did in the ring, just to notice that it was not my ring. Pretty "blind" I had to enter to my ring. It was a good start for my many mistakes for the rest of the day, including being "the lady who went to wrong stay": instead of taking Jinga to novice stay 11:50, I took her to C class stay 11:30 (just a tiny reading error). She did a perfect stay, even though she (and I) had to wait much longer than expected. Next day and in Enfield I was already organised, knew what to do and when. It was also nice to visit a limited show organised by MBCC in Stoneleigh. We did pretty well in the four shows, could have excelled more if I would always remember what to do but ...  Unfortunately, I was not prepared for the show world at all, starting from the classes I registered for. But we got a new experience and met Prikka's family. Prikka also got a new name, her name is a bit hard to pronounce. Luckily, her handler -all of a sudden-to-be, Cathrin, told herself that if she says paprika it is close enough, and it really is (if you swallow the first syllable).

The first weekend was Prikka's (Foxbarton Kings Fancy). She turned two on Saturday and got a rosette from every class she entered on her birthday weekend. A week later we went to Enfield. We did fine in the pre beginners, Prikka the first and Jinga the second.  Unfortunately, lots of mistakes in the upper classes. Last weekend in Stoneleigh we did so much better in the upper classes, I think I am more proud of that as for Jinga's first place and Prikka's second in pre beginners. Altogether, Prikka got 6 rosettes out of eight entries, Jinga earned four, so my younger, less experienced but steadier dog won her elder champion "sister". So, we had a really nice intro to English obedience - well done with my doggies!

In FC shows, we can not help our dogs at all in the ring in any classes. For UK shows, I had to learn to help my dogs with hand signals and praises. Actually, the hand signals were very handy for us, since Prikka and Jinga seemed to adopt to their old habits in the recall and retrieve. Now, I could cue them to present before taking them to heel position. (In FC shows we can choose if the dogs come in present first, or straight to the heel position.)  In the lower classes, you may help your dogs but you are penalised more for the incorrect positions as we in our lowest classes. I think that FC movements in each class motivate the dogs and handlers. Nowadays, we do not have lead on heel at all. Each class brings new movements, many of them fun and speedy. The ones that dogs really love. It is nice that we do not need to wait until the highest class when the fun begins.  In our shows slowing down the dog is as important as raising it up. In FC shows the distances are clearly defined, they are always the same e.g send away, the ring sizes must enable the correct distances for the exercise. Also, you will not see EU dogs straightened up from their necks or collars neither given the direction hints physically. 

I think I should have been less greedy with my registrations, with four classes a day, there is hardly any time for looking around, to see how the others are doing and meeting people. I should have attend one show just as a tourist, just seeing around. I was planning to enter a couple of more shows but since they were not in With Your Dog system, I just did not want to bother to play with checks etc.  The easy registration to the shows is appreciated.  Still, I think we did and achieved a lot. I am very happy  to visit these four shows during my three months stay, such a nice experience and such nice people I met, thank you UK obedience! If I am still looking for the drivers to sit on the left hand side in their cars, no wonder I forget some of the tiny obedience details wether they are British or not.


 Jinga & Prikka with their brand new dumbbells and the autumn colors

Some old videos:
she has an issue with her retrieve that is why I do not want to take it fro her

Jinga and "the spring carol" - we are out with some space for us after training in small closures during the winter

Prikka in beginners in Norfolk - huge thanks to Gillian Wise (Huge thanks to Gill also for taking us to Enfield).

Prikka training in June for the open class (without send away and stay) - video. Somehow Prikka's handler has her full focus on the trainer, so her brave little dog hardly gets any attention, sorry doggy. Prikka has had one staying away problem both in her stay (pretty of the does not come to heel position with one command after her stay or the same happens with her distance control, usually she does the distant work but the problem is the heel position after the movement, leaving the exercise as last we could show this "problem" to our trainer.





maanantai 10. lokakuuta 2016

Tokoa ja sukua kennel clubilla Stoneleighissä

Sunnuntaina suuntasimme tyytyväisinä kohti tätä tapahtumaa.


Lampaat vastapäätä kennel clubin hallia

Kivat aidatut lämmittely-alueet hallien edessä. Kennel Clubilla on loistavat rakennukset Stoneleigh Park'ssa, keskellä kansallista maatalous- ja näyttelyaluetta, aika hulppeata. "Midlands" oli vuokrannut länsisiiven ja itäsiivessä oli samaan aikaan toinen näyttely käynnissä.

Varsin tyytyväisinä totesimme autossa klo 7:30, että olemme aikataulussa. Hetkeä myöhemmin mietin, että nyt on jotain pielessä, kun perillä pitäisi olla kahdeksan jälkeen ja matkaan menisi vähintään puolitoista tuntia. Jossain vaiheessa meidän herätyksemme oli kääntynyt puoli kuudesta 6: 30:een. Ihan tyytyväisinä jatkoimme matkaamme kuitenkin, olemme perillä kun olemme, mitä sitä stressaamaan. Onneksi ei ollut ruuhkia ja olimme yhdeksältä perillä; parkki, rakennus ja kentät löytyivät hetkessä, hyvä ajoitus siis loppujen lopuksi. 
Tokokehät, kaksi rinnakkain olivat heti sisään tulon vieressä. "Kehäsihteerien" avulla  löysin koirieni numerot ja sain koirani ruksattua luokkiinsa. Numerolaput sain hallin toiselta puolelta, missä oli näyttelykehä. Kiva mennä tiskille, kun näyttelyn vastaava, Robert Tunnicliff (Jingan isän kasvattaja) oli vastassa: "I now who you are" kommentilla. Näimme myös Jingan kasvattajan.
Päätin mennä ensin Prikan kanssa pre beginners kehään, kun kasvattajansa Valkin tuli siihen sopivasti ihailemaan ja pitämään Jingaa. Vähän oli hosumista ilmassa, niin etten ihan ollut tyytyväinen Prikan intensiivisyyteen ja perusasentoihin liikkeiden lopussa. Neljä pistettä hukkaantui noihin. Hetkeä myöhemin otin Jingan kehiin ja meiltä kahdelta napattiin vain kaksi pistettä. Tuomari huomautti Jingan perusasentoon tulon swingistä mutta tykkäsi siitä niin paljon, ettei vähentänyt tuosta omituisuudesta. Paikkiset meni vähemmän tyylikkäästi. Olin pihalla lämmittelemässä Jingaa, (muistuttelemassa noudon palautuspaikkaa edessäni), kun meidät huudettiin paikkiksiin. Menin sisään ja olin yltä päältä veressä kuin myös Jinga, oli purrut kieltään varsin lahjakkaasti. Koko kehä odotteli siistiytymistämme ja sitä, että sain laumani kasaan eli molemmat koirat kehään. Avustavia käsiä löytyi kyllä aina, kun sellaisia tarvitsi, ja nämä paikkikset olivat onneksi moitteettomat.


Jinga luokan ykkösenä ja Prikka kakkosena, kuvat @ Sheilagh Hyde

Show: Midlands Border Collie Club Limit Show Results
Date: 9/10/2016
Class: Pre-Beginner - Judge Beth Carroll
1st Mrs Riitta Kuittinen & Fin Ob Ch Aculsia Star Chaser
2nd Mrs Riitta Kuittinen & Foxbarton Kings Fancy


Seuraavaksi tähyilinkin viereistä kehää ja noviisien tilannetta siellä. Tuomari ja liikkuri tuomaroivatkin joustavasti joko beginneriä tai noviisia riippuen kisaajasta. Pienten riekkumisten ja lämmittelyjen jälkeen uudelleen kehään Prikan kanssa. Nyt olimme paremmin töissä ja menetimme vain kaksi pistettä liikkeistämme. Valitettavasti luokan paikkikset olivat melkein päivän viimeisenä. Paikkikset olivat alkamassa, kun tulimme näyttelykehistä. Siihen mennessä Prikka oli ollut kahdessa tokokehässä, yhdessä paikkiksessa, sekä kahdessä näyttiskehässä. Tulipa opittua, että omasta ahneudesta ja koiran levon puutteesta joutuu maksamaan. Auto oli sen verran kaukana, etten olisi koiria ehtinyt juoksuttaa sinne. Koirani eivät saaneet kunnolla ja huoletta levätä eri kehien välillä. Suoraan kehästä kehään päivän lopussa oli liikaa kaksivuotiaalleni. Kesken istumisen, pisti hän maaten ja levon aika koiralla todellakin oli. Häkki koepaikalla koko päivän tapahtumissa on kyllä  must, koiran voi niin paljon huolettomammin jättää lepäämään ja sillä on tilaisuus lepäämiseen. Meidän Englannin paikkikset sinänsä loppuivat kuin alkoivat. Jinga ei istunut ensimmäistä istumispaikkistaansa, onnistuneita paikkiksia on ollut seitsemän kummallakin. Vähän ehdin valmistella Jingaa A-luokan kisaan mutten ehtinytkään kehään ennen kehän lounastaukoa. 
Iltapäivällä meidän piti olla valmiina näyttelykehiin. Valitettavasti en ollut tajunnut ilmoittaa niitä noviisien kehiin, niin kuin olisi pitänyt. Nyt mentiin ansioituneempien koirien kehiin myös. Tämä limited kehä oli ensin ja sinne piti mennä, jos halusi seuraavaan kehään. Tietenkään en voinut esittää kahta koiraa samassa kehässä, onneksi yksi Prikan kasvattajan kavereista otti Prikan esitettäväksi. Prikka nimi ei ollut kovin helppo sanoa tai sisäistää, joten hän nimitti koiraa Paprikaksi ja se kuulostikin paljon paremmalta kuin väärin sanottu prikka. Emme tuossa tähtien kehässä menestyneet. Heti perään oli open class, josta tulimme ulos ruusukkeen kanssa, kehässä oli vain neljä koiraa ja tulimme neljänneksi. Ja siitä suoraan siis yllä puhuttuun paikkikseen. 
Enää jäljellä Jingan A-luokka, jossa tuomari ja liikkuri vaihtoivat pre beginnerin jälkeen roolejaan. Annoin koiran lepäillä jaloissani, kun ravitsin itseäni (alkoi jo pyörryttää). Pienet herättelyt ja kehään koiran kanssa, ihan mukavasti meni liikkeet, sillein jingamaisesti, vain kuusi pistettä täydellisestä ennen "rättitunnaria" ja paikkiksia. Meidän jälkeen oli vielä pari muutakin koiraa suorittamatta. Odoteltiin ne, sitten oli paikkisten vuoro, jossa menimme piiloon naisten vessaan, ihan näppärää. Lopuksi se tunnari, taas katselin muutaman koiran suorituksen, että osaisin käyttäytyä. Ihan hyvin suoriuduimme käskytyksistä. Lähetin Jingan etsimään omaansa, jostain syystä nenä ei ihan ollut auki ja Jinga meni kahdesti oman ohi. Pidin kuitenkin koiran asenteesta enemmän kuin kaksi viikkoa aiemmin, J. ei sählännyt, eikä härkinnyt vieraita, poimi omansa ja toi sen sitten ikään kuin sivulleni. Tällä liikkeellä meni kaksi pistettä lisää, jolla olisimme sijoittuneet mutta huomasin vasta aamulla, ettei meidän pisteitä oltu laskettu lopulliseen summariviin. Ehkä voimme elää yhtä ruusuketta köyhempänä.


Meitä edeltävä koira tunnistusnoudossaan, näyttelykehä takana.

Tokon lisäksi päivään kuului Jingan sukulaisten tapaamisen lisäksi Prikan "perheen" tapaaminen. Valin neljä koiraa olivat näyttelyssä ja ehdimme pitää pienen kuvaussession Jingan viereisen kehän jälkeen. 

Teazle, Dandy, Fizz ja Bliss

Prikka kera siskonsa, isoveljensä, tätinsä ja isoäitinsä.

Kaksi kaksivuotiasta sisarusta ja vuotta vanhempi isoveli