sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Juurikkasaaressa, Mämminiemessä ja Rutalahdella





Uusi harrastus: Keväällä kunnostimme 70-luvun purkkaria Väinölässä. Kikatellan  vesillelasku oli helatorstaina, jolloin se ajeltiin Juurikkasaareen Säynätsaloon, perjantaina masto pystyyn ja pieni koepurjehduskin.



Pian pääsin itsekkin iltapurjehdukselle varsin tuulisessa säässä, takaisin tullessa kotisatamassa paistoi aurinko näin kauniisti.


Ensimmäinen viikonloppuretki tehtiin kesäkuun 11, käväistiin Jyväskylön virkistysalueella Mämminiemessä lounaalla.


Mämminiemmen näköalakalliolla



Sama kallio alhaalta


Illaksi jatkoimme Rutalahdelle, missä kepo oli melontaretkillään nähnyt varteen otettavan leirisaaren, kallioinen sekin. Hienosti osasimme rantautua luonnon satamaan ihan kokemattomina purhjehtijoina, kiitos Päijänteen jyrkät rannat ja syvät vedet. Ainoa ongelma oli, ettei ankkuri meinannut tarttua mihinkään kallioisella rannalla. Onneksemme ankkuri ei myöskään liikahtanut liiemmälti vaikka tuuli muutti suuntaa yön aikana.





















 

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Jyväskylän ruskaa



Osuimme Myllyjärven rannalla hetkellä joka oli aivan uskomaton.
Siinä vain haukoin henkeä, ja taisi siinä vieressä kokea aivan samoin.
Ainutlaatuinen hetki.




Ruusupuiston ruskaa yliopiston kampuksella


Oman pihan pihlajat


Höyryjuna tulossa Haapamäeltä Jyväskylään



Koirat Köhniöjärven rannalla auringossa

 

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Ahveniston ruskaa

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna halusin ottaa kaiken irti auringosta syksystä ja niin suuntasimme koirien kanssa meille tutun Ilvesreitin polullle Ahvenistolle. 





Ahvenistonjärven alkavaa ruskaa


Tällä rinnepolulla tuli niin Saksan aikamme Odenwaldin metsät.
Oli korkeuseroa ja kiemurtelevaa polkua.






Löysimme uuden järven, Kahtoilammen, uimarantoineen ja luontopolkuineen.



maanantai 13. syyskuuta 2021

Kuin sieniä sateella

Hellekesää seurasi supersatoisa sienisyksy. Ihan kaikki kuvien sienet eivät ole syötäviä, mutta ovathan muuten vaan kauniita tai omituisia.





Loppusyksyksystä Prikka olisi pitänyt liisata jo naapureille. Omat  varastot niin suppiksia, kantarelleja kuin tattejakin täyttyivät yli äyräiden.










 

torstai 29. heinäkuuta 2021

Heinäkuun lopun auringonlaskua Perämerellä

 Hellekesänä ovat koirat uineet ja eineet. Tässä otokset tuntia ennen auringonlaskua Oulun Nallikarilta. Ensimmäisenä iltana kävelimme kohti aurinkoa. Toisena iltana (ylemmät kuvat) oli lelu mukana, niin oli hieman vauhdikkaampaa menoa. Ekana iltana Jinga ja Prikka posettelivat.