Ruudun takana

Karvaton ja karvainen rintamus

Vuorilammen karvaton koira

Viikko alkoi aktiivisesti; kahtena päivänä Jattilaan treenimään ja meidän "omalla kentällä" kävimme myös. Torstaiyönä Kiila pelästytti meitä, hinkui - ei meinaanut saada henkeä. Mut hinkumiset oli siinä, pelottelin kyllä treenikaverit että ehkä meillä on kennelyskä, ehkä on, ehkä ei, mutta tosi harmiton jos … Tollanen karvaton koira mulla on, vielä lähti karvaa käteen kun märkää turkkia ulkona silittelin. 

Lauantaipäivä meni Jyväskylän näyttelyn rallytokoissa. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan kolmea luokkaa, kun olin ajanottajana. Näin kaikki suoritukset ja kuulin päälle tuomarin kommentit. Kauhia jännitys näkyi suurimmasta osasta koirakoista. Ei ollut niin iloista yhdessä tekemistä kuin oletin. Samalla lailla kuin aksassakin niin hermoilevat ohjaajat pystyy pilaamaan koiran suorituksen. Tuomarikin sanoi useaan otteeseen, että muistakaa hengittää välillä. Tokokisat tuli mieleen, kun niin moni alokasluokan koira oli aivan kuutamolla. Ihan kuin ne eivät olisi olleet ihmisten ilmoilla ennen, reagoivat kovin kaikkeen näkyvään ja kuuluvaan. Hauska laji saada uusia ihmisiä koiraharrastuksen piiriin, kun vähän rennommin osaisi ottaa kisoissakin.

Lauantai-ilta hupsahti - kuusi tuntia telkkarin ääressä! Ensin tosi jännittävä lätkän pronssiottelu, hyvä Suomi! Sitten vähän Midsommeria ja myöhäisillaksi unohduin vielä luistelunäytöksen pariin, vau nekin oli niin taitavia ja sykähyttäviä. Harvemmin tulee urheilua seurattua, nyt on vuoden kiintiö täynnä.

Ei ollut tänään oikein kuvausilma mutta kännyllä sain todistusaineistoa harmaan rouvan rintakasvustosta. Ja lenkille ei kyllä olisi ollut mitään asiaa ilman nastallisia kumisaappaita.

Notkeeta

Haukkuvaara? Ainaskin Haukkuvaaran takana oleva kallio.

Koirat ovat ihan notkeita, joo - emäntänsä ei. Ennenkin on tullut todettua, että koirien kanssa ulkoilu ei riitä kunnon ylläpitoon. Nyt, kun aksakin on jäänyt pois, niin ei tule edes niitä vähäisiäkään pyrähdyksiä otettua. Ja tämähän johtaa rappioon, ja rappiolla ei ole hyvä olla. Fyssari mietti, että jotain on muutosta, kun on jatkuvasti uutta fyysista vaivaa tässä skolioosi-. lordoosi-, kyfoosi- ja artroosipotilaassa. Syy siis huonoon fysiikkkaan on aksan puute…

Tänään kävin Jingan kanssa tutusmassa Doboiluun. Alkuosa meni hyvin, kun vain keskittyi koiraan, niin ei huomannutkaan mitään tekevänsä, lopputunnista ei kyll sit enää emännän peppu pysynyt ylhäällä lainkaan, vatsalihaksista (olemattomista) oli jo kaikk puhti poissa. Kotimatkalla kotiin kapuaminen jyrkähköä rinnettä pitkin tuntui taas reisissä ylivoimaiselta. Jotain tarttis siis tehdä. Pysyvästi. Jinksa kyll selvästi tykkäs pallon kanssa temppuilusta ja temputtamisesta pallon ympäri.

Kiila sai treenailla perjantaina aksaa ja tänään kisata. Harmi, ettei vieläkään tullut tulosta, ohjaaja on taitava ja Kiilakaan ei ollut sikaillut tänään, mutta… Kaljukaulakotkasta pitää saada kuva, kunhan vain on olosuhteet otolliset. Mulla on nyt whippet ja afgaani (vai oisko mittelspitz? toi pieni pyöreä). Ei kovinkaan katu-uskottavia ole kumpikaan. 

Viikolla en kerennyt Jattilaan treenaileen lainkaan, mutta vähälumisena ja lämpimänä talvena treenailu onnistuu ihan kotipihalla ja -kentälläkin. Muutamat hyvän tuulen treenit tuli vedettyä. Teemana enimmäkseen nouto ja kauniisti poimiminen.

Voittajan kokeenomainen

Tänään saatiin suru-uutinen Englannista, Jaffien Jaff-isä kuoli. Ikää melkein 13 vuotta. Onneksi pennut omistajineen saivat viime kesänä tavata tuon valtaisen hienon gentlemannin: Wt Ch Flynntastic Red Jaff at Tarnforce ihan livenä. Kuva Jaff-Kiila pariskunnasta viime kesältä tuon pentutapaamisen ajoilta.

Kiila on yhtä karvaton kuin tuossa kuvassa. Hyvässä ja leikkisässä kunnossa, toivottavasti saan joku päivä kuvan Kiilan leikkiin kutsu-voltista, se on aika upea. Vuoden vaihteessa molemmat koirat olivat jonkin verran jumissa selästään. Kiilaan kylkien venyttelyt ovat tehonneet hyvin, muttei Jingaan. Mikä johtuu siitä, että Kiila rauhallisena venyy, kun venytän kuonoa kohti häntää tai kinnertä, mutta Jingan etupää on ehtinyt tulla mukana, siinä vaiheessa, kun saan kuonon vedettyä määränpäähänsä.

Jinga aina valmiina töihin, mutta omaa jujua mukana!

Tehtiin tänään voittajan liikkeet kokeenomaiisesti. Pelkkää tilitystä tästä päivästä, voi siis hyvin skipata tämän loppuosan.
Hups, kokeenomaisessahan paljastui, vaikka mitä.
Paikkamakuussa J. ei mennyt maaten ekalla käskyllä (oma äänensävy oli normista poikkeava). Ylös nousi ekalla mutta hidastellen.
Seuruussa muutama ylimääräinen pyörähdys parissakin käännäksessä ja omiin vasempiin en  ollut tyytyväinen. Jossain vaihheessa kynä putosi taskustani ja koira oli kuin olisi saanut kiven niskaansa! Kontaktin piti hyvin ja juoksut sekä hitaat ok.
Liikkeestä istuminen, lähdin kovin rivakasti liikkeelle ja koira meni maihin. Tehtiin uudestaan ja tuli kaunis kyppisuoritus.
Luoksetulo - tuli Jingaksi kovin hitaasti, eikä kuitenkaan superhienoa pysähdystä seisomiseen, maahanmeno hyvä kuten yleensäkin.
Ruutu meni hyvin, tosin vasempaan takanurkkaan. Muuten hieno.
Tauko.
Hyppynouto - hyvä.
Metalli, liikaa saalistusta.
Tunnari, löysi oman muttei maailman seesteisin suoritus.
Kaikissa noudoissa otti hiukan vinon perusasennon jalkani taakse!
Kaukot - ei noussut ekalla (erittäin epätyypillistä) muuten hyvät reaktiot, s-m huonoin tekniikaltaan - ei löydy hissiä.
Ja mitähän ohjaaja sai taas ohjeeksi? Ihan hävettää, kun ei ikinä ota opikseen. Sitä rauhaa, rauhaa - sen perään taas kuuluteltiin. Käskyni ja liikkeeni ovat aivan liian hätäiset, koiran on vaikea pysyä mukana - diapamia, antaiskohan työpaikkalääkäri?
Noudoissa pidin siitä, ettei pureskelua näkynyt, saalistukseen voin puuttua kierrättämällä kapulan taakse.
Tein vuoromme jälkeen ohjatun. Jinga oli hieman ylikierroksilla, meni merkille ja jäi siihen roikkumaan, tassut pysyi maassa mutta koko koiran olemus oli karkaamassa kapulalle. En ole moista ennen nähnyt. Sitten lähetin vasemmalle ja vanha virheemme taas näkyi, haluaa tulla keskikapulan kautta (käydä vaihtamassa omansa) takaisin. Pari kertaa sama juttu.
Paljon on hiomista muttei toivoton tilanne ollenkaan! Palkkaamattomuus ja siirtymät eivät ole ongelma, pienet yksityiskohdat vain omalta osalta

Uusia näköaloja

Meidän seuduilla on ahkerasti kaadettu metsää. Näen naapureiden talot, jotka on aiemmin ollut puiden suojissa. Kävelyretkillä mäkien pällä näkyy kaupunki ihan erilailla kuin ennen, tai näen Jyväsjärveä ja Päijännettä ihan uudesta perspektiivistä. Keskimmäisessä kuvassa Jyväsjärvi ja työpaikkanikin näkyy järven rannalla.
Kyllä nuo  kaksi koiramarjaa ovat aika huvittavia. Jinga kuvittelee olevansa jotain ja pörrää tietyissä tilanteissa. Kiila ei ole huomavinaankaan, se ei ikinä provosoidu, jatkaa vaan kylkeen tulemista tai omaa matkaansa pisteeseen B. Kiila on varmaan valtakunnan luottavaisin koira, se ei osaa kuvitella että joku voisi tehdä pahaa, ei edes pörisijä-jinksu. Mutta, mutta vanhemmiten Kiilasta on kuoriutunut pieni kovis. Sillä on paljon pieniä ja itsensä kokoisia kavereita, mutta jotkut uudet koirat ohitellaan häntä niin pörröllä että!
Kiila säätelee itseään aikamoisesti yhteislenkeillä. J. juoksee edestakaisin kesät talvet mutta K. pysyttelee yleensä minun tuntumassa (miten nyt helppoimmalla pääsee). Tänään hiihdeltiin Tuomiojärvellä, joka ei ollutkaan ihan vaan meidän (kuten Soidenlampi ed. viikonlopun hiihto- ja luisteluretkillä) käytössä, vaan hiihtäjiä riitti. Kun miekkosemme sivakoi samoin tein omille urilleen, niin. Jinga jäi kyyläileen joka ikistä hiihtäjää ja sain todella vahdata sitä ettei mennyt lähemmäs tarkistamaan oisko tuo meidän miekkonen.

Tällä viikolla Jinga on löytänyt tunnarikapulansa ongelmitta ja epäröimättä, myöskin liikkeestä istuminen on taas muistunut mieleen. Vasemmalle kääntyminenkin onnistui sekä koiralta että ohjaajalta. Näköjään istuminen on sellainen juttu, että taito salakavalasti katoaa kerran vuodessa yhdeksi treenikerraksi ja sitten ei mitään ongelmaa. Itse taas riekuin liíkaa onnistuneista tunnareista, jotta ihan rumasti purren sitten tunnaria palautti - sitä saa mitä tilaa. Ohjatussa meillä on ollut vasemman kanssa ongelmaa, että J. meinaa helposti tulla takaisin keskikapulan kautta, nyt olen saanut pari kertaa hienon vasemman puolen haun. Merkiltä lähetyksissä pitää muistaa olla tosi skarppina oman käsimerkin kanssa.