Jinksun tokovuosi

Tänään kauan kaivattu ja odotettu aurinko oli näkyvissä, taivas sininen ja keli kaikin puolin kuiva ja upea. Ja mitäs me tehdään - vietetään koko päivä Taitavien Tassujen hallissa K-S nuuskujen tokopäivässä ton brittien antilurppakorvakorva noutavan kanssa. Perjantaina kuulin peruutuspaikasta, jonka sitten mieluusti otimme vastaan. Pipan koulussa opimme tänään: 

Seuruu - vasen käsi liikkumaton (vs. oikea käsi) - älä odota koiraa täyskäännöksissä! - askeleissa sählää - mieti hitaan rytmi (pidempi askel?) - älä juokse lujaa -> paremmat käännökset - vaihtele treeneissä juoksurytmiä -> koira paremmin hereillä - täyskäännös oikealle + askel oikealle (koira samalla janalla kumpaankin suuntaan ja joutuu pitämään paikkansa) - seuraamista puomin tasolla -> tippuu, jos tassut eivät pysy puomilla

Nouto/ottaminen - näytä lelua merkillä/ennen lähetystä - muistuta lelusta/vinguta vinkulelua juuri ennen ottoa

Z-seuruu - ei ole niin skarppi kuin norm.seuraamisessa - mukaanoton jälkeen hidasta/juoksua/tms

Ruutu-seuruu
- uusi käsky juuri ennen sivulletuloa
- lelu/nami kädessä

Siis paljon eväitä talven varalle. Vaikka zeta ja noudot olivat parempia kuin kuukausi sitten, niin kyllähän niissäkin vielä rutkasti paranneltavaa riittää. Se oli sitten vuoden viimeinen ja yhdeksäs koulutus. Koulutusten lisäksi kävimme parissa epävirallisessa ja seitsemässä virallisessa tokokokeessa. Kalenteriin olin merkannut vielä BC-rotumestiksen, joka olisi ollut pari viikkoa sitten. Kylmä halli oli suurin syy miksei kiehtonut lähteä monen tunnin kokeeseen. Kun tuo kokemus (neljä tuntia nollakelin hallissa) tuli jo kertaalleen koettua Jyväskylän KV-kokeissa kuukautta aiemmin.
 

Jotenkin on tuntunut siltä, että kovin vähän on tullut treenittyä loppuvuodesta mutt kyll toi kerro, kerro kuvastin eli treenikirjani väittää, että ollaan me kuitenkin ahkeroitu heinäkuisen valioitumisen jälkeenkin - melkein  joka toinen päivä tahtia! Ihan hyvin siis. Ehkä tekemättömyyden tuntu tulee siitä, että ei olla näin "yksinäistä" kuukautta aiemmin vietetty kuin tämä marraskuu. Ei olla keretty nähdä vakitreenikaveria ja torstain vakivuorot jäi osaltani käyttämättä viime torstaita lukuunottamatta. Nyt pitäisi ehtiä torstaisin treenimään ja ihan hyvää häiriötäkin tiedossa, kun meitä on neljä jakamassa tunnin hallivuoroa. Jotain säännöllisyyttä tiedoksi talven pimeiden varalle. Loppuvuodeksi siis normitreeniä tiedossa.

Kyllä toko aika koukuttavaa on, kun noin usein hinkuu treenaamaan. Eikä hinkuis ellei siitä euforinen olo tulisi! 

Laaja-alainen

Pikkasen on hemmoteltu lapsi, vähän on leluja saanut!

Toi pentu, joka just saapui taloon, on ollut jo neljä viikkoa meidän koira. Hyvin on paikkansa laumassa ottanut ja puhuu niin selvää koiraa, että sen kanssa on helppo olla. Pennusta näkee kovin selvästi, jos on väsynyt ja kävely ei nappaa, silloin käännymme kotiin. Kun meillä oli lapsivieraita näin, että Prikka alkaa olla väsy ja sitä edeltävä "moment of madness" -kohtaus tulossa. En halunnut lasten tapaavan riiviötä, joten laitoinkin pennelin "töihin", se sai näyttää miten kiivetään tasapainotyynylle, istutaan ja mennään maaten. Prikka niin tarjoo tyynylle menoa; "hei katsokaa mä osaan". Niin oli riiviöhetki poistettu, pitää muistaa jatkossakin.
Viikolla törmättiin jalkakäytävällä isoon valkkariin, jonka tiesin lehmän hermoiseksi ja ystävälliseksi noiden isompien kanssa. Sama päti pentuun. Nala suorastaan rakasti pentua. Prikalla ja jättiläisellä oli oikein hauskaa keskenään.
Kovin on laaja-alainen koira. Jos lattialla on pökäle, niin todennäköisesti sillä on pari kaveria metrin päässä. Nyt osaa jo katsastaa ympärilleen, eikä korjata tyytyväisenä vain yhtä kikkaretta ja sitten astuta hetken kuluttua siihen itseensä. Laaja-alaisesti myös ulottuu ihan kaikkialle mikä osuuu näköpiiriin, tuoleilta vie reput, hanskat ja pöytätasoilta kaiken irtonaisen. Ihan on kuin yksivuotias tenava, kaikki mikä näkyy on omaa ja pitää ottaa hallintaan. Ei ehtinyt marrasmasennus iskeä, kun pentupätevä, puuhapete, pikkuprinsessa, pikkuprikkapikkaplikka laaja-alaisesti nauttii elämästään ja on päivä päivältä entistä taitavampi ja "omampi".

Pidemmälle ja korkeammalle

Metsässä jaksetaan jo lenkkeillä

Kiila the karvaton koira, nyt on vatsassa valkoista peitettä, oli ihan paljaskin jossain vaiheessa

Tuolla haukkuu joku, ja Kiila the Uhooja valmiina puolustamaan laumaansa

Onpa tuo pentu leviä!

Kiila melkein jo leikki mutta muisti kesken kaken, että pitää olla cool

Prikka 9 viikkoa

Nämä perhepotretit ovat niin ihania kaikkien mielestä

"Kelpaako tämä?"

Hengissä selvittiin viime viikosta, nyt voi relata ja ei tarvitse enää päiviä laskea mihinkään. Koko syksy tuli odotettua pennun saapumista ja pennun kanssa taas viime viikosta (vuoden kiireisin työviikko) selviytymistä. Pentu ei liiemmälti huomiota minulta viime viikolla saanut ja joutui tottumaan "tylsään" elämään. Onneksi pennulla on oma Nanny, maailman paras Kepo, on käynyt päivittäin seurustelemassa, ulkoiluttamassa ja ruokkimassa, ei ole tarvinnut pitkiä päivä yksin olla. Nyt saadaan tavis-arki takaisin ja jaksetaan ja ehditään kimpassa puuhailla. 

Yhä pidemmälle jaksaa pentunen metsässä, tosin puolen tunnin lenkkiin menee tunti. Pidemmälle jaksaa pentunen myös loikata. Ekalla viikolla oli aikamoinen ponnistus hypätä noin 40 numeroisen (kengän pohjan pituisen) ojan yli. Nyt menee jo huoletta huomattavasti lavempi oja ja onnistumisen riemusta voi hypätä yli eestaas; "me lennetään". Myös korkeammalle pääsee pentunen, eilen eka onnistunut laskeutuminen sänkyyn. Eilen Prikka hyppi myös varsin onnistuneesti useamman kerran luutaan kaluavan Kiilan yli Jingan kanssa riehuessaan. Kuvat yllä näyttää ihan eri Prikan, kun ei kamera ja kuvaaja pysy vauhdissa mukana.

Duo + x = duo + duo = trio 

Pari viikkoa meillä on ollut kaksi duoa, Jinga leikkii joko Kiilan tai Prikan kanssa mutta kaikki kolme keskenään ei. Viime päivät ovat antaneet viitteitä, että trio on muotoutumassa hyvää vauhtia. Murinat ovat jääneet pois, toki asiasta murisee kumpikin isompi, kun kakara vallan hyppii silmille.  Melkein jo leikkivät kaikki kolme, Kiila on pari kertaa meinannut hyväksyä pennun leikkikutsut, mutta sitten on muistanut olevansa arvokas daami - ainakin kakaroiden edessä-

Prikka tykkää näyttää targetille menemistä tai tyynylle kiipeämistä, ne ovat selvästi favorittitemppuja. Istua ja makaa osaa myös, mutta keston kanssa onkin sitten ihan eri juttu. Eilen otettiin käsikosketusta, eipä muuta uutta. Remmikävelyt sujuu aikas hienosti ja ruuhka-aikaan ollaan ihmetelty liikennettä lähiteillä. Josko lähiviikkoina olisimme energisempia ja innovatiivisempiä kun työruuhkat ja niiden aiheuttamat stressit ja väsymykset on selätetty. 

Suojelukoira, sensori ja sylikoira

Jos Prikan tämän hetken taipumukset pysyvät vallitsevina, niin kyllähän siitä suojelukoira tulee. Reikä housuissa ja nenä naarmuilla todentaa tätä ammatin valintaa. Nenän käyttökin on kovin voimakasta. Kun heitän palkkionamit puolen metrin päähän, niin kyllä siinä tovi menee ennen kuin löytyy, jos löytyy, mutta tuhina ainakin on kova. Myös aika omatoiminen tutkija tämä on, jos vain portti yläkertaan on auki, niin sinne neiti kapuaa. Kohta kuuluu töminää, kun on löytänyt jotain kesytettävää. Jostain syystä ihan kaikki mitä talosta löytyy on pennun omaisuutta. Keittiön lattiaharja pitää kesytttää useamman kerran päivässä.
Jinksa on varsinainen sensori. Jos vähänkin meinaa hermoa kiristää kolme remmiä tms, niin J. on aivan "hakattuna" tien poskessa. Mielestäni olen vaan meinannut hermostua, pelkkä pieni tuskastuminen riittää. Tajusin toki, ettei koirat ole toivoneet kolmen remmin kollaasiin. Yksi ilta J. tuli niin masentuneena koko loppulenkin, että oli pakko lähteä kahestaan kentälle. Ja voi miten me kummatkin nautimme, kunnon tokoeuforiaa. Tehtiin tunnaria, ohjattua, luoksaria ja seuruuta. Kaikenlainen äänen korottaminen on pahasta ja J. ottaa itseensä niin sisälläkuin ulkonakin. Pitää siis miettiä miten huomauttaa pennulle vessaharjan tai muun vähemmän toivottavan omaisuuden lainasta. Jos ei pennun kanssa tulisi tehtyä niitä virheitä mitä muiden, kun tuo sensori pitää minut valppaana ja ehkäisee tyhmää ja vähemmän rakentavaa käytöstä.
Sylikoira, se on Kiila, mitä lähemmäksi sen parampi ja kylläpä koira ihanasti lämmittää. Kiilan kanssa ollaan keskitytty temppuihin, niin sillein meillä molemmilla on mukavaa.
Kaikki kolme ovat myös pikkasen hyödyntäneet tasapainotyynyä. Ulkona trion yhteistyö on jo aikas mukavaa, siellä pentu saa tulla kummankin iholle ilman jälkiseuraamuksia. Sisällä Jinga lämpenee yhä useammin leikkimään kakaran kanssa. Kiila ei moiseen alennu, vaan päinvastoin sitä saa vahtia, ettei mene katkaisemaan nuorison riehuntaa. Silmissä on pieni otus kasvanut. Vauhtia ja voimaa on joka päivä enemmän. Kyllä tästä hieno trio tulee!

Lumi tuli, lumi suli, lievää trioutumista

Lunta tuli Jyväskylän korkeudella aika rutkasti perjantain vastaisena yönä. Illalla ei ollut vielä tietoakaan lumesta. Aamulla sitä piisasi ja kaiken päivää tuli lisää. Kuvat yllä perjantain posetuksia. Isot koirat saavat lumella fanttipallonsa ja nauttivat. Prikka ei ollut kovinkaan ihmeisssään, löysi lelua lumen alta ja tykkäsi mennä rinnettä alas lumipalleroiden perässä. Harmi, kun lumen ihanuudesta sai nauttia vain kaksi päivää, sunnuntaina suli silmissä pois. Tupa oli viikonlopun täynnä, joten yhdellä pienellä taatusti riitti ihailijoita.

Viikon aikana muutamana päivänä olen karannut Jingan kanssa pihalle tai läheiselle kentälle, että jotain isojen koirien juttujakin ollaan keritty tehdä, noudot, zeta ja luoksarit obat erityisesti olllet työn alla ja tosi hyvältä vieläkin vaikuttaa Mannerin Niinan vinkkien toimivuus. Koko porukka on puuhastanut myös tasapainotyynyn kanssa, ettei ihan olisi tylsää. 

Jinga - onpa se vaikea koira. Tähän asti olen tottunut siihen, että koira pikkuhiljaa siedättyy pentuun. Mutta nyt, pyh, välillä leikitään tosi kauniisti ja välillä ei kakaraa tunneta. Mielestäni kumpikaan koirista ei ole agressiivinen pennulle vaan enemmänkin "pelkää" ja siksi murisevat. Selvästi alkaa kuitenkin molemmat sietää pennun lähestymisyrityksiä, vierekkäin voi jo maata, istua tai ulkona liikkua. 

Ja penneli, se on maailman fiksuin otus, tietysti, hyvä muisti, hyvät hoksottimet ja kovin yhteistyökykyinen ja -halukas. Ei ole mitään säikkynyt, häntä pystyssä kohtaa uudet tilanteet ja kolinat. Ihana pakkaus, jos se ei kuvista ilmene! Niin, ja ei kyllä voi olla tehokkaampaa estolääkettä marrasmasennukseen!

Kiila kestää pennun läheisyyden, ei tarvitse enää täristä (inhosta?)

Meidän pennun "häkki"

Maanantain parivaljakko

Trio - siihen on vielä matkaa

Ehkä jossain vaiheessa trioontuminen tapahtuu

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Isot koirat - niitä on vaikea ymmärtää, ei tykkää pienestä mustavalkoisesta, toinen murisee enemmän, toinen vähemmän, hammasta tulee jos liian lähelle menee. Mutta niin lähelle kuin mahdollista on mentävä, mieluummin just murinarajan sille puolelle. Vielä vaikeampi ymmärtää, että kolmen päivän jälkeen nuorempi koira muuttuu iltasella tunniksi sympaattiseksi leikkikaveriksi, jonka jälkeen taas kieltäytyy tuntemasta.
Lelut - niistä ei ikinä tiedä mihin ne lentää/pomppii - hukkaan joutuu
Namit - kovan nuuskutuksen tuloksena niitä löytyy puolen metrin säteeltä.
Lisää namia - kun laittaa pepun alas, tulee namia.
Vielä lisää namia - kun vilkaisee namittajaa tulee lisää namia, joko äänellä tai ilman
Saksofoni - hui yhtaikaa niin kiehtova mutta myös huisin pelottava, pitää päästä lähelle, pitää päästä karkuun.
Vähemmän saksofonia - jos syö toivelaulukirjojen selät, niin soiko saksofoni vähemmän, 3/21 tehty?
Onni on omat nallet!
Riemu - pahvinpala, mikä vaan riittää!
Istu - kun isoille sanotaan istu, niin tokihan istun siihen saman riviin.
Väsy - iskee totaalisesti.

Duo + X = Trio?

Miss X filosofisena

Miss X mamman seurassa

Miss X kera siskon

Miss X kera veljen 

Niin se vaan viikonloppuna koitti aika lähteä pentua hakemaan. Kovin sitä oli odotettu, vaikka toisaalta ei niin kiire vielä olisi pentua tähän hetkeen saada. Toisaalta aina ei ole kultapakkauksia jaossa. 

Uusi tulokkaamme on Prikka, Foxbarton Kings Fancy, just niin ihastuttava kuin ennalta osasi toivoa. Foxbartoneita olen ihaillut pitkään (vanhemmat koirat ovat kisanneet working-puolella) ja tapasin livenä 2011 Cruftsissa. Silloin esitin toiveeni, että joskus…

Eikä toivettani tyrmätty, vaikka on tässä soudeltu ja huopailtu.

Perjantaista lauantaihin ihailin kuutta aikuista sukulais-Foxbartonia. Ilo ottaa pentu, kun sukulaiset ovat hyväpäisiä ja hyvätapaisia kauniita otuksia. Vaikka aikuisia oli kuusi, niin hyvin tiesivät paikkansa ja uskoivat emäntäänsä säntillisesti. Terveystaustatkaan eivät paremmat voisi olla. Pennuista yksi uros oli jo ehtinyt lähteä, jäljellä olevat kolme olivat kaikki kovin reippaita ja rohkeita. Kasvattajalle jäi pörröinen soopelityttö ja minun mukaan lähti pentueen röyhkein ja toimelian, työsarkaa siis riittää.

Seitsemän tunnin matka lentokentälle, koneessa ja mökille Hämeenlinnaan meni hienosti. Kaikki uusi otettiin reippaasti ja rohkeasti vastaan. Voisin kuvitella, että Prikka oli  Heathrow'n toistetuin erisnimi lauantaina, kun niin virkailjat kuin kanssamatkustajatkin kävivät sitä ihailemassa! Iltakymmeneltä pieni mustavalkoinen laskeutui pihalle kahden vieraan koiran jalkoihin, pimeys ei haitannut ja murisevaan emäntäpariin ei kannattanut kiinnittää huomiota (ja päinvastoin murisevat emännät tekee kaikkensa ettei pentua tarvitsisi huomata). Kovin lupaavan oloinen tulokas!

Saana nähdä kauan menee että duosta tulee trio!