Oksitosiinia ja mahdollisuuksia

Tämä on vähän niinkuin taidekuva, viime viikonlopulla joutsen istui lokkikivellä iät ja ajat.

Sivistyin viime viikonlopun automatkalla niin oksitosiinin suhteen kuin mahdollisuuksienkin.

Koiran silmiin katsominen lisää oksitosiinin määrää omistajassa, selvittää japanilaisten julkaisema tutkimus. Kuin hurjat annokset oksitosiinia leijuu, onnistuneessa yhteistyössä? Hurjia määriä. Vaikka välillä tuntuu, että viitsiikö sitä ruveta jotain vääntämään, mutt eihän se sitten mitään vääntämistä olekaan. Kyllä vaan yhteistyön jälkeen on energisempi ja hyväntuulisempi olo. Ihan pilvissä saa olla rapsuttelemalla tai töitä yhdessä tehden.

Automatkalla tuli seurattua myös pakkojääkiekkoa. Väliajalla haastateltiin  henkistä valmentajaa. Oleellista tsemppauksessa on mahdollisuus voittaa, mahdollisuus tehdä maali. Pakko antaa heti negatiivisen latauksen. Kuinkahan usein koiramaailmassa tämä toteutuu? Pakko saada se viimeinen nolla/tai I-tulos luokkanousuun/valioitumiseen. Pieni rentous voittaa aina pakko-yrittämisen.

Viikolla tuli pitkästä aikaa treenattua kaverin silmien alla. Voihan maneeri, pitkä lista korjattavaa ohjaajassa ja koirassakin sitä ja tätä pitää muistaa tarkkailla. Särmän Sara kirjoittikin hienon ylistyksen “Kenen joukossa treenaat”.  Ihan tutulta kuulostaa, treenikaveri(t) on korvaamattomia. Itsekin treenasin yksin aiemmin ja nyt vasta Jingan kanssa meillä on ollut seuraa (katsoinpa juuri treenipäiväkirjaa, että kohta kolme vuotta). Aivan luksusta!  
Sarasta taas tulikin mieleen Särmä. Sara joutui pääsiäisenä koiransa ohjaksiin tavanomaisesta poiketen myös aksassa ja niin vaan vipotti Sara gaselli-koiran kanssa hienon vitos-tuloksen sijoituksella kolmas. Pari viikkoa myöhemmin pääsi Sakke aksakoiransa ohjaksiin ja toinen nolla kakkosissa napsahti. Kohta kolkuttelee kolmosten kisoja Kiilan kakara!

Onpas vuosi lähtenyt hienosti käyntiin meidän “valmennusten” osalta.  Kolmesti vuori tuli meidän luokse Jyväskylään, nyt piti lähteä vuoren luokse Lahteen. Huhtikuu ja vuoden neljännet oilitukset, aikas ihanteellinen tahti!
Jingan kanssa saatiin noudoissa kapulalle syöksyminen kuriin, tämän jälkeen paneudettiin ongelmaan kapulan palauttamisote. Saatiin se paremmaksi mutta olemme palanneet saalistamisongelmaan. Siispä vauhtinoutoja ja niiden rinnalla erikseen pelkkiä palautuksia. Voi tätä tasapainoilua! Tsekkattiin zeta, hyvät stopit muttei mitään kontaktia. Ja tämänkin ongelman kanssa ollaan painittu pitkään. Seuruu muuten oli aikas kaunista, pitää vaan muistaa kunnolla puuttua huonoon käytökseen, ei mitään tasaista öp-öp-narinaa. Tokassa setissä kaukot, ei meinaa millään pysyä koiran takatassut paikoillaan seiso-maahan liikkeessä. Sen huomaan aina minäkin ja viimeisen kuukauden aikana olenkin laittanut jonkin kepin tms. takatassujen eteen, mutta ilman estettä sama edistäminen. Seiso-maahan en edes ole huomannut edistämistä. Tehtiin ruutua ja hienosti meni. Sitten tehtiin ruutu uudestaan mutta ruutupa ei enää ollutkaan samassa paikassa kuin äsken. Blondi juoksi täysin tyytyväisenä edellisen ruudun paikalle (ihan samalla lailla teki vuosi sitten).  No, sitten löytyi ruutu mutta oikean paikan löytäminen siinä olikin normia vaikeampaa!
Noudolla aloitettiin Prikankin kanssa. Hyvin meni kapulalle muttei lapsella mitään varsinaista kiirettä ollut takaisin. Tehtiin niin, että heitin ja lähdin itse juoksemaan päinvastaiseen suuntaan, johan tuli kiire takasin kapulan kanssa. Vielä kuukausi sitten ei tämä onnistunut, kapula sai jäädä, jos mamma lähti omille teilleen. Tehtiin myös merkkiä ja siinäkin vauhti pieneni kerta kerralta. Pitää tosiaan tarkkailla, että millä sen vauhdin saa pysymään hyvänä. Ehdimme myös stoppailla namien heittojen välissä ja Prikka väläytteli hienoja stoppejaan mutta tässäkin jo ennakoi pysäyttämistä antamalla vauhdin hiipua. Siis enemmän heittoja ilman pysäytyksiä. Miksi sitä aina tarvitsee jonkun kertomaan näin triviaaleja juttuja? Näkee, ettei jokin toimi ideaalisesti mutta tarvitsee ulkopuolisen korjausliikkeen. Tehtiin myös peruuttaen jääviä ja niissä on hyvä antaa koiran tulla oikein lähelle, napakka pysähdys ja napakka palkka. Molempien kanssa meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin!

Onni on hyvät treenikaverit ja maailman paras coachi!
Aina ei tartte jaksaa, sit vaan tuijotellaan uskollista ystävää silmiin ja oksitosiinitasot sen kun nousee.
Niin ennen japanilaisia on samaa osoitettu muuallakin, ainakin 15 vuoden ajalta löytyy googlaamalla tuloksia.