maanantai 6. heinäkuuta 2015

Laiskimuksen esineruutu tai nouswörkki (+kuvat)


Prikka ilmaisee mansikoita,
laitoin tuonne tekstiin postuumisti 8.7.kuvia triostani ja metalliesineestä pihalla

Kun se esineruutu vaatii aikaa ja tilaa ja nosework purtiloita ja steriiliä sitä sun tätä, niin laiska omistaja saa helpolla innokkaan nenun töihin tarkkuusetsinnällä. Tosi helppo ja nopia järjestää, jos on hellettä tai paukkupakkasta tai muuten vaan synkkää, ikävää ja toimetonta. Vietettiin pari päivää mukavasti  enemmän tai vähemmän helteestä nauttien mutta toimittomina koirien suhteen. Sitten alkoi jo tuntua, että pitää jotenkin saada pienokaisen nenu töihin, ettei ihan mene hukkaan ed. viikonlopun opit.
Tosin oli ollut aikeissa koko leiriä edeltävänä kuukausinakin ryhtyä moiseen (ettei oltais ihan tyhmiä), muttei vaan saatu aikaiseksi. Ei, vaikka vuotta aiemmin näin Oikarin jälkileirillä miten hienosti 3 kk sakemannipentu esineitä ilmaisi ja naksulla sheipattiin ilmaisua halutun laiseksi.
Nyt olimme päässeet niin hyvään alkuun leirillä ja kun ei jaksettu pihaa pidemmälle lähteä aktivoitumaan, niin halusin jo katsoa, voimmeko siirtyä Prikan kanssa ihan oikeasti etsimiseen eikä tyytyä pelkkään ilmaisuun. Tallasin muutaman neliön ja laitoin pitkään ruohikkoon piiloon aluksi vähän isomman esineen eli heijastinrullan.




Ensin paikalle Kiila 9v. (jolle joskus on vastavaa tehty), heti löytyi heijastin, helppo  nakki. Piilotin saman uudestaan ja nyt mummeli laajensi etsintäaluettaan sen verran, että palasi tennispallon kanssa takaisin. Tätä ei ihan hyväksytty, vaan vaadittii aluella pysyminen, heijasti löytyi ja nyt tennari palkaksi. Vielä kolmas piece of cake -löytö Kiilalta.





Seuraavaksi vuorossa Jinga (5 v.), ja varsin mallikaasti löytyi  piilotettu heijastin myös tällä nenulla.

Kolmanneksi töihin pääsi Prikka ja sama juttu, ei tarvinnut kauaa etsiä, kun nenun edessä oli heijastin! Siinä missä Kiila ja Jinga poimivat löytönsä suuhun, ihan niinkuin ovat tottuneet, niin Prikalta kuitenkin vaadittiin kosketusilmaisua ja maahanmenoa, tätä meidän viikonloppujuttua.
Kolme koiraa, kolme nenänkäyttöä kullekin ja aikaa meni kaiken kaikkiaan vartti. Ei siis ole ajasta kiinni suoda vähän töitä innokkaille tehonenille! Tarvitaan vain yksi mutteri tai kolikkko ja kolme kertaa kolmen metrin läntin tallaus.
Tänään oli Prikan viimoiset teinitokot, tosi kiva oli treeniä maanantaisin valvovan silmän alla ja muiden koirakoiden kanssa, yleensä meitä oli neljästä kuuteen yhtaikaa, tänään vain allaolevat neljä koiraa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti