Toukokuun toukotyöt

Toukotyö numero 1. 

Saken ja Särmän, J.A. Finntastic Fizz, viimoinen tarvittava nolla  agilityn SM:iin 21.5 Liedossa.

Kolmisoppisen kävelyltä ja muita kevätkuvia lisää FB:ssä

Prikka the jungsteristä myös paljon lisää kuvia

Tämä bannerikoira on muuten SBCAK:n joukkueessa (alokkaassa) tokon SM:ssä vajaan kahden kuukauden kuluttua.

Toukotöitä on tehty, joo, perunat ja kesäkurpitsat maassa, salaattia sekä kukkia kylvetty. Tokon suhteen onkin sitten ollut huomattavasti löysempää sitten huhtikuun lopun luxusmaisen kaksiviikkoisen. Toki olemme treenanneet kerran viikossa oman Köhniön ryhmämme kanssa, ihan huippua saada paikkikseen seuraa ja -häiriötä. Mukavasti on paikalla ollut noin seitsemän koirakkoa. Parin viikon takaisen renkaan koulutuksen jäljiltä olen yrittänyt laittaa Prikkaa töihin. Taidan ryhmätreeneissä aina tehdä vähän niinku sinnepäin. Saapahan siinä korjaussarjaa itsenäisiin treeneihin, kun huomaa vasta jälkikäteen, miten olisi pitänyt toimia. Välillä on kade niille analyyttisille kavereille, jotka osaa aina toimia oikein. Itse ei muista vahdata kuin yhtä asiaa kerrallaan. Sunnuntain pihatoko aiheutti hieman ihmetystä, päästin Jingan irti vuorollaan, mitä tekee koira, katoaa näkyvistä. Onko tämä mielenosoitus liian vähästä huomiosta vai eikö toko enää nappaa?
Ei kumpikaan, vaan Jingan piti hakea talon toiselta puolelta the paras lelu, tietää millä häntä palkitseman pitää!

Mepä olla "aksailtu" Prikan kanssa. Toukokuun alusta on kuvia homman alkutaipaleelta. Prikka teki porttia perjantaina ja lauantaina. Siirtyminen neljään keppiin oli huomattavasti haastavampaa kuin Jingan kanssa aikoinaan. Pujottelu-treeneissä oli melkein parin viikon tauko, kun olimme parina viikonloppuna mökillä ja siinä välissä oli hoitokoira. En jaksanut siihen yhtään lisää hässäkkää. Palattuamme mökiltä pujottelut jatkuivat. Ei auttanut kaksi erillistä porttia, ei ohjurit.  Kunnon kouluttaja odottelisi tarjoamista naksun kanssa muttei tällaisesta hosujasta siihen ole. Nopeutin prosessia ottamalla remmin käyttöön ja sen avulla sain reitin näytettyä ja näin meni homma jakeluun. Yksi sessio remmin kanssa riitti, sitten osasi mennä ohjureilla ja ilman. Saman tein siirryin kuuteen keppiin, kun nätti siltä, että koira nautti, kun sai rytmistä kiinni. Neljänä päivänä teimme kuutta keppiä, kun se sujui yhtä hyvin ohjureilla kuin ilmankin, niin lisäsin yhden session aikana kepit kaksi kerrallaan kahteentoista. Kymmenes treenipäivämme näytti tältä: https://youtu.be/EEyQKwFRl8U. Jottei liikaa olisi haastetta uudessa jutussa, niin palkka ei ole odottamassa ja pari ohjuriakin on paikallaan. Maanantaina esiteltiin putki Kiilan ja Jingan kanssa Prikalle. Jinga sai tehdä myös kepit. Voi sitä apinan raivoa, millä se etenee, ei pysy kepit kasassa ja pystyssä, siksi ne kepit piilossa ovat olleetkin.
En ole aloittamassa postauksia: "taas oli hyvä rata mutta ohjaaja surkea", pysymme siis varikolla mutta hauska opettaa välillä jotain uutta!

Mökkeily meni toukokuussa enemmänkin talkoiden parissa kuin koirajuttujen mutta kerkesimme sentäs yhdet jäljet ajaa kummankin mustavalkoisen kanssa. Jingalle 300 metrin jälki oli vuoden eka ja löysi vain kaksi keppiä kuudesta, en niitä yrittänyt muistuttaa matkalla. Prikka ajoi melkein 500 metriä, hivenen liian pitkältä vaikutti, ja Prikkakin löysi vain kolme keppiä kuudesta. Eli muistutellaas ne keppien olemassa olot ennen seuraavaa jälkeä kummallekin. Niin, kaikki kolme saivat myös esineitä ruudusta etsiä.

Kyll trio vähän ehti mökilläkin poseerata keskenään: 

Ja puudeli-Bondin kera:

Nämä Bondikuvat on otettu puhelimella, uudella Motollani 

ja ovat kyllä aika hyviä kännykuviksi, näitä lisää

Jäljelläkin poimin puhelimen taskusta:

Pihalla on kovin kaunista ja värikästä!

Kukapa ...?

Ihan täytyy nostaa hattua kaverikoiratoiminnalle!

Meidän otukset eivät ole kaverikoiria mutta epävirallisia sellaisia ovat nykyiset ja edeltäjänsä aina olleet. Havahduin kukapa toteamukseen keväällä, kun olin koirat mukanani äitiäni tervehtimässä. Melkein ysikymppinen entinen naapuri ja ikätoveri oli käymässä ja oli kovin mielissään, kun koirat pyörivät ympärillä siliteltävinä ja rapsuteltavina. Naapurin kommentti pysäytti minut hetkeksi: "onpa ihana, kun olette siinä ja teitä saa silittää, kukapa sitä meidän kohdalla ulkona pysähtyy".  Viime kerralla kotiavustaja tuli visiitilleen ja hänen kommenttinsa oli heti, että olisipa joka paikassa näin ihana vastaanotto. Kolme iloista bordercollieta oli sännännyt tervehtimään sisääntulijaa.

Meillä on usein ollut naapurina vanhus, jolle on ollut selvästi tärkeätä moikata ja tervehtiä koiriamme (ja ehkä meitäkin!). Tervehtimisissä ilo on ollut molemmin puolista ja on ollut liikuttavaa nähdä se hyvä olo mitä nelijalkaiset ystävämme ovat tuottaneet. Eräältä naapurilta samojedimme sai joka aamu piparin (vain sen yhden, näin olimme sopineet). Muutamaa asuntoa ja koiraa myöhemmin veteraani-naapurimme pääsi selvästi ihanaan omaan sisäiseen rauhantilaansa, jos koiramme siinä paritalon yhteisellä pihalla yhtäaikaa naapurimme kanssa olivat ja pääsivät rapsutettavaksi.

Tässä päivänä yhtenä oli koirien kanssa treenaamaan menossa, tiellä käveli nuori opiskelijapoika ja siirryimme syrjään. Kun olimme pariin kertaan väistäneet ja huomasin, että poika kovasti katsoi koirien perään, oli pakko kysyä, että pitääkö hän koirista. Kyllä piti ja, kun oli kysellyt jotain koiristani, jäi rapsuttamaan niitä. Siinä silitellessä joutui jonkinlaiseen "ekstaasiin" ja havahtui itsekin melkein häpeissään, että anteeksi teidän pitää varmaan jatkaa matkaa. Ehkä siinä koti-ikävä iski jollain tavalla vaihto-opiskelijalle.

Äidin tuttava ja tuo poika sai minut ajattelemaan omien koirien kaverikoira-roolia. Välillä ovat kaverina vanhuksille ja välillä nuorisolle. Kun ryhmä teinipoikia kävelee vastaan ja itsellä jotkut ennakkoluulot yllä, niin kylläpä ilahtuu, kun joukossa on joku tai joitakin, jotka uskaltavat siinä ryhmässä heittäytyä helläksi koiraa kohtaan. Onneksi meillä on usein aikaa pysähtyä juttelemaan ja on hienoa, jos kohtaamiset joskus johtavat onnen sirpaleisiin.

Yksi omakohtainen onnen sirpale osui kohdalle viisi vuotta sitten. Olimme tulleet Englannista ja isäni oli joutunut sairaalaan sinä keväänä. Menimme katsomaan häntä ja houkuttelimme hänet rullatuolissaan sairaalan kahvioon ja siitä sairaalan etuovelle, haimme Kiilan autosta tervehtimään. Isä oli onnellinen, kun koira hänet muisti ja tervehti. Muistan aina miten jämäkästi hän istui tuolissaan ja miten ylpeästi piti koira remmissä vierellään, hetki oli selvästi tärkeä. Se olikin muistaakseni viimeinen kerta, kun hänestä oli sängystä nousijaksi.

Mental Description - test for dogs

Prikka took part in mental description a week ago. Kiila did it in May 2009, she took also part in the character test in the autumn same year. Luckily, nowadays mental description is accepted to show that the dog is gun shot proof (needed e.g for the Finnish (show) Champions, if they have not passed the herding test or they do not have results from the classes of our utility classes). So, now the owner can decide which one to take. This mental description suited so well for my timetable. Prikka's age, 20 months, was just perfect and since it was organised by our breed club I was more than happy to sign Prikka for the description.

Both of the tests are a bit stressful for most of the dogs. That is of course part of the test to see how dogs behave under the stress and how the recover from their experiences. Every now and then either the owner or the organiser stops the test/description if it seem to be too much for a dog.
Both of these tests have been developed in Sweden to find suitable dogs to work for the army or police. The origins for character test were laid already in the forties and the standardised  version was ready 1997. Four years later the first Mental description was developed for young dogs (12-18 months) to find suitable dogs for utility usage. By the end of the last century the description became an official method in Sweden for the dogs older than 18 months. The main target were the working dogs, but all the breeds can utilise either the character test or mental description.
Both of the tests have very straightforward instructions for what kind of threat is used and how the threat increases for the dogs.
What is wierd I did not find any "history part" in the world wide web, so the years and the development of the character test and mental description are from the "Mentalitets boken" of Blixt, Blixt and Svartberg.

To give some kind of idea how much we Finns test our border collies I gathered the tables below from the database of the Finnish Kennel club.
The number and percentage of the border collies visiting and passing these tests.

Character test
	2015	2014	2013	2012	2011
Passed	63% (37 results)	67% (41 results)	72% (58 results)	99% (84 results)	100% (69 results)
Not Passed	31% (18 results)	26% (16 results)	22% (18 results)	1% (1 results)
Interrupted	7% (4 results)	7% (4 results)	5% (4 results)
Mental description
	2015	2014	2013	2012	2011
Done	100% (19 results)	93% (14 results)	96% (27 results)	100% (12 results)	100% (5 results)
Handler interrupted		7% (1 results)	4% (1 results)
Describer interrupted
Total	19 results	15 results	28 results	12 results	5 results
		* * * * *

Finally to the results we received on a sunny Sunday about week ago. The Description

The description is very much Prikka-like which is of course the idea of the test, she is described through the facts, the way she behaves. No surprises,  though I did not except such an immense fear for the overall appearing in front of her. The ghosts arrived little by little so Prikka had time to adopt about the arriving creatures! I am very pleased that she is not at all sound sensitive. In the conclusion speech the descriptor  identified Prikka as obedient and meek. She also told that I could have been more supportive towards Prikka, being so stiff and tense made the test harder for her. Well, I thought I may not take any contact and interfere the results. I was not supposed to do so on each task/test unit but between the stations I should have supported her. Poor Prikka having handler like this.
 The video  (thanks for the person following our description while waiting the turn of dog of her breeding) from which I cut out
- some of our unsuccessful throw aways from the play part,
-  the other chasing pat, since they were identical
- part of the three minutes when she is laying peacefully behind me in the activity session


Bill Leksen has written clearly about the MH-test in English. He was so kind to give me the permission to copy his translations in English. The table above, Where I have Prikka's mental description, is his and the text below, too. See:http://www.lapphund.se/lihkmhen.htm   ; with the scores
                                                                           http://www.lapphund.se/mheng.htm       : with the description



Mental Description test for dogs ("Mentalbeskrivning Hund," abbreviated "MH")

The main test units

Within each test unit there are 2-3 partial tests.

1. Contact with a stranger. Test leader takes the dog on the leash and goes away from the handler/owner, executes physical examination, mouth and teeth inspection. Thus, what is the dog's reaction to a stranger?
2. Willingness to play. Test leader plays with a big white cloth, throws it to the handler (owner), invites the dog to play with the cloth, tugs the cloth, etc.
3. Chasing. A big white cloth is drawn in a zigzag pattern at a distance of 24 feet (supposedly a rabbit or other prey). The dog is let loose and has to run and attack the object, then is called back to the handler.
4. Ability to relax. Handler and dog stand still for three minutes. What does the dog do during the dull interval?
5. Ability to collaborate with a stranger. A "witch" (clad in black) suddenly comes out of the woods at a distance of approximately 120 feet. She kneels, stands up, and kneels again, waving a big cloth, luring the dog to come to her.
6. Reaction to the sudden appearance of a large object. A overall (XL) is rigged with ropes and suddenly appears when the handler and the dog are strolling along a path.
7. Reaction to sounds. Hidden in the bushes, a chain is pulled over a corrugated iron-plate, creating a loud rattling sound.
8. Reaction to an approaching threat. Ghosts. Two volunteers dressed in white sheets, with white plastic buckets on their heads and large black painted eyes, nose and mouth, move stereotypically forward three feet at the time. Wind should be away from the dog so that it cannot smell the human scent from the two ghosts. The "ghosts" approach until they are ten feet away and then turn their backs to the dog. The handler is then allowed to call the dog's name, to go up to the ghost and start talking to it and unmask it. He can then do the same with the other ghost.
9. Willingness to play. Has the dog’s willingness to play during units 1 to 7 faded or is he still alert? [Unit two is repeated].
10. During the test, shots from a 9 mm pistol are fired. The shooter is about 100 feet away from the dog and is  hidden in the woods. Ten seconds between each shot. Reaction? Playing tug the cloth. Dog is on a leash. Handler is passive. Two more shots are fired, but at a shorter distance. Ten seconds between each shot.

Bondin päiväkirjasta

Tämä Bondi joutui lomailemaan kolmen tiukkismimmin seuraan, ihan kuin mimmit olisivat kisanneet kuka on suurin bitch, eivätkä paljoa arvostaneet laatuseuraa.

 Kaikkeni yritin, että olisin saanut ne kirmaamaan mutten siinä kovinkaan hyvin onnistunut, välillä jotenkin ulkosalla, sisällä en mitenkään.

Kauniit olivat maastot Hämeenlinnassa, seurasta en niin menisi sanomaan.

Tässä osaan jo odotella, josko yhdessä mentäisiin eteenpäin. Meidän ekalla lenkillä oli jotenkin kova kiire eteenpäin mutta kun nuo peräjoukot katosivat näkyvistä, jos niitä ei pitänyt silmällä, niin pakkohan se oli vauhtia löysätä ja pitää joukkoja silmällä. 

 Maanantai oli sateen jälkeistä päivää Hämeenlinnassa mutta tistai erittäin kuuroista päivää Jyväskylässä, kyllä siinä tassut kurasiksi meni useampaa otteeseem, vaikken lätäköissä tykkääkään talloa, toisin kuin eräät!

Tultiin kävelyltä ja ne happamat mimmit jäi matkasta jonnekin, minä tomerana tulin verannalle odottelemaan, että kai ne joskus perässä tulevat.

Tiistaina pääsin enemmän kaltaisteni (Urpon ja Raffin) kanssa kävelylle.

Ei nekään meinannut kunnolla alkaa mua, mutta ees vähän.

Enkö olisi hyvä Ransu, jos filmeihin oikeata koiraa tarvittais, eikä pelkkää käsinukkea?

Kuvassa 1,5 kultaista noutajaa, mä olen se puolikas ja Raff se kokonainen.

Aikas kiva olla sisälläkin (jos noita tiukkiksia ei ota huomioon), kun löytyy kovasti kaikkea kivaa nallea, possua ja vinkua.Tässä meditoin nallen kanssa, joka on niin sävysävyyn kanssani, että saattaa jäädä huomioimatta ellei siitä teille lukijoille mainitse.

Possumeditointi vuorossa.

 Yritystä on mutt toi vanhin, Kiila melkein 10 v.,  ei kyllä kertaakaan alkanut mua, irvisteli vaan, onneksi ei murissut (niinku nuo toiset), jos iholle meni!

Noku koirat ei ala mua, niin pitää keksiä tekemistä ihan itseksein, löysin tuollaisen kepin, joka oli sidottu kiinni (varmaan haasteeksi)

Kumpi on kivempi sininen, vai punainen kukkameri värimaailmani kanssa?

Eiks tämä punainenkin ole aika yes, niin ja sain sen sidotun kepin, kun vähän aikaa työstin juttua.

Toi mua vuoden vanhempi kakara näyttää vain kieltä.

Jos nyt kuitenkin yrittäis houkutella noita messiin?

Siinä nuo bitchit taas yhtenä "miehenä", eivät alkaneet.

No, entä täällä kuurupiilopaikassa, eikös nyt vähän voitais juosta ympyrää?

Onneksi löytyy keppien lisäksi leluja ja luita.

Luu oli hyvää, vaikka vuosikertamallia olikin.

Kun on kuuma, niin voi lepäillä veneiden seurassa.

Vien tilaa jonkin verran enemmän kuin nuo pikkukoirat.

Ihan miten päin vaan katsottuna pitkä oon.

Mutta myös mahottoman ihana!

Kepit vaihtaa omistajaa aika usein.

Tässä joukon kärttyisin, alituisesti muriseva mimmi, antaa itsestään niin leppoisan kuvan!

Kyllä ajoittain säpinää on. En minä niistä murinoista välitä, aina on tilaa tällaiselle nallelle, vaikka pöydän alla kaksikin mimmiä murisee, niin kyllä sinne mahtuu.

Toukokuu on lemmikkien aikaa tässä pihassa. Tuolla takana ja vasemmalla on no-no aluetta, sinne ei saa mennä, vaikka mieli tekisi. Pari kertaa ihan vain vähän kurkin ja haistelin no-no-aluetta, mutta kyllä nopeasti tulin pois ja uskoin, jos silmien alla yritin reviiriä laajentaa. Nämä täällä ei myöskään anna mun nukkua ja kaivaa ihanan viileää multamaata, ne on kuulemma varattu salaateille ja kesäkurpitsoille.

Melkein osataan yhdessä poseerata.

Mahdumme just ja just samaan kuvaan taluttajan vinkkelistä.

Tuossa ne mustat tas kielii, että sotkin niiden järjestyksen.

Perjantaiaamun kävelyllä: katsokaa nyt noita ne välittää vain omista jutuistaan.

Olen oppinut paljon akrobatiaa ja kiville on kiva hyppiä katsomaan maisemia.

Tässä tää niinku harkitsee naapurin pihaan tutustumista. 

Ai, ei vai, no pysytään sitten omalla pihalla!

Hyvä, kun on valinnan varaa. 

Elämä on laiffii ja loma varsinkin!

Bondi, 9 kk, puudeli-goodeli