maanantai 16. toukokuuta 2016

Puuhamaa se on kevään kivoin paikka


Ote Prikan päivksesta vol. x.





Ollut aikamoinen puuhamaaviikko. Keskiviikkona treenailtiin kaikenkarvaisten bortsujen kera mukana yksi muun rotuinen, kuvat yllä. Treenien jälkeen pientä jäähyttelylenkkiä kera kaikkien treenikaverien. Perjantaina pihalle ilmestyi pieni sininen teltta, emäntä tuntui olevan kovin iloinen 10 euron sijoituksestaan, joka löytyi muutama viikko aiemmin Anttilan Outletistä. Tätä kevyttä pientä kantaa helpommin mukanaan kuin kevythäkkiä ja sinne mahtuu tavaraakin paremmin, jos sade yllättää. Ennen sateista viikonloppua piti testata mitä oli tullut hankkineeksi.
Viikonloppu oli kovin busy, varsinainen Puuhamaa-viikkis, ajettiin neljästi ohi.

Meidän kaikkien oli tarkoitus mennä mökille koko viikonlopuksi, kun ohjelmatoimisto oli laatinut kovasti ohjelmaa eteläisen Suomen suunnalle. Mutta aina ei mene niin kuin on suunniteltu ja kepo ei päässytkään matkaan. Säätäkin oli luvassa kovin viheliäisenä olomuotona. Niin, joutui tällainen hieno paimenkoira matkustamaan karjakoiran kanssa yötä myöten mökille ja jakamaan vielä mökinkin ko. koirakon kanssa. Onneksi mahduimme ihan ok. vaikka piti pienet tapaamisöykkäröinnit järjestää ennen autoon hyppäämistä. Kiitokset Elli, emännän suunnitelmia helpotti kovasti yhteiset järjestelyt!

Lauantai kohteeksi oli valikoitunut Ojanko ja tokoringin järjestämä koulutus. Emäntä arpoi viime hetkeen asti meneekö koko päiväksi vai iltapäiväksi vai vain omalle vuorolle. Ollaan treenailtu sateessa ja vilussa aika useasti kuukauden sisällä. No, viime hetken säätiedotus oli ollut sen verran kuivahko, että menimme aamusta.

Käytiin viereisillä metsäpoluilla kävelyllä pariin otteeseen, yhdellä kävelyllä oltiin paikallisten kanssa ja niin tulin nähneeksi Kiilan pojan, Särmän, ekaa kertaa. Aika hieno poika, jolla selvästi oli silmää naiskauneudelle. Iltapäivällä oli sitten mun vuoro olla pramilla. Kokonaisen avo-luokan setin esitin. Kauneusvirheinä oli kaksoiskäskyt luoksarissa ja kaukoissa, kun en mennyt perusasennosta ekasta käskystä maahan. Mistä voi pieni koira tietää, että yhtäkkiä pompsahtaa sellainen nakki, kun voisi yhtä hyvin olla jokin liikkeellelähtö tai eteenmeno. Myöskään seisomisessa en malttanut jäädä tuijotteleman eteen kaukaisuuteen van kiepsahdin katsomaan emännän liikkeitä. Kyllä noilla suorituksilla olisi ykkönen tullut, parista virheestä huolimatta.
Emäntää ohjeistettiin - mun työskentelyasenteessa on skarpattavaa, ei riitä mukanahengailu ja oikean paikan pito, vaan täysillä pitäisi olla mukana ihan koko ajan. Tosi hyvin ne rinkiläiset ja varsinkin Tiltu yritti ohjeistaa ohjaajaa vaativammaksi. Tehtiin paljon mukahyppyyn, -kiertoon ja -ruutuun lähetyksiä ja kontaktin piti pysyä kaiken aikaa. Skarppiutta haettiin myös heittämällä nameja (kivaa) ja sitten kuuluikin namin löytämisen jälkeen jokin ylläripyllärikäsky. Sitä ilmettä siis etsivät! Niin helppoo olisi, jos toi emäntä, nyt muistais pienet ja suuret linjat! Kauheen vaikea siitä on saada selvää, mitä se niinku täsmällisesti haluaa. Oma elo helpottuisi, jos tarkasti vaivauduttaisiin kertomaan, että mitä tältä tottelevaiselta koiralta odotetaan ja olisi aina samat säännöt. Mua ei tartte koko ajan olla auttamassa!
Tuli pitkä päivä, suuren osan siitä viihdyin omassa telttayksiössäni. Emäntä oli kovin kiitollinen, kun muutamakin tuttunsa tarjosi autostaan paikkaa. Viiden maissa Jyväskylän Tiina vei meidät Tikkurilan asemalle, kiitos Tiina! Asema olikin ihan metropoli (ainakin emännän mielestä). Mentiin hissillä ja portailla useampaan kertaan. Olin myös todistamassa miten nopeasti joku voi selkänsä kääntää. Kun toi emäntä ei yleensä pysähdy mihinkään esittelyyn, niin nyt, kun aikaa oli, niin pysähtyi sitten "suola-" ja voidemyyjän kohdalle. Suola- ja voidekäsittelyn jälkeen kädet olivat vauvanposken pehmeät. Kun esittelijä kyseli kiinnostaako hinta, niin emäntä vastasi kyllä joo mutta yhtään ei ole rahaa mukana. Sinne katosi hymyt ja mukavat juttelut, kummallista! Päivästä tuli pitkä 12 tuntia lähtömme jälkeen olimme takaisin mökillä.

Puuhamaa viikonloppuun liittyy sunnuntain visiitti MH-kuvaukseen mutta siitä oma juttunsa.
Prikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti