Kahden viikon vanha duo: Vana ja Prikka

Niinhän meille sitten kävi, ettei maltettu nauttia helposta elämästä yhden aikuisen koiran kanssa. Viikko Jingan kuoleman jälkeen Jari alkoi kysellä koirasuunnitelmistani, joita ei ollut. Kehiteltiin yhdessä ajatusta, josko hakisin Saksasta Kiilan kasvattajalta sukulaiskoiran, Kiilan siskopuolen pennun pennun, toiveissa varmaluonteinen ja ystävällinen koira. Tiesin,  että yksi pennuista etsi vielä kotia kahdeksanviikkoisena. Viikkoa myöhemmin olin pentua hakemassa Göggingenistä Stuttgartin itäpuolelta. 

Gracey, Vanan äidinäiti, Kiilan siskopuoli, Cheekyn viimeisestä pentueesta (2010). 

Kiila oli ensimmäisestä vuoden 2006 pentueesta.

Teddy  (tummempi, Vanan täti) ja Neytiri (Vanan äiti).

Vana ja siskonsa Pixie mama Neytirin kanssa.

Pitkäkarvainen Pixie (Virginia) oli lähdössä samalla viikolla uuteen kotiinsa.

Vana, Vayana from Thircans Dream, 9 viikkoa, näyttää kuvissa pitkäjalkaisemmalta mitä on.

Lähtöaamuna matkustettiin autolla Schwäbische Gmündiin, sieltä junalla Stuttgartiin, 

vaihto Frankfurtin junaan. Juna oli puoli tuntia myöhässä Frankfurtissa.

Frankfurtissa odottamassa lentokentälle menevää metroa, ensimmäinen metro jäi tulematta, joten alkoi jo jännittää lentokoneeseen ehtiminen. Saavuin Frankfurtin terminaaliin puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Kun oli koira mukana, niin en voinut "check in"iä tehdä etukäteen. Iski täydellinen paniikki, kun Finnairin tiski oli jo kiinni ja minulle sanottiin: "ettet todennäköisesti ehdi koneeseen mutta voithan yrittää juosta". Niin sitten juoksin ja kiilailin  pentu sylissäni ja olimme viime tingassa boarding tiskillä. Koneessa minulla olikin sitten umpiväsynyt pentu, ei "eväänsä" liikuttanut lennon aikana.

Onneksi pääsimme sitten mökin vihreyteen ja vapauteen. Tässä Vana löytämänsä 

uimalelun kanssa saunan lämmitystouhuissa ensimmäisenä Suomi-iltanaan.

Joseran koira tuli kylkiäisenä penturuuan kanssa.

Laiturilla poseerausta

Vana pääsi seuraamaan Hämeenlinnan kavereidemme tottistreenejä 

ja sai juosta poikien Neve ja Raf kanssa.

Tosin kun Vana ei saanut osallistua treeneihin, niin nukkui ensin sylissäni ja

 tuolini alla, kunnes siirryimme sateen alkaessa autoon jatkamaan lepoa.

Mökin laiturilla ja sen vieressä tuli vietettyä aikaa.

Meillä oli myös lapsiseuraa pojan lapsista ja hienosti ottivat lapset koiran huomioon ja toisinpäin.

Vana putosi laiturilta (ilmeisesti Prikan hypätessä laiturille), hieman oli uitettu vesirotta.

Onneksi aurinko lämmitti ja kuivasi pian.

Mustikassa olimme paljon, tietty, Vanastakin marjat olivat hyviä!

Tässä ollaan jo Jyväskylässä. Vana hakeutuu paljon Prikan viereen, ollaan sitten metsässä tai pihalla.

Jyväskylässä piti mennä varta vasten rannalle niin, että Vana pääsisi veteen putoamatta sinne.

Koivunsiemensatoa riittää

Vana yllätti minut täysin reippaudellaan, nappasi Prikan lelut ja keulivat hienosti yhdessä.

Ensimmäisenä päivänä Prikka piti metrin etäisyyttä pentuun. Ilta- ja aamukävelyllä oli kuin teloitettavaksi menossa, ei vaan halunnut tulla mukaan! Prikka, joka ei ole oikeastaan ikinä hyväksynyt leikkikaveriksi muita kuin Kiilan ja Jingan, lämpeni suureksi hämmästykseni viikossa ja hyväksyi Vanan leikkikaveriksi niin sisällä kuin ulkonakin. Ihan vaikuttaa onnelliselta. Minä, kun luulin, ettei Prikka olisi kaivannut uutta kaveria.

Vana rakastaa noutamista, aivan itseoppinut tapaus!

Vana tykkää kovasti posetella, kiipeilee kivien, mättäiden ja puiden päälle ja tarkkailee onnellisena ympäristöään. Välillä ei koordinaatio pelaa vaativissa siirtymissä, mikä ei tunnu pentua lannistavan.

No, putosihan se lampeen Jyväskylässäkin, ensin kurotti mättäältä Prikan seurassa juomavettä, kurotti hiukan liikaa.

Silmä ja sielu lepää, kun nämä kaksi painii.

Vanalla on riittänyt ohjelmaa ja uusia kokemuksia, olimme pitkän viikonlopun 

Oulussa ja nyt sai leikkiä tyttären poikien kanssa ja totutella karavaanarielämään.

Prikalla on suht hyvä pinna kaiken retuutuksen keskellä.

Nallekarin Catwalk, Vana käveli niin pitkään betonikoroketta pitkin kuin sitä riitti!

Käytiin pariinkin kertaan Toppilan rannassa posettelemassa tutuilla paikoilla.

Aallokko oli niin kova, etten halunnut edes Prikkaa uittaa, 

mutta saivatpahan koirat kahlailla ja ihmetellä aallokkoa.

Leirintäalueella koirat joutuivat olemaan kytkettyinä, ja Vana handlasi hengailunkin mallikaasti.

Tehtiin yhdessä retki Kalimenlammelle

Pitkospuut oli upea juttu pikkupojille, ehkä myös Vanalle. 

Kävin lähikentällä koirien kanssa ja totesin, että paras mennä vain yhden kanssa. 

Vana osaa ottaa lunkisti ja odotella kauniisti muttei sentään karvakaverin saadessa riekkua.

Vana on aikamoinen tapaus, ihanan tervepäinen ja rohkea. Kahteen viikkoon on mahtunut muutosta muutoksen perään. Onneksi Vana ottaa kaiken tyynesti vastaan, kun väsyttää niin ottaa lepoa ollaan missä vaan. Ei todellakaan ollut etukäteen mietitty "hankinta" mutta niin ihana uusi perheenjäsen, että tuntuu jo kohtalolta, että tiemme yhtyivät! En ole ikinä ajatellut ottavani lyhytkarvaista bortsua, ainakaan merleä sellaista.