torstai 7. syyskuuta 2023

Vanan vanaa Päijänteellä

Koska kelit oli upeat elokuun viimeisenä viikonloppuna, päätimme lähteä Mämminiemeen. Ensimmäinen ajatus: "voiko olla korninpaa kuin lähteä ei-sisäsiistin pennun kanssa purjehdukselle". Onneksi lähdimme, ilma oli kesäistä kesäisempi ja purjehdustuulet harvinaisen suotuisat, parissa tunnissa purjehtien mennen tullen. Lauantaina teimme vielä pienen parin tunnin purjehdus Mämminiemestä käsin ystäväperheen kanssa. Mukava sopeuttaminen ajallisesti pennulle ja kyllä ei tullut vahingon vahinkoa sisälle veneeseen sen enempää matkoilla kuin öisinkään.





Mämminiemen matalilla kalliolla kelpaa evästellä ja istua nuotiolla. 



Välillä kiiveta ylemmäs maisemia katsomaan.


Kalliot ovat jyrkät ja korkeat, ettei voi kauaa odotta, että pentu osuisi oikealle kohdalle linssin alle, vielä vähemmän uskalsi näiden antaa telmiä korkealla. Onneksi Prikka sentään posettelee mielellään.



Koirilla, kummallakaan, ei ollut kiire sisälle veneeseen.



Vana nauttii, kun ei ole punkin poisto käsittelyssä niin kuin Prikka. Vana joutui ennen tätä kuvaa olemaan kohteena, kun silmäkulmassa ollutta punkkia ei meinattu saada millään pois. Vasta kolmantena päivänä kaveri avulla pääsimme eroon viheliäiseen paikkaan majoittuneesta punkista (ja koiran silmä säilyi ehjänä). 

Satamassa oli sen verran liikennettä ja hankala laituri, 
ettei Vanalla ollut asiaa veneen etukannelle yksinään.

Prikka viihtyy etukannella, aina kun siihen on mahdollisuus.


Juurikkasaaressa, ulkoiltu pienestä ja vene jätetty satamaan. Valmiina kotiin täydellisen, upean ja kesäisen purjehdusviikonlopun jälkeen. Kyllä kannatti lähteä!


Purjehduskelit olivat upeat myös syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja kepo käväsi viikonlopun purjehduksella, kun olin itse muilla mailla. Tässä koirilla on härkälintu-havainto Jyväskylän edustan Äijänniemessä.




Alla vielä "vanakuvia", elokuun  purjehdukselta kävelimme koirien kanssa muutamaan otteeseen Mämminiemen ulkopuolelle jäkäläkalliolle.








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti