Toko-innostusta

Jotenkin Vana on ollut sellainen luonnonlahjakkuus, että tunnen saaneeni monta asiaa valmiiksi asennettuna. Pennuthan on aina sellaisia sieniä, että oppivat vauhdilla ja haluavat olla hyviä. Dieseljunakoiran jälkeen kuurakettikoira on aika lailla hauska kokemus. Treeni-into syntyi ohjaajalle ihan huomaamatta.  Vauhtia ei tarvitse rakentaa Vanalle mutta reaktiivisuuden kanssa saamme töitä tehdä. Syksyllä kävimme viisi viikkoa sivistymässä pentujen jatkoryhmässä Motivaatiolla. Muuten olemme treenailleet yksin. Siksi olikin kivaa, kun Motivaatiolle järjestettiin sunnuntaina Hellmanin Maaritin koulutus ja mahduimme mukaan. Viimeksi kävin koulutuksissa vuonna 2020. 

Koulutuksessa oli paljon nuoria koiria ja sellainen mielikuva jäi iltapäivällä näkemistäni koirista, että saman ongelman kanssa paini monet koirakot kuin mekin. Menimme Vanan kanssa hakemaan apuja silmän käyttöön. Kaikissa liikkeissä missä on bongattavaa, niin Vana jää silmistään kiinni ja sen on vaikea malttaa pitää tassut paikoillaan.

Teimme kaksi varttitunnin settiä Vanan kanssa. Kummassakin setissä saimme vinkkejä kauniiseen perusasennon saamiseen ja pysymiseen sekä luopumiseen. Perusasentoon saimme vinkiksi tehdä sitä korokkeella, niin ei pääse Vana valumaan suuntaan tai toiseen ja on tietoisempi koivistaan. Kokonaan uutena asiana ryhdin valumisen estoon saimme poskikosketuksen opettelemisen. Yritimme myös kartion kierrossa saada Vana ensin bongaamaan kartio ja sitten lähettää se peruutuksen kautta kiertämään. Jostain syystä Vanalle oli vaikeata bongata kartio. 

Teimme alokasluokan pidon,

joka oli hyvä.

Sitten menin heittämään noutokapulan, vaikka omassa "käsikirjoituksessani" minun piti viedä kapula kauas. No, tulipa näkyviin malttamattomuus lähteä kapulalle.

Hieman rumasti poimi hän kapulan mutta perille toi.

Ohjaaja yrittää kovasti sisäistää saamiaan ohjeita. 

"Voi ohjaaja, selkeitä ohjeita kiitos!" 

Kyllä näillä eväillä on mukava jatkaa eteenpäin ja hienoa, kun saimme hyviä vinkkejä miten tästä eteenpäin!

Kiitos Maaritille ja Helille, joka Maaritin oli kutsunut ja toimi kuvaajana koko päivän. Kuvat siis Helin.

 

Heti harjoiteltiin kotonakin istumista alustalla, tältä näyttää Vana kootussa istuma-asennossa. Koko illan vaan puhkuin hyvää oloa. Taidettiin Vanan kanssa molemmat saada aimo annokset dopamiinia ja endorfiinia treenatessamme, vaikka ihan basic -juttuja vain teimme.

Leluja katolla ja kainalossa, ja kevättä ilmassa

Vana on useimmiten kaverina lumitöissä ja useimmiten mukana on reikäpallo. Enimmäkseen reikäpallo jää lumikolallisen alle ja siinä ei kauaa koiran nenä tuhise, kun pallo on kaivettu lumen alta. Välillä saatan ottaa pallon käteeni ja pyydän Vanan sivulle, jalkojen väliin tai viereen (oikealle puolelleni), palkinnoksi heitän pallon eteenpäin. Aina se vaan ei onnistu heittäjältä, viikko sitten pallo lensi katolle. Seuraavana päivänä pienempi reikäpallo jäi hukkaan lumikolallisen alle. Viikon pallot olivat häviksissä, nollakelillä lumi tiivistyi niin hyvin, että katolla oleva pallo tuli näkyviin ja seuraavana päivänä löytyi myös pallo takapahan lumikasasta. Prikka pitäisi niin kovaa meteliä lumitöissä, ettei se pääse mukaan. 

Takapihan lumikasalla

Nyt ollaan käyty pari kuukautta myös vanhalla pihalla lumitöissä (ja treenaamassa).

 Ja sitten kainaloiseen:

Prikka on ollut aikamoinen pehmolelujen lutkuttaja koko elämänsä (myös Jinga oli).

Uusinta uutta on oma vauva, jota Prikka kuljettaa mukanaan unikaverina. 

Arvaatko mikä tämä kuvan "myyrä" on?

Juu, aika lailla kammottava kalkkuna!

Aika hassua, että meni kahdeksan vuotta, ettei Prikan juoksut näkynyt mitenkään arjessa. Huomasimme juoksun yleensä vain siitä, että yhtäkkiä joku poikakoira osoitti suurta kiinnostusta Prikkaa kohtaan. Parina viime vuonna juoksuajan hormoonit ovat ottaneet suuremman roolin Prikan elämässä. Ruoka ei maistu ja ja turkki muuttuu kovin elottomaksi ja surkeaksi. Nyt viikon verran aivan uutena asiana on oma vauva, joka enimmäkseen on tuo kuvien kalkkuna.

Torstaina käytiin Jyväsjärvellä, kuvat ei tee oikeutta aurinkoilmiölle. Ikävä kyllä hanki ei kantanut edes koiria kunnolla ja vettäkin oli kertynyt jäälle. Hanki oli kovin kovaa kuitenkin pinnalta, vanhan latu-uran päällä pystyi onneksi osan matkaa kävelemään. Mutta ei tosiaan ollut juoksutuskeliä koirille. Kaunista oli toki.

En huomannut, että pysäytin Vanan kesken askeleen, siihen sitten jumittui.

Kevättä on ilmassa muttei ihan vielä noiden varusteiden mukaista Vanan mielestä.

Perjantaina hanget hohti upean keväisesti, ja aurinko oli huomattavasti korkeammalla iltapäivän kävelyllä kuin vuoden vaihteessa.

Vana auringossa

Prikka näyttää nauttivan aurinkokylvystä hangella.

Vanan posetus

Ne korvat! Viisi "kasvutarinaa"

Vanan korvien asento on kovasti seilaillut runsaan seitsemän kuukauden aikana. Muistelin, että muiden bortsujen korvat olisivat saaneet aikuisen koiran muodon seilaamatta eestaas! Ainakin lapsuuden sakemannini korvat nousivat pystyyn, kun nousivat ja eikä siitä enää mihinnkään muuttuneet. Vaikka Prikka on tuorein kasvaja (Vanan jälkeen), niin en muistanut, että silläkin meni pitkään ennen kuin korvat nousi lopullisesti pystyyn. Alla bortsujeni  korvat pentuajoilta aikuisuuteen. 

Tässä rescue BC Pit noin 4-5 kuukauden ikäisenä pian meille saapumisen jälkeen marraskuussa 2000.

Aikuinen Pit kirmaili ja poseerasi Oulun jäällä vuosina 2001-2005.

Kesäkuu 2004

Tämmöisen 9-viikkoisen Kiila-viippakorvan hain Saksan Schwäbische Gmündistä. 

Kiilan äidillä oli viippakorvat (äidinäidillä pystyt), pentuna vaikutti kovasti siltä, että äidin korvat periytyvät Kiilalle, isällä oli pystyt korvat. Tässä Kiila patsastelee helmipakkasilla viiden kuukauden ikäisenä.

4-vuotias Kiila pihalla

Kiila 12 v.

Englannissa asuessa aloin katsella syksyllä 2010 seuraa Kiilalle, joka oli jäänyt ainoaksi koiraksi vuoden alussa ja niin silmiin osui 4-kuukautinen pentu, Jinga. Jingalla oli jo tuolloin korvat pystyssä, yksi syy miksi kasvattaja oli valmis luopumaan energisestä pennusta. Jingan isällä korvat ei ihan olleet pystyt,  äidillä oli.

9-kuukautinen Jinga Combertonissa.

 Jinga 4 v.

Jinga 8 v.

Jinga 13 v.

Prikka luppakorva sai heti ensimmäisellä viikollaan kokea Suomen talven. Prikka peri isänsä korvat, äidillä kevyet lupat.

Keväällä puolivuotiaan korvat hieman "kevenivät".

9-kuukautinen lepää veneretkellä, vielä puolitoista-vuotiaana oli usein vain toinen korva pystyssä.

Nelivuotias Prikka - kiitos @Salme Mujunen

Prikka 4 v.

Prikka 9 v.

9-viikkoinen Vana Schwäbische Gmündissä, Vanan molemmat vanhemmat ovat pystykorvaisia.

Viikkoa myöhemmin pientä ilmavuutta korvissa

2,5 kk korvat nousi pystyyn

Samoihin aikoihin ilmestyi myös colliekorvat

3-kuukautisen korvat lepäilee välillä päälaella

Sama päivä, korvat sivusta

3,5 kk, kuva kiitos @Ari Lehtiö

Viikko vajaa 4,kk

Puoli-vuotias

Vana runsaat 7 kk, korvat pystyssä enimmäkseen 5,5 kuukauden iästä.

Trioni Jinga-Prikka-Kiila 2014-2021 korvineen, kuvassa trion keski-ikä oli 9 v. 

Triolla ei niinkään korvien asennot seilanneet päivästä päivään ja varsinkaan saman päivän aikana, niin kuin tuolla juniorilla. Ihan hauska oli tehdä tätä vertailua korvien kehityksestä. Onko isot korvat ja kaponen pään rakenne syynä suureen vaihteluväliin?