Helmikuun helmiä

Muutamia helmiä helmikuulta

Vana katsoo telkkaria enemmän kuin muut koirat ovat katsoneet, 

usein tyytyy katsomaan sohvalta, luontoääniä pitää usein tsekata lähempäätä.

Prikka on todella mukavasti lasten kanssa, ymmärtää jotenkin, että lapset voi olla hieman kovakouraisia ja äkkinäisiä liikkeissään. Prikka vain nuolaisee naamaa saadessaan tukistuksen. Tässä meidän nuorimman lapsenlapsen (11 kk) kanssa.

Vana tykkää ipanoista kovasti muttei pidä kovakouraisista otteista. Vana kertoo, ettei ihan kaikkea tarttumista kestä, vaikka kaksijalkainen kaveri niin mielellään ottaisi tukea koirasta halutessaan kävellä.

Muutaman viikon ajan oli lämpötilat kohdillaan ja lumipohjakin mukava, oli kiva treenailla ulkona.

Ollaan käyty pari kertaa piirin vuoroilla halleissa treenaamassa, niissä ei tullut kuvattua. 

Tässä ollaan Vaajakoskella menossa Haukkuvaaraan. 

Vana kiipesi kivelle poseeraamaan, vanhempi lady seurasi perässä.

Olemme katselleet polulta jokavuotisia jääputouksia. Icebugit kestävät näköjään kovassa käytössäni vain pari vuotta. Tämän vuoden ovat ihanat parivuotiset nahkaiset icebugugit vuotaneet. Koska helmikuun lopussa kelit ovat olleet kosteat ja hanget pettäviä, niin piti kiireellä ostaa huopavuorisaappaat, joihin laitoimme nastat. Kelpaa kahlailla ja selviää hengissä jäisillä teillä. Uusien polviin ulottuvilla saappailla tallasimme koirien kanssa polun jääputouksillemme, ensimmäisellä kävelyllä puoleen väkiin kallioita ja seuraavalla kerralla vielä lähemmäksi.

Vana kurkistaa, onko Prikasta kahlaajakiiipeilijäksi.

Olihan siitä, kun lelu tuli näkyviin.

Ylämyllyjärven Vuorilammen kallion jääputoukset.

Aurinkoisia helmiä:

Auringon helminauha

Köhniön suunnalla:

Kantohankihelmiä vihdoin helmikuun lopulla:

Neiti 9 kk painaa yhä 16 kiloa ja korkeus noin 50 cm.

Näin ilmoituksen ohjatusta möllitokosta, piti sen jälkeen treenata ihan kokonaisia ALOn liikkeitä ja ottaa hyppy ohjelmistoon. Ensin hyppi kenkätelineen yli pihan kapeikkopolulla. Hyvin meni! Heti, kun siirryin parkkipaikallemme, niin ei tuo bortsupossu ollutkaan niin fiksu kuin olin kuvitellut. Tietenkin kiersi esteen, kun ei ollut mikään pakko mennä yli. 

 

Kun otin hyppyesteen pihalle, niin tuli vielä alimenon mahdollisuus mukaan, roskikset piti vielä ottaa sivuesteiksi toisena päivänä muttei enää kolmantena. Kolmantena ja neljäntenä päivänä tarvittiin vielä jotain riman alle (reppukin riitti), että hyppäsi. Sain myös onnistuneita hyppyjä ilman alaestettä mutta kuvaa en siitä saanut. Alaestettä on vielä tarvittu muutamaan toistoon joka kerta. Niin ja emme mahtuneet möllitokoon mutta tulipa aloitettua hyppy ja kokonaisuuksien tekoa hieman tavoitteellisemmin.

Helsingin loskassa ja meidän hangilla

Käytiin viikonloppuna pikavisiitillä Helsingissä. Saavuimme lumiseen, valkoiseen Rastilaan valoisalla. Ilta-ajelu Helsingissä aikamoinen selviytymistarina.  Auto kahlasi syvissä lammikoissa. Vesi ei päässyt valumaan pois tieltä ja uutta vettä tuli sekä taivaalta että korkeista lumipenkoista kaiken aikaa. Sääliksi kävi pyöräilijät ja kävelijät tien vieressä. Lisäjännitystä toi puoleen renkaaseen ulottuvissa lammikoissa eteen kiilaavat autot, onneksi vältyimme vesiliirroilta. Kun palasimme Rastilaan myöhemmin illalla, niin valkoinen maisema oli kutistunut aika lailla, mökin takana olevat kivet olivat paljastuneet esille. 

Lauantaina lähdin nostalgiakävelylle Keskuspuistoon. Lähdimme Messukeskuksesta Länsi-Pasilan kautta tutuille metsäteille. 

Kivihaan tien alituksen jälkeen osuimme taas polulle. Purot ja ojat olivat sulina. Onneksi pystyimme suunnilleen puolet matkasta kävelemään poluilla, niin sai sessetkin juosta vapaina muita ulkoilijoita häiritsemättä. Puiston tiet olivat jäiset, onneksi nastakengillä pystyi kävelemään rennoin askelein. Ladut viereisillä teillä olivat yön aikana sulaneet enimmäkseen entisiksi. 

Eläinten hautausmaa Metsälässä osui matkan varrelle suunnilleen reittimme puolivälissä. Kauniita ja rakkaita muistoja on kerääntynyt ja on käyty muistelemassa 3000 perheiden lemmikeistä 75 vuoden ajan. 

Maunulan maisemissa kumpikin poseeraa tyypyllisellä ilmeellään.

Loppujen lopuksi päädyimme Kaarelaan ja siellä moottoritien molemmin puolin oli linnoituksia google mapin mukaan, kävimme sitten tsekkaamassa molemmat juoksuhaudat. Meidät poimittiin autoon kolmen tunnin ja kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen. Paljon tuli vanhoja muistoja matkan varrella mieleen, Kaarela tosin oli uusi tuttavuus.

Takaisin kotiin ja omille hangille.

Vana 8,5 kuukautta

Vana 8,5 kuukautta ja Prikka 9,5 vuotta. 

Vana poseeraus voittaa mielestäni mennen tullen yllä olevan pönötyksen korokkeiden päällä

Vana nappasi eteisen pöydältä "noutokapulan" ja tuli ehdottomaan hommia sohvalla kököttävälle. Pakkohan sitä oli sitten ryhtyä hommiin ja tsekkaamaan miten pito sujuu, sujui se. 

Kävimme myös tsekkaamassa mikä oli jääluolan tilanne. Prikka jumittui pitkäksi aikaa jääpaaden eteen poseeraamaan. Prikka näkyy harvoin meidän ulkoilukuvissa siksi, että kävelee useimmiten takanani. Onneksi tuli edes nyt otettua takaisin tätä poseerausta.

Viikko sitten torstaina metsätiellä muutaman sentin lumella Vana sain anturaansa terävän viillon, josta tuli suht paljon verta. Onneksi haava oli anturan yläosassa, niin se ei auennut joka kävelyllä. Vain hangessa ilman tossua kävellessä haava aukeni. Esimerkiksi Helsingin kävelyllä selvisimme haavan aukeamatta 10 km tie ja polkukävelyllä mutta ihan loppumetreillä oikaisin juoksuhaudoilta viitisen metsiä pyörätielle, jolloin haava pääsi vielä aukeemaan. Tämän jälkeen pidinkin tossua ulkoillessa kolme päivää putkeen, niin pääsi haava parantumaan.

Vana melkein auringossa.

Ostin Vanalle uuden pedin, tähän mennessä vain Prikka on sen hyväksynyt.

Peti siis hakee paikkaansa, onko se Prikan 

vai Vanan "nurkassa".

 

Vana-penneli on jo aikuisen mitoissa, puoli vuotta ollaan toisemme tunteneet

On ollut ilo tehdä yhteistä matkaa uuden perheen jäsenen kanssa. Taisi käydä hyvä tuuri, kun tuo puoli vuotta sitten impulsiivisesti hankittu pentu on osoittautunut niin järkeväksi ja ihanan vauhdikkaaksi kaveriksi. Hyvin pysyy nuori koira meidän matkassa ja ei ole onneksi joutunut kiusaukseen lähteä omin luvin muita moikkailemaan.

Tammikuu alkoi kunnon pakkasilla, metsässä oli niin kaunista, kun talvisessa metsässä voi olla.

 Pari päivää oli -30 pakkasta, piti laittaa koirille tossut jalkaan ja tunnin lenkki vedettiin silloinkin

Ylitämme päivittäin tämän puron muutaman kiven kautta hyppien. Talvella puro onneksi jäätyy mutta nyt oli vettä noussut pinnalle, niin että tarkastelujemme jälkeen emme halunneet mennä märälle loiukkaalle jäälle, vaan kiersimme toista kautta.

Pakkasten hellittäessä ja auringon tullessa esiin tammikuun toisella viikolla kävelimme kaupungille Jyväsjärvelle, että aurinko osuisi meihinkin, kun ei se tuolla metsässä osu kohdille talvisaikaan.

Kävimme myös Köhniöjärvella parin kertaan aurinkoa etsimässä, muttei ollut aurinko-onnea matkassa.

Onneksi tosiaan pakkanen väisti mutta oli myös tuiskuisia kelejä!

Lähiluolan jääpaasilla poseeraamassa.

Vana 8 kk, 50 cm ja 16,4 kg

Aurinkokuvan kanssa on kiva todeta:

- helmikuun alussa aurinko ylettää jo ihan eri lailla maan kamaralle tässä lähelläkin

- voin välillä taputtaa itseäni olkapäille, ohjeeni alkavat olla selvempiä Vanalle, koiran ei tarvitse kysyä  että mitä ihmettä sä nyt haluat!

- mulla on hieno koira kasvamassa

- ihanaa ja valoisampaa kevättä itse kullekin!

ja olipa kiva kuulla naapurilta, joka on nähnyt koiriani 18 vuotta (molemmet triot ja nyt vielä Vanan), että on sulla hienot koirat, hän ei ole nähnyt yhtä mukavia ja hyvin käyttäytyviä!