Sankareita

Helatorstain sankareita ovat Pietarsaaren Fun ja Carina, jotka nousivat tänään Kokkolassa kakkosiin sekä Vantaan Särmä ja Sakke, jotka nousivat Hakunilassa kolmosiin. Vähän olen ylpeä ja iloinen Kiilan pentusista, jotka saavat kirmailla taitavissa käsissä. Kuvat eivät ehkä ole ihan tuoreimmasta päästä!
Carina ja Fun taitavina tänään.
 Sakke ja Särmä vauhdikkaasti maaliin.

Kovasti onnea seuraaviin koitoksiin! 

Sankaruusteeman alle ei kuulu Jinksan ja mun SM:iin lähtöä mutta saavutusteeman alle kylläkin. Kovin olen iloinen, että pääsemme hienoon seuraan tsekkaamaan kisakuntomme ja superiloinen siitä, että SBCAK sai upean joukkeen kasaan. Viime vuoden piirinmestaruuskisoissa pronssille päässyt Jinga tuli viidenneksi SBCAKin vuoden tokokoirana ja kolmoseksi JAT:n tokotähteydessä. Kun pengoin pentusten kuvia (pennut neljä vuotta kahden viikon kuluttua), niin törmäsin innokkaaseen vuoden vanhaan leikkijätätiin ja voi miten tuli ikävä tuota turkkia. Tuon pituinen olisi niin kaunis ja käytännöllinen verrattuna tämän päivän tukkoiseen pitkään pörröön. Jo kolmas koira meidän perheessä, jolle aiheutamme moisen epäkäytännöllisyyden sterkkauksella. Jingan äidillä oli tuon pituinen näppärä turkki. Isällä kuvien perusteella vähemmän näppärä.

Räjähys

 Pennun ilmeet, tekemistä riittää pihalla, valkovuokko taustalla

 Taitaa kaikilla riittää tekemistä

 

 Välillä voi jopa rauhoittua

 

Lähetääks jo?

Kiila poseeraa pihalla ja metsässä, kerrankin!

Jos talvi lähti humahtaen pois, niin ihanan räjähtävästi tekee kesä tuloaan.  Hiirenkorvat, uudet kukat, tai niiden alut ja jokapäivä vihreämpi nurtsi, voiko olla parempaa?

Viikolla ollaan ehditty myös tokoilla tehokkaammin kuin aikoihin, käyty Killerillä, Köhniöllä ja Valolla. Olisipa tälläisiä tehoviikkoja vähän useammin. Prikan kanssa kontakti on parantunut huomattavasti ja kapulan pitokin jo onnistuu. Kiva, kun sille on ihan sama missä treenataan ja ketä siinä ympärillä hyörii, ei se ehdi kentän tapahtumia liiemmälti noteeraamaan. Jinksukin on päässyt tekemään pieniä sessioita ja välillä jopa kokonaista kokeenomaista. Onhan se luksusta, kun treenikaveri tulee varta vasten kentälle meitä liikkuroimaan, vaikkei itse ole tekemässä mitään omiensa kanssa. Olipa hyvä treeni; ohjaajalla on pallo hukassa, tuijottelee koiraansa ja unohtaa valmistelut,  vasta liikkeen alettua, kertoo että mitä nyt. En yhtään leikittänyt koiraa ennen ”kokeenomaistamme”, siksi varmaan vähän liikaa ääntä lähti Jinksusta. Pahimmat mokkerot, että meni ruudusta vähän yli, enkä sitä huomannut, luoksarin eka stoppi venyi turhan pitkäksi ja tunnarinkin toi oman mutta ehti jo kertaalleen se sylkäistä sitä ennen. Mutta kokonaiskuva ihan yes! Ei pro eikä hillitöntä edistystä meidän hienosäännöissä. Näillä nyt sitten mennään SM:iin kuukauden kuluttua, ylimpään luokkaan ensimmäistä kertaa ikinä! Meillä on aikas hieno SBCAK:n joukkue, ihan on ilo olla mukana.

Meillä kävi myös bortsuvieras Pito, ruskeasta bortsusta olen aina haaveillut, niin onpa kiva, kun edes tutut on sellaisen saaneet. Pito on tosi kivan oloinen, Prikkaa puoli vuotta vanhempi nuori herra. Vähän oli lääpällään tyttöihin, ei häntä laskenut kertaakaan alas. Kovasti tämä nelikko harrasti piiri pieni pyörii leikejä, lisää kuvia Piton pidoista.

Mut, mut mun terveet buut, en tiiä onko. Käytiin eläinlääkärillä tiistaina, anaalit vaativat tyhjennystä molemmilla seniorilla kuten osteopaatti meille oli jo kertonut. Kiilan hampaat oli tosi kuluneessa kunnossa (ja omistaja ei mitään viitsi huomata). Ne kuvataan viiikon kuluttua.  Kovin huonoa omaa tuntoa olen potenut, kun se on varmaan yrittänyt vihjata kivuistaan; kyntänyt kuonolla maata, syö hitaasti ja välillä istuu keskellä lattiaa ja valittaa, huono ja sokea omistaja. Ontumisongelmakaan ei ole mihinkään muuttunut, paitsi että välillä ontuu vasenta, välillä oikeata etutassuaan liikkeelle lähtiessä. Veriarvot oli rajoilla ja kun en puhelimeen useinkaan vastaa, niin ei eläinlääkäri ehtinyt saada perjantaina lupaa uuden veriarvon määrittämiseen. Piti siis vielä viikonloppu jännittää, että löytyykö jotain selitystä veriarvoista Kiilan fleguun olemukseen (vai onko vain paha ientulehdus ja kova kipu hampaissa?). Veriarvot rajalla kilpirauhasen suhteen, tarkkaillaan. Ups, oli taas paino noussut: 19,9 näytti vaaka ja turvonnut tuo mummeli on. Jinksa on parempi mutta lievää satunnaista ontumista silläkin ja kilo lisää tullut talven aikana myös meidän dynamiitilla, 17,5 oli lukemat. Runsaan viikon kuluttua olemme taas viisaampia, hammaslääkäriissä kääyty ja osteopaatin kanssa tsekkaus senioreille, jospa seniorikoirani siitä tokenisi!
Ensimmäinen punkki löytyi kaksi viikkoa siten Jingasta, sitten meni runsas viikko, että löytyi Prikastakin. Kolmannen punkin jälkeen laitoin frontlinet koirille.

 Oodi keväälle! Pihalla kukkii viime narsissit, kevätkaihonkukat, hennot helmililjat ja kevätvuohenjuuri ja valkovuokkokin. Raparperikin on kohta korjattavissa ja viikonloppuna sain jo ruohosipulia salaattiin! Hedelmäpuut ovat nupuillaan kuin myös sammalleimu ja lemmikit.

 

Turisteina Oulussa

Citylomaa ja turisteilua tuli harrastettua vappuna. Säät oli aika vaihtelevaiset kuten ylimmässa kuvassa näkyy. Remonttiavustamisten lisäksi hyvin ehdittiin koirien kanssa ulkoilla enenmmän ja vähemmän tutuissa maisemissa yhdeksän vuoden takaa. Tokihan pentu piti viedä city-kävelylle ja merta katsomaan. Kyllä nämä Suomen kaupungit ovat mahtavia, vaikka majoituituimme ihan keskustan hulppeille, niin eipä ollut kuin kortteli tai pari suuntaan tai toiseen ja alkoi mukavat kävelytiet ja puistomaiset alueet, joissa kelpasi käppäillä.
Lauantain merenrantakävelyn lisäksi pääsivät kaikki koirat Sanginjoen satumetsään.  Eipä paljoo kauniimpaa metsää voi olla, toivottavasti sen suojeluhanke etenee positiiviseen suuntaan. Muistan, että Oulun aikana oli korkeuserojen lisäksi ikävä metsiä, enimmäkseen pitkin soita rämmittiin. Kun toisella perheestä on peninkulmasaappaat ja toinen on ihan persjalkainen, niin ei siinä ihan samaan tahtiin ojia ylitetä. Kunnon metsiä ei tosiaan ole liikaa sillä suunnalla.

Vinot ja tukkoisat buut

Tällein filmaattisesti ja lokoisasti meillä aikaa vietetään!

Jos jää ilta-ahkeruudet väliin, niin kahdeksan tunnin aikana kerkiää aika hyvin 

tuunata oman ja kaiffarin patjat. Käsityön kanssa kiivetään sohvalle ja tuunaus voi alkaa, 

komiat on reiät molemmissa patjoissa.

Viikonloppuna vuoden ekat grillaukset ja hyvin viihtyivät kaverit pihalla

Voi meitä, kun koirien hieroja on mammalomalla, niin ovat jääneet vähän hungingolle. Viimeksi on koirat on hierottu viime kesäloman lopulla. Marraskuussa oli Kiilalla ongelmia takatassunsa kanssa, niin Luunhalaaja kävi hoitamassa jalan kuntoon. Ongelmitta selvittiin melkein pääsiäiseen asti, silloin alkoi Jingalla jonkinlaiset ongelmat, aina ei varannut etutassulleen, kun nousi ylös. Pääsiäisenä ei mitään oireita mutta sen jälkeen ongelma palasi ja ei vain Jingalle, vaan kummallekin vanhemmalle. Viime viikolla kaveri huomautti Prikan askelpituudesta. Ihanan pienellä varoitusajalla saimme Luunhalaajan hätiin. Ja voi, useampi tunti siinä hurahti, kun Tarja teki töitä Jingan tukkoisen takapään ja Kiilan niskan kanssa. Taitaa Jingalla olla ongelmia anaalien kanssa. Ei nyt vaan osata päätellä, että kumpi on syy ja kumpi seuraus, anaalit vai piukat nivuset ja reidet. Kiila taas on vanhentunut silmissä ja Tarja oli huolissaan voisiko sillä olla kilpirauhasongelmia, tai sitten tukkoinen niska ja kaula estävät kilpirauhasen toiminnan.  Kovin oli myös turvonneen oloinen, niin kuin joskus kauan sitten, kuona-aineita kertynyt. Prikalla oli s- ja l-nivelen väli lukossa, ja selkä alkamassa kiertyä banaaniksi.

Huh, kyllä nuo kaiffarit pitää vaan tarkistuttaa säännöllisin ajoin, ettei mitään pahempaa pääse kehittymään. Miten hurjan helppoa tämä koiranhoito on nykyään. Hyvät hierojat meillä on ollut koko Jyväskylässä olon ajan. Mutta, jos hieroja ei ole saanut Kiilan rankaa kuntoon, niin osteopaatille on pitänyt lähteä Turkuun, Helsinkiin tai vain Tampereelle. Semmoisessa tuhraantuu kokonaisen päivän lisäksi aikamoinen rahasumma. Nyt on luxusta, kun suht pienellä varoajalla saadaan koiran käsittelija kotiin. Tosi hyvissä käsissä ovat koirat! Ihan superia!

Ja nyt ei ole yhtään buu-kuvaa, kun ei tarvinnut metsän halki kävellä hoidettavaksi. Saapi nähdä kutsuuko buu-kävely meitä pian, jos ei anaalit ala tyhjentyä tai flegmaattisuus vähentyä. Näin se vaan vappuaatto tuhraantuu autoillessa ja blogaillessa, enää 100 km Ouluun.

Vappuaattoa edeltävänä iltana alkoi lunta tulla taivaalta, ylempi kuva sateen alkaessa,

alempi iltalenkin aikaan.

Oksitosiinia ja mahdollisuuksia

Tämä on vähän niinkuin taidekuva, viime viikonlopulla joutsen istui lokkikivellä iät ja ajat.

Sivistyin viime viikonlopun automatkalla niin oksitosiinin suhteen kuin mahdollisuuksienkin.

Koiran silmiin katsominen lisää oksitosiinin määrää omistajassa, selvittää japanilaisten julkaisema tutkimus. Kuin hurjat annokset oksitosiinia leijuu, onnistuneessa yhteistyössä? Hurjia määriä. Vaikka välillä tuntuu, että viitsiikö sitä ruveta jotain vääntämään, mutt eihän se sitten mitään vääntämistä olekaan. Kyllä vaan yhteistyön jälkeen on energisempi ja hyväntuulisempi olo. Ihan pilvissä saa olla rapsuttelemalla tai töitä yhdessä tehden.

Automatkalla tuli seurattua myös pakkojääkiekkoa. Väliajalla haastateltiin  henkistä valmentajaa. Oleellista tsemppauksessa on mahdollisuus voittaa, mahdollisuus tehdä maali. Pakko antaa heti negatiivisen latauksen. Kuinkahan usein koiramaailmassa tämä toteutuu? Pakko saada se viimeinen nolla/tai I-tulos luokkanousuun/valioitumiseen. Pieni rentous voittaa aina pakko-yrittämisen.

Viikolla tuli pitkästä aikaa treenattua kaverin silmien alla. Voihan maneeri, pitkä lista korjattavaa ohjaajassa ja koirassakin sitä ja tätä pitää muistaa tarkkailla. Särmän Sara kirjoittikin hienon ylistyksen “Kenen joukossa treenaat”.  Ihan tutulta kuulostaa, treenikaveri(t) on korvaamattomia. Itsekin treenasin yksin aiemmin ja nyt vasta Jingan kanssa meillä on ollut seuraa (katsoinpa juuri treenipäiväkirjaa, että kohta kolme vuotta). Aivan luksusta!  
Sarasta taas tulikin mieleen Särmä. Sara joutui pääsiäisenä koiransa ohjaksiin tavanomaisesta poiketen myös aksassa ja niin vaan vipotti Sara gaselli-koiran kanssa hienon vitos-tuloksen sijoituksella kolmas. Pari viikkoa myöhemmin pääsi Sakke aksakoiransa ohjaksiin ja toinen nolla kakkosissa napsahti. Kohta kolkuttelee kolmosten kisoja Kiilan kakara!

Onpas vuosi lähtenyt hienosti käyntiin meidän “valmennusten” osalta.  Kolmesti vuori tuli meidän luokse Jyväskylään, nyt piti lähteä vuoren luokse Lahteen. Huhtikuu ja vuoden neljännet oilitukset, aikas ihanteellinen tahti!
Jingan kanssa saatiin noudoissa kapulalle syöksyminen kuriin, tämän jälkeen paneudettiin ongelmaan kapulan palauttamisote. Saatiin se paremmaksi mutta olemme palanneet saalistamisongelmaan. Siispä vauhtinoutoja ja niiden rinnalla erikseen pelkkiä palautuksia. Voi tätä tasapainoilua! Tsekkattiin zeta, hyvät stopit muttei mitään kontaktia. Ja tämänkin ongelman kanssa ollaan painittu pitkään. Seuruu muuten oli aikas kaunista, pitää vaan muistaa kunnolla puuttua huonoon käytökseen, ei mitään tasaista öp-öp-narinaa. Tokassa setissä kaukot, ei meinaa millään pysyä koiran takatassut paikoillaan seiso-maahan liikkeessä. Sen huomaan aina minäkin ja viimeisen kuukauden aikana olenkin laittanut jonkin kepin tms. takatassujen eteen, mutta ilman estettä sama edistäminen. Seiso-maahan en edes ole huomannut edistämistä. Tehtiin ruutua ja hienosti meni. Sitten tehtiin ruutu uudestaan mutta ruutupa ei enää ollutkaan samassa paikassa kuin äsken. Blondi juoksi täysin tyytyväisenä edellisen ruudun paikalle (ihan samalla lailla teki vuosi sitten).  No, sitten löytyi ruutu mutta oikean paikan löytäminen siinä olikin normia vaikeampaa!
Noudolla aloitettiin Prikankin kanssa. Hyvin meni kapulalle muttei lapsella mitään varsinaista kiirettä ollut takaisin. Tehtiin niin, että heitin ja lähdin itse juoksemaan päinvastaiseen suuntaan, johan tuli kiire takasin kapulan kanssa. Vielä kuukausi sitten ei tämä onnistunut, kapula sai jäädä, jos mamma lähti omille teilleen. Tehtiin myös merkkiä ja siinäkin vauhti pieneni kerta kerralta. Pitää tosiaan tarkkailla, että millä sen vauhdin saa pysymään hyvänä. Ehdimme myös stoppailla namien heittojen välissä ja Prikka väläytteli hienoja stoppejaan mutta tässäkin jo ennakoi pysäyttämistä antamalla vauhdin hiipua. Siis enemmän heittoja ilman pysäytyksiä. Miksi sitä aina tarvitsee jonkun kertomaan näin triviaaleja juttuja? Näkee, ettei jokin toimi ideaalisesti mutta tarvitsee ulkopuolisen korjausliikkeen. Tehtiin myös peruuttaen jääviä ja niissä on hyvä antaa koiran tulla oikein lähelle, napakka pysähdys ja napakka palkka. Molempien kanssa meillä on mahdollisuuksia vaikka mihin!

Onni on hyvät treenikaverit ja maailman paras coachi!
Aina ei tartte jaksaa, sit vaan tuijotellaan uskollista ystävää silmiin ja oksitosiinitasot sen kun nousee.
Niin ennen japanilaisia on samaa osoitettu muuallakin, ainakin 15 vuoden ajalta löytyy googlaamalla tuloksia.

Humahdus

 Onnellinen töitä tehnyt metsäkoira

Niinkuin tämäkin 

Kuvat toissa viikonlopun esineruutuiloittelusta

Jyväskylän viimoisia hankia samalta esineruutulenkiltä.

Koirat juoksivat kaukana edelläni ja pyysin odottamaan. Kun pyysin luokse, niin Kiila laittoi mustavalkoiset ruotuun ja juoksi kerrankin voittajana luokseni, vähän on seniori onnessaan!

Kevät tulee hurjaa vauhtia ja humahtaen, on se vaan niin mahtavaa. Varsinkin tuosta nuorimmaisesta näkee miten maailma muuttuu ihan uudeksi. Vaikka pentu on kohta ollut puoli vuotta meillä, niin nyt vasta huomaa kuin yksi-totista on Suomen talvi. Prikka on nähnyt vain karua tai lumista maisemaa. Eikä pennun perhe ole paljoa  liikkunut tuvastaan, ihan on säkissä kasvanut lapsonen. Valon ja kesän myötä kaikki muuttuvat, retkien määrä ulkomaailmaan lisääntyy. Metsä haju-, eläin- ja äänimaailmoineen on uusi päivittäin, ja jännittävä elementti vesikin ilmestyy sinne tänne. Metsien lätäköt ovat iloinen yllätys, ihan paljouden huumaa, voin juoda vähän tästä ja tästä ja tuoltakin! Pentu ei moista runsautta voi todeksi uskoa.

Olimme viikonlopun mökillä ja jo mökkitiellä kävely oli elämys. Näki, että nuori koira oli uudessa maailmassa. Sama toistui seuraavina päivinä metsälenkeillä. Ihan eri lailla liikkuu koira oudoissa maisemissa. Ihan mahtia seurata moista. Jalkojen alla joustava laituri oli hieman epäilyttävä, varuillaan piti olla.

Metsäkävelyiden lisäksi tein esineruutua kolmikon kera ja pennun kanssa piti ottaa revanssia ed. viikonlopun onnettomalle jälkikokemukselle. Esineruuduksi tallattiin kapea pitkä kaistele. Seniorit toivat kumpikin kolme esinettä omian avuin. Prikka toi pari etuosan esinettä itsenäisesti muttei irronnut pidemmälle.  Edellisellä kerralla olinkin jättänyt Prikan istumaan alueen rajalle ja kävin näyttämässä vuorollaan esineet, palasin koiran luokse ja lähetin. Teimme nyt samalla lailla vielä kolmen esineen kanssa ja aika näppärästi juoksi koira esinettä hakemaan takarajallekin asti.
Lauantaina tein kahdesti lyhyen jäljen koiran nähden.  Sitten tuoreeltaan ajoimme sen ja ihan oli Prikka juonessa mukana! Mikä helpotus! Kepit nousi ja usko meidän osaamiseen palasi.

Sunnuntaina tein uuden vähän pidemmän jäljen taas Prikan nähden. Tarkoitus oli pitää pienehkö tauko ja tehdä muuta jäljen vanhentuessa muttei toimintasuunnitelma oikein pitänyt. Pienen koiran päähän ei mahtunut muuta kuin sitä malttamattomasti odottava jälki. Pakkohan se oli lähteä ajamaan. Huh, hiki siinä hommassa tulee tuon kakarankin kanssa. Kahdessa kulmassa meinasi koira joutua harhaan mutta hienosti etsi jäljen itse. Sport trakkeri näytti 160 metriä ja vajaa kolme minuuttia. Ensi kerralla teen jäljen niin, ettei koira sitä näe ja saa jo vähän vanhentuakin. Kepit ovat löytyneet suhteella kolme neljästä.

Seuraavana päivänä hankittiin sitten pikkukaupunkikokemuksia. Pienen pienellä hissillä noustiin kerrostalon uumeniin pieneen kaksioon, siellä koirat pötkittivät kaikki omissa nurkissaan ja olivat kuin olisivat aina olleet kaupunkiasunnossa. Sitten tietenkin pieni kaupunkikävely, nuuh, hyviä hajuja ja jotenkin niin kiehtovaa. Kävin koirien kanssa raha-automaatilla. Vuoroa odottaessani pistivät kaikki maihin jalkojen juureen.  Sama toistui, kun pääsin itse luukulle ja sitten city-koirat joutuivat ihailun kohteeksi. Ohikulkijoiden mielestä olivat ihania ja upeita ja maailman viisaimpia. Kaiken lisäksi olivat cooleja, niihin iski selvästi joku city-persoonakohtaus; yhtään eivät yrittäneet hyppiä ihailijoidensa päälle! Mun PR-koirat!

Voi humahus, kesä on ihan ovella!

Kuvat mökkireissulta: