Sateisena malkamaanantaina tehtiin pieni retki läheiselle järvelle eräsuksilla.
Tikkutiistaina aurinko tavoitti meidät. Lumiolosuhteet vaihtelivat uppohangesta kunnon latupohjaan, enimmäkseen kuitenkin semiupottovaa lumikelkkapohjaa. Aika rankka retki koirille.
Kellokeskiviikkona heräsimme kauniiseen pakkasaamuun ja oli kiire kantohangille. Edellisen päivän kokemuksesta oppineena en halunnut liukkailla ja jäisille laduille vaan menin mieluummin eräsuksilla vähemmän mäkiselle reitille, kaaduin kyllä sielläkin - ja kyllä jäinen hanki on kovaa! Kaatuessani vesipulloni putosi repusta, kuvassa Kiila sen pelasti takaisin tullessamme! Aurinko paistoi ja lämmitti, sukset meni iloisesti lievään alamäkeen. Matkan varrelta kuului aikamoista koiran haukkua. Paluumatkalla meidän editse sujahtikin viisi koiravaljakkoa, jälkimmäisessä valjakossa oli ainakin 7 koirakkoa. Ei ihmekkään, että hetkeä aiemmin kuului aivan mieletöntä metakkaa "huskyfarmilta"!
Paljakan talo oli mukava ja tilava, valitettavasti kuukauden takainen viemäriongelma näkyi, maistui ja haisi myös tulevassa vedessä ja tämä ongelma sai meidät vaihtamaan majaa. Siirryimme Paljakan takaata Ukkohallan rinnemökkeihin. Ukkohallassa lunta oli selvästi vähemmän kuin Paljakassa.
Johannan kuva äidistä ja sen aikamiespojasta
Aurinkoiseen aamuun sai herätä kiirastorstainakin. Koirien kanssa pitkällä metsäautotiekävelyllä. Iltapäiväksi saimmekin mieluista seuraa. Kajjjaanin Rio tuli kävelylle ja pikkuisen tokoilemaan kanssamme. Komia poika, joka toivottavasti pian toipuu rannettaan vaivanneesta jänneongelmasta. Raasu ollut koko vuoden toipilaana (tai ainakin 9 viikoa, nyt saa jo jonkin verran laukkailla vapaana. Illalla tupa täyttyi kun viisi kappaletta nuorisoa tulla tupsahti Jyväskylästä ja Oulusta.
Pitkäperjantai oli pitkä ja sateinen (kuin maanantaikin). Onneksi sekaan mahtui jotenkin ulkoilemaan.
Lankalauantaina naautimme aurinkoisesta ulkoilusta, Käppäilin moottorikelkkauralla hankikannolla ja päädyi kaunille Könkäälle.
Pääsiäissunnuntai oli hyvin valmisteltu ja siksi varmaan niin täydellinen?! Osa kävi hiihtelyjen päälle tutustumassa maastoihin autolla lauantaina ja niin löytyi Ypykkäjärvi sunnuntain kohteeksi. Tyttöjen kanssa hiihdettiin, vaikka välillä oli maa paljaana tai vesi valloillaan ja tuli kohtia ettei voinut, ylittää; täytyi kiertää tai mennä läpi. Kerrassaan hieno päivä pitää picniciä! Sit oltiinkin jo väsyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti