lauantai 5. huhtikuuta 2014

Rouva Paloksen parempi rommikakku


Kun on viikon ollut kröhänen ja viluinen, niin väännetään juttua vaikka rommikakusta. Kipeä kurkku ja rommi sopii yhteen ja kun vielä lukee kirjaa missä naapurin neiti tekee suussa sulavaa rommikakkua, niin pakkohan sitä on rommikakku tekaista. En löytänyt omaa vanhaa reseptia ja googlella löytyi joku kiehtovan niminen, siihen tuli 12 tippaa rommia, huijausta! Nimen perusteella en olisi valinnut rouva Paloksen rommikakkua mutta sisällön perusteella yes. Hyvä tuoksu keittiössä ja ihanaista kakkua, tosin kotiraati sanoi, että ihan tavallista kuivakakkua - helmiä sioille!
Jos tarkkoja ollaan, niin ollaanhan me sittenkin treenittu, tunnarivirhettä en ole saanut näkyviin. Tunnaria tehdään aina. Perjantain teemana oli ruutu. Eri suunnilta ruutuun ja katsottiin kuin löytyy oikea paikka. Kaksi ekaa suuntaa erinomaisia, mutta seuraavilla alkoi jo paikka valua nurkkaan. Tänään oli teemana noudot kaikissa mahdollisissa muodoissa. Kyll taisin vahingossa hyväksyä jonkun jalat edellä poiminnan. Tehtiin ohjattukin pitkästä aikaa. Luoksarissakin sörssin ja hyväksyin yhden himmailevan, miten sitä on niin vaikea pysyä mustavalkoisena? Jotenkin tuo pieni pörröinen tekee hommansa aina niin täysillä että kieli pitkällä läähättää jo muutaman luoksarin ja/tai noudon jälkeen. En taaskaan muistanut ottaa vettä mukaan (eikä ole lunta tai lätäköitäkään enää), niin käytin Jinkusn järven rannalla juomassa. Mahdoton ajatus juoda seisten!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti