sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Uuraisilla uutterasti


Eiks riitä, että on kaunis ja sievä?

Ihan hulppeita maisemia meidän jälkipelloilla



Näinä kahdeksana Jyväskylän vuonna on tullut käytyä kahdesti naapurikunnassamme Uuraisilla. Tällä viikolla tuo määrä tuplaantui. Tiistaina pääsimme parin viikon varoitusajalla BH-kokeeseen, minkä kunnialla suoritimme. Kuin jatkoksi tälle olimme viikonlopun jälkileirillä, sinne tosin olimme ilmoittautuneet jo tammikuussa. Keski-Suomen pelaskoirat järjestivät kahden päivän kurssin, majoituimme Oikarisssa, ajokoirien kerhotiloissa. Hyvää ruokaa ja hyvät tilat. Mikäli kuulin oikein, niin kurssille osallistui 37 koirakkoa, osa koirista oli rajamies experttien kanssa metsässä ja osa edellisten experttivaimojen kanssa pellolla. Rotukirjo oli laaja ja Jinksu ainoa bortsu.
Ekana päivänä tein sille samaan tyyliin jäljen kuin metsässä (250 m, muistin mitata trackerilla). Juu, ja koiralla ei ollut hajuakaan, mitä olemme tekemässä, ei saanut hajusta kiinni lain h-moilasena pyöri pellolla - hämmentävää! Ensimmäinen oppitunti, peltojälki ei ole sama kuin metsäjälki. Tein nopeasti uuden täysin namijäljen, lyhyehkön. Jonkin aikaa myöhemmin, ajoimme sen ongelmitta. Ruuan jälkeen siirryimme uusille pelloille ja siellä J. ja ohjaajansa olivat mukana geimeissä ja ihan hienosti ajoimme pidemmän namijäljen. Ja sunnuntaina taasen sama juttu ja saimme ohjeet, että nyt voimme jo vähentää nameja sielläkin. Paljon uusia asioita takataskuun, kiitos K-Suomen pelastuskoirayhdistys.
Viikolla tuli käytyä myös hierojalla:
Jingabuu - ei jumeja vasemmalla puolella, oikealla pienet jumit kyljessä ja etusessa. Ja paino ei laskenut ollenkaan viime visiitistä, vieläkin siis 17. 

Kiilabuu - yhä hyvässä kunnossa, paino pysynyt alle 18 ja jumeja ei edes tsekkailtu, kun ei niitä ollut edelliselläkään kerralla ja Kiila on saanut liikkua omilla ehdoilla.


Näin vihreätä alkaa olla! Aurinko paistoi ja taivas ihan tumma äitienpäiväiltana, kun tulin iltalenkiltä koirain kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti