torstai 31. heinäkuuta 2014

Back to the business






Lomia on pidetty, ja uitua tuli päivittäin niin mökillä, retkellä kuin kotosallakin. Jinksa oli kaksi viikkoa totaalilomalla, ja viikko ennen ja jälkeen tosi kevyellä  helletreenilllä vartti/joka toinen päivä. Itse  olin kolme viikkoa täysin poissa työkuvioista, oli vaikea muistaa salasanaa, kun alkuviikosta työasioita hoitelin. Semilomaa mullakin viiikko ennen ja jälkeen totaaliloman. Kiila on vallan varhaiseläkkeellä. Kesällä ei tartte/jaksa/huvita tehä mittään. Oli kyllä mukana tuolla "noutajauintiretkelläkin", mutta tyytyi taas rantakyylääjään rooliin, kunnes  heitin sille palloa veteen.
 Katsotaan ja toivotaan, että koira piristyy kirpeimmillä keleillä.

Eilen käytiin Lahdessa tilannekatsauksessa. Saimme hereilläolovinkkejä kaukoihin ja muutenkin kuuntelutreenejä teimme. Ollaan treenitty muutaman kerran eteentuloa pk-luoksetuloon. Hyviä vinkkejä saimme tänne-sivu-jumppaan. Sekä tama treenisessio, että edellisen päivän Urpo-Raff vesisessio molemmat lopeteltiin aikamoiseen jylinään ja salamointiin. Elämä on helppoa, kun koirat eivät ukkoseen reagoi. Kotimatka Lahdesta oli scary, Hartolassa ukkosti urakalla ja vesisade vei näkyvyyden ja tie muistuttu välillä enemmän lampea kuin tietä. Aurinko laski jo jonkin verran kymmenen jälkeen, syksy tulee kolinalla, haikeeta on!


Buut kävi tänään hakemassa lisärokotuksia. Kiilan sydämessä ei sen selvemmin mitään kuulunut. Sovittiin, että jos “velttous” jatkuu viileämmilläkin keleillä , niin otetaan sydänultra sitten. Anne hieroi koirat. Jinga varasi itselleen ensimmäisen vuoron kiilautumalla niin Anneen kiinni ettei Kiilaakaan väliin saanut. Hyvässä kunnossa oli tokotykkini J, niin oli Kiilakin (kun ei mitään tee niin ei tuu jumejakaan).
Kiilabuu painoi 18,6 ja Jingabuu 16,6 yhteensä JingaKiilabuu on siis 35 ja risat. Vieläkin voin siis pitää ruoka-annosta minimaalisena, kummaltakin voisi kilonen häipyä vielä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti