JA Finntastic Fizzin upea aksauran startti ja jäljellä

Särmä starttasi lauantaina aksauransa ja hienosti starttasikin. Sakke ja Särmä taituroivat, kaksi rataa vitostuloksella ja sen "tärkeimmän" eli seuramestaruusradan (HSHK) puhtaalla nollalla! Aksa on niin upeeta, kun sen osaa! Onnittelut Särmä, Sakke ja kety-Saara! voittorata

Me taas hengailtiin mökillä. Kanttarellejä oli normia vähemmän mutta herkkutatteja, niitä saimme kerätä  ihan mukavasti. Kyllä kelpaa. Sienistelyn ja uimahyppyjen lisäksi viikonloppuun kuului ikävä kyllä myös hirvikärpäset.

Viikolla olisi ollut tarjolla koepaikka ensi viikonlopuksi jälkikokeeseen. Voi, voi, pisti vähän kaiveleen miksei olla treenitty ja uutterana teinkin vuoden neljännen jäljen (edelliset: uutena vuotena, vappuna ja kesäkuun alussa).  Hyvin ajoi Jinga 460 metrin jäljen ja viidestä kepistä kolme löytyi. Ainoa ongelma oli, että päästyämme janalle, niin siinä meidän jälkimaisemissa oli sienestäjä. Meinasin jo luovuttaa ja lähteä pois. Pasmat meni sen verran sekaisin, että J. löysikin jäljen mutta lähti väärään suuntaan (ensimmäisen kerran kävi näin). En ehtinyt asiaan reagoida, kun J. jon itsekin huomasi virheen ja korjasi suunnan itse.

Mutt, mut, jos kisaamaan haluaisi, niin pitäisi osata tottistella ja esineitäkin löytää. Tein esineruudun jäljen vanhentuessa ja siellä se pieni musta vain pörrää eeestas. Toi kyllä kolme esinettä. En ihan muistanut olinko laittanut vain puukon tupen vai puukon tuppeineen. Jinga toi joka tapauksessa pelkän tupen. Laitoin sitten Kiilan etsimään Jingalta jääneitä ja ensimmäisenä Kiila kantaa puukkoa ja tietenkin teräosasta. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Kiilakin sai löytää kolme esinettä ja onnellinen oli. 

Voidaanhan me tehdä jälkeä ihan jäljestämisen ilosta, ei ole pakko päästä kisaamaan pikkuruisen kirpun kanssa. Mutt jos me lähetään kisaamaan, niin meidän kyll täytyy panostaa nimenomaa keppien ilmaisuun, esineruutuun ja tottikseen, ei niinkään jälkeen. Esineruututreeni olikin hyvä muistutus, miten ei saa tehdä. Nyt aion tehdä kaistaleita, jotta saisin J:n uppamaan syvälle. Tottiskin on ollut kuukauden alullaan, kun ollaan opeteltu suoraan eteen tuloa, katsotaan mitä tässä ehtii ja jaksaa tuon pk-maailman suhteen.

Jolly Fun having agility fun

Kiilan tytär Fun, J.A. Fabulous Fib on ollut aikas fabulous loppukesän aksakisoissa. Heinäkuun kisoissa 17.7 Lapualla kaksi nollavoittoa ja nyt sunnuntaina 24.8 nolla ja vitonen Vöyrillä, aikavirhettä vähintään -15 sekkaa.  Fun on tykännyt kirmailla virheittä vain Hilpi Yli-Jaskarin radoilla, joten marakattimme on vielä toistaiseksi eppu-ekaluokkalainen! Onneksi olkoon Carina ja hopeanuoli!
Vöyrin kisoissa hienoja kuvia löytyy Valon sivuilta, kiitos vain!

Nääs, näääs, nääs

Uusia tuulia: mentihin Tampereelle lauantaiksi. Kun tokossa on saavutettu yksi tavoite, niin uusia haasteita pitää laatia. Ajattelin, että jos päivän viettää IPO-klubilla, niin tokihan koirasta sukeutuu väkisinkin Ipo-koira. Oikein tyypillinen ipokoirahan tuo Jinksu on ja sopisi hyvin turvaamaan normikansalaisia, kun on niin hyvin pukeutunut, aina frakki päällä. Tampereella tuntuu olevan koiraharrastushalleja useampikin. Näiden lisäksi useampia nurmikenttiä. IPO-klubilla on tosi hieno aidattu nurmikenttä vain viisi km keskustasta. Kyll kelpaa siellä treeniä.

Oikeesti mentiin vesikoirien järjestämään Korrien koulutukseen. Treenattiin Riitan ryhmässä kahteen otteeseen. Ensimmäiseksi halusin toistaa viime kokeen kauko-nukkumisen. Mentiin kehään koemaisesti ja aloitettiin kaukoilla. Jinksu piti hyvin yhteyden poiskävelevään ohjaajaan ja nousi heti istumaan makuultaan. Palkkasin tästä, vaikkei istuminen sinällään ollut Jingamaisen säpäkkä. Katsottiin seuraamista tempoineen, kääntymisineen ja siirtymisineen. Tällä kertaa osasin ilmeisesti itse pitää temmot ihan sopivina, juoksussa ja hitaassa, niissä ei moittimista. Vasemmalle kääntymisen jälkeen J. tiputtaa hetkeksi kontaktin tähän neuvoksi, pysähdys käännöksen jälkeen ja käsikosketuspomppu ryhdistämään koiraa. Lisäksi parempaa takapäään käyttöä saatiin aikaiseksi kääntymällä kahteen otteeseen vasempaan siis täyskäännös vasempaaan tai miksei kokonaan ympäri. Sitten teimme siirtymät,: oikealle superhienot mutta vasemmalle voitais vähän aikaa mennä vai askel ja lisätä tähän asken eteenpäin tms, että hereillä pysytään. Ehdimme vielä tehdä yhden luoksetulon ja onnistuneen sellaisen saimme tehtyä. Pysyispä se hommeli nyt kasassa!
Toisessa setissä, testattiin osaako koira mennä merkiltä ohjattua hakemaan, jos on juuri aiemmin kääntynyt samalta merkiltä samaan suutaan ruutuun. No, tehtiin koemaisesti metalli, ruutu ja ohjattu peräkkäin. Metallissa pientä saalistusta. Ruutu hieno kuten myös ohjattu, ei menny koira ansaan. Ohjatun saalistus ja loppumälväys kylläkin olivat kuvioissa. Tähän päälle lisää kuuntelutreeniä, heitin kapulaa ja käskyn sen jälkeen koiraa ruutuun. Ekalla kerralla ainakin kolmasti kapulalle syöksyi pieni koira. Tokalla kerralla vain yhdesti kapulalle yritti hän. Taas tuli näkyviin oma maltti, kun sain Jingan pysäytettyä kapulamatkallaan, niin en tajunnut rauhoittaa koiraa (avaamaan yhteyttä). Huh! Saalistukseen yritimme myös puuttua, kauniisti ja vauhdilla poimitaan läheltä ja vauhtipalkan odottaessa. Ehkä vain enemmän koiran pysäytyksiä ja nätisti-käskyä ohjatuissa ja heitoissa?
Lopussa teimme vielä istumisen ja EVL-paikkamakuun ryhmissä. Meni taas koirani maahan kovaäänisen naapurin käskystä. Tätä sitten teimme erikseen onnistuneestikin ko. "naapurin" kanssa.

Kyllä oli hienot puitteet treenailla viheriöllä, keli oli just eikä melkein hieno. Tamperelaiset olivat superystävällisiä autottomalle vieralleen, tarjosivat koiralle paikkaa autossa, lounaskuljetusta ja vielä asemalle heittoa. Niin, ja en kuullut kertaakaan nääs.

Juna ja Ferrari

2014

2013

2012

Pari vuotta sitten tuli vertailtua mun kaksikkoani “kuin kaksi marjaa” (teksti alempana), souturetkellä oli taas aikaa mietiskellä koirien luonne-eroja. Nyt vertailussa pirtsakka nelivuotias puolukka on kasvanut aikuiseksi ja rauhoittunut (ihan ulkopuolinen tarkkailija, hieroja, näin totesi). Kahdeksanvuotias vadelmani on tasaantunut entisestään ja omaa “vanhuksen” piirteitä. Vähän liian nuori vanhukseksi mutt, jos sillä verukkeella voi heittäytyä kuuroksi, niin kannattaahan tuota käyttää.

Kävelyilla Jinga on kuulolla  melkeinpä koko ajan. Kiila menee kuin juna eteenpäin, ei pysähdy, ei käänny, vaikka pyydetään. Kyll se nuorena oli paremmin kuulolla.
Tuntemattomista koirista eivät nämä välitä, kaverinsa haluavat moikata. Kun tulee räyhääjä vastaan, niin Jinga väistää niin kauas kuin voi. Kiila – Kiila, tulee koko ajan härskimmäksi, nostaa hännän ja karvat ylös ja on olevinaan joku. Ups, siihen ja kauniiseen ohitukseen ei voi enää luottaa.

Veneretkellä Kiila odottelee kaikessa rauhassa, että vene on rantautunut, ei kiirettä hällä. Jinga ensimmäisinä päivinä oli aivan liian malttamaton ja hyppi ilman lupaa. Kun sitä oli muutaman kerran toruttu, niin odotti kyllä tosi kauniisti lupaa, mutta ei todellakaan hypännyt rauhallisesti maihin, vaan täysin sokkona.

Nyt ilmat viilenee ja on aivan ihanaa, kun tanner taas kumisee kun kaksikkoni kiitää pitkin metsää tai pihaa. Ihana erilainen kaksikko, erilaisuus on valttia ja rikkaus, nuorempi on yhtä dynamiittia yhä ja vanhempi rauhallisuuden perikuva. Vaikka Kiilaa ei niin usein mainita blogissa kuin pikkusiskoaan, niin kyllä se on perheenjäsenenä ihan yhtä tärkeä ja rakas, normipäivästä ei vain ole niin kerrottavaa kuin treeneistä ja kisoista.  

Lokakuu 2012

Kahden koiran kanssa elo on aika mukavaa. Niillä on seuraa toisistaan ja omistajan silmä lepää, kun koirat jaksavat aamuin illoin telmiä keskenään. Kun treenii koirien kanssa, niin toinen saa lakisääteisen tauon ja sitten taas jaksaa uudella innolla. Itse osaa katsoa koiriaan hieman objektiivisemmin, kun niitä on kaksi. Meidän koiratyttöset ovat kuin kaksi marjaa; avoimia, energisiä ja sosiaalisia – siihen ne yhtäläisyydet taitavat loppuakin.

Ihmisrakkaita ovat molemmat niin tuttujen kuin uusienkin ihmisten suhteen. Kiila on paljon ihmisriippuvaisempi, pentuaikojen tuttujen luo sen on ”pakko” päästä madellen, se tykkää kaikista vähän liikaakin. Jinga pitää ihmisistä muttei ole niin riippuvainen vieraiden tai omien ihmisten huomiosta. Se häärää sylissä ja kerjää huomiota ajoittain mutta vetäytyy omiin oloihin nukkumaan, ihan talon eri päätyynkin. Kiila taas on onnessaan, jos saa nukkua kainalossa.

 Jingan itsenäisyys (ja paimennusvaisto) tekee siitä kovin erilaisen harrastuskumppanin, se rakastaa irtoamistehtäviä niin agissa kuin tokossakin, on luontevaa lähteä etäälle ja toimia kaukana. Jinga pistää itsensä täysillä likoon tehtävässä kuin tehtävässä, sillä on mieletön kiihtyvyys, varsinainen dynamiittipakkaus. Kiila on ihan eri lailla kiinni ohjaajassa. Kyllä se tykkää juosta ruutuun ja sillä on näyttävät eteen hypyt agissa mutta se kyseenalaistaa ja varmistaa kaiken aikaa, että ihanko varmasti tuon esteen taakse tms. Kiila seuraa minun elekieltä niin tarkkaan, että ehtii jo lukea sitä seuraavan esteen lukitsematta edellistä. Se säästelee itseään ja silmän käyttö aiheuttaa paljonkin hallaa. Kesken tehtävää aina mietitään, että joko se palkka tulisi, varsinainen blondi! Nyt ollaan pari vuotta mietitty tarkkaan, koska uskallan sitä pallolla palkata, koska en. Tällä viikolla huomasin myös miten Kiilan kierroksia saa kunnolla ylös superherkuilla (esim broilerin sydän tms) – kaukotkin toimi. Jinga taas muuttui varsinaiseksi hyrräksi supernamuilla - ei sekunnin kymmenesosaa mikään koirassa aloillaan.  

Kiila on loppupeleissä paljon varmempi koira, se ei näe aaveita, eikä se ole ikinä menettänyt toimintakykyään. Jinga-pien näkee välillä aaveita ja silloin pitää pöhkiä ääneen pelottavana ja ”rohkeana” vartiokoirana. Pari kertaa olemme joutuneet törmäyskurssille, kun Jinga ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan, se menee lukkoon ja lakkaa yrittämästä, väistää vain muuanne. Riistan suhteen meillä on aika lailla huoletonta. Jos joskus meinaavat lähteä riistan perään kun kohdakkain osutaan, niin uskovat pysäytyskäskyä heti. Viimeiset viikot ovat ajaneet joka ikinen ilta piharusakkomme pois pihalta. Tontin laidalla kääntyvät takaisin – hyvät tytöt!

On ne sellaisia veijareita ja aivan ihania kavereita. Mukavalla tavalla kuin kaksi marjaa ja pikkuhiljaa alan oppia miten käsitellä kumpaakin omana itsenään. Eivät ole samanlaisia, ei. Toki ikä ja lapsuus vaikuttavat myös. Kiila on kasvanut kainalossa pienestä pitäen, Jinga taas vietti suurimman osan ajastaan häkissä neljä ensimmäistä kuukautta. Pitää muistaa neljän vuoden kuluttua lukea tämä ja katsoa kuinka paljon pitää silloin paikkansa. Kun Kiila oli pari vuotias, niin sitähän kuvitteli, että rauhoittuuko tuo koira ikinä aikuiseksi. On se vaan rauhoittunut, saas nähdä miten käy dynamiitin. Vadelma ja puolukka?

2011

2010

Arkea ja juhlaa

Ehdittiin jo viikko treeneilla ihan normisti. Olipa mukavaa! Tehtiin paljon luoksetuloja eteen ja eteen sivulle jumppaa. Hereillä oloa (jatkuvaa kontaktia) on myös treenitty, vaikka kävelenkin koirasta pois, niin skarppina pitää pysyä! J. on hieman ihmeissään, kun sanotaan kauko ja se ei saakaan tottumaansa vapaahetkeä. Noutojen saalistamiset ja tietty se ikuinen seuruu myös ovat erityistarkkailussa. Tiistaina oli Muuramesssa tokokoe. Suunnistimme sinne mielessä koemainen kehäänmeno. Hyvä oli Jingan kontakti, mutt en kyllä tiedä huomasiko koirani edes koepaikalla olevansa. Siis kentän laidalla teimme  omia juttuja muutamaan otteeseen.
Taukoa on taas vietetty koko loppuviikko. Torstaina mentiin mökille, mistä pääsin näppärästi perjantaiksi katsomaan tokon MM-kilpailuja. Olipa opettavainen reissu ja oli kiva tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Voittaja oli kyllä häikäisevä! Vaikka intensiivisesti katsookin koirakoiden liikkeitä ja elää mukana onnistumisissa ja epäonnistumisissa, niin kyllä välillä tuli mieleen, että tämä on yhtä “jäyhää urheilua” kuin jokin biljardi. Tuomarit kulkee aaltona paikasta toiseen ja tiukin ilmein suoritetaan ja arvostellaan, kovin staattista keskimäärin. Mut siis oli huippua päästä katsomaan ja kannustamaan arvokisoja.

Viikonloppuna saatiin iskettyä kolme kärpästä mökkivisiitillä; pääsin näppärästi MM-kisoihin perjantaina, kepo pyöräilykisoihin lauantaina ja sen jälkeen pääsimme juhlimaan 30-vuotista yhteistä (virallista) taivalta. Kun tiesimme “etelässä” olevamme, niin vesille mieli teki ja kanootin kapean vesille laskimme. Ups, tajusimme, että edellisestä kunnon melontaretkestä on jo 26 vuotta. Perheellisenä soutuvene on vienyt voiton ja se on mahdollistanut senkin, että koiratkin ovat päässeet mukaan. Nyt koirat jäi pikkukepolle hoitoon ja pääsimme ihan kaksistaan nostalgiselle retkellemme. Huippua meloa tyrskyissä ja vähemmän tyrskyssä suolaisen veden roiskuessa päälle. Ihan mukavan 30 kilometrin kierroksen Laajasalosta Villingin edustalle, Villingin ja Santahaminan ohi Suomenlinnaan ja sieltä kaupungin sivuitse takaisin Laajasaloon ehdimme meloa 22 tunnissa. Yövyimme pienessä Hattusaaressa. Pikkasen oli enemmän ihmisiä retkisaaressa kuin sisä-Suomen veneretkellämme, ruuhka-Suomessa kun oltiin.