Juna ja Ferrari

2014

2013

2012

Pari vuotta sitten tuli vertailtua mun kaksikkoani “kuin kaksi marjaa” (teksti alempana), souturetkellä oli taas aikaa mietiskellä koirien luonne-eroja. Nyt vertailussa pirtsakka nelivuotias puolukka on kasvanut aikuiseksi ja rauhoittunut (ihan ulkopuolinen tarkkailija, hieroja, näin totesi). Kahdeksanvuotias vadelmani on tasaantunut entisestään ja omaa “vanhuksen” piirteitä. Vähän liian nuori vanhukseksi mutt, jos sillä verukkeella voi heittäytyä kuuroksi, niin kannattaahan tuota käyttää.

Kävelyilla Jinga on kuulolla  melkeinpä koko ajan. Kiila menee kuin juna eteenpäin, ei pysähdy, ei käänny, vaikka pyydetään. Kyll se nuorena oli paremmin kuulolla.
Tuntemattomista koirista eivät nämä välitä, kaverinsa haluavat moikata. Kun tulee räyhääjä vastaan, niin Jinga väistää niin kauas kuin voi. Kiila – Kiila, tulee koko ajan härskimmäksi, nostaa hännän ja karvat ylös ja on olevinaan joku. Ups, siihen ja kauniiseen ohitukseen ei voi enää luottaa.

Veneretkellä Kiila odottelee kaikessa rauhassa, että vene on rantautunut, ei kiirettä hällä. Jinga ensimmäisinä päivinä oli aivan liian malttamaton ja hyppi ilman lupaa. Kun sitä oli muutaman kerran toruttu, niin odotti kyllä tosi kauniisti lupaa, mutta ei todellakaan hypännyt rauhallisesti maihin, vaan täysin sokkona.

Nyt ilmat viilenee ja on aivan ihanaa, kun tanner taas kumisee kun kaksikkoni kiitää pitkin metsää tai pihaa. Ihana erilainen kaksikko, erilaisuus on valttia ja rikkaus, nuorempi on yhtä dynamiittia yhä ja vanhempi rauhallisuuden perikuva. Vaikka Kiilaa ei niin usein mainita blogissa kuin pikkusiskoaan, niin kyllä se on perheenjäsenenä ihan yhtä tärkeä ja rakas, normipäivästä ei vain ole niin kerrottavaa kuin treeneistä ja kisoista.  

Lokakuu 2012

Kahden koiran kanssa elo on aika mukavaa. Niillä on seuraa toisistaan ja omistajan silmä lepää, kun koirat jaksavat aamuin illoin telmiä keskenään. Kun treenii koirien kanssa, niin toinen saa lakisääteisen tauon ja sitten taas jaksaa uudella innolla. Itse osaa katsoa koiriaan hieman objektiivisemmin, kun niitä on kaksi. Meidän koiratyttöset ovat kuin kaksi marjaa; avoimia, energisiä ja sosiaalisia – siihen ne yhtäläisyydet taitavat loppuakin.

Ihmisrakkaita ovat molemmat niin tuttujen kuin uusienkin ihmisten suhteen. Kiila on paljon ihmisriippuvaisempi, pentuaikojen tuttujen luo sen on ”pakko” päästä madellen, se tykkää kaikista vähän liikaakin. Jinga pitää ihmisistä muttei ole niin riippuvainen vieraiden tai omien ihmisten huomiosta. Se häärää sylissä ja kerjää huomiota ajoittain mutta vetäytyy omiin oloihin nukkumaan, ihan talon eri päätyynkin. Kiila taas on onnessaan, jos saa nukkua kainalossa.

 Jingan itsenäisyys (ja paimennusvaisto) tekee siitä kovin erilaisen harrastuskumppanin, se rakastaa irtoamistehtäviä niin agissa kuin tokossakin, on luontevaa lähteä etäälle ja toimia kaukana. Jinga pistää itsensä täysillä likoon tehtävässä kuin tehtävässä, sillä on mieletön kiihtyvyys, varsinainen dynamiittipakkaus. Kiila on ihan eri lailla kiinni ohjaajassa. Kyllä se tykkää juosta ruutuun ja sillä on näyttävät eteen hypyt agissa mutta se kyseenalaistaa ja varmistaa kaiken aikaa, että ihanko varmasti tuon esteen taakse tms. Kiila seuraa minun elekieltä niin tarkkaan, että ehtii jo lukea sitä seuraavan esteen lukitsematta edellistä. Se säästelee itseään ja silmän käyttö aiheuttaa paljonkin hallaa. Kesken tehtävää aina mietitään, että joko se palkka tulisi, varsinainen blondi! Nyt ollaan pari vuotta mietitty tarkkaan, koska uskallan sitä pallolla palkata, koska en. Tällä viikolla huomasin myös miten Kiilan kierroksia saa kunnolla ylös superherkuilla (esim broilerin sydän tms) – kaukotkin toimi. Jinga taas muuttui varsinaiseksi hyrräksi supernamuilla - ei sekunnin kymmenesosaa mikään koirassa aloillaan.  

Kiila on loppupeleissä paljon varmempi koira, se ei näe aaveita, eikä se ole ikinä menettänyt toimintakykyään. Jinga-pien näkee välillä aaveita ja silloin pitää pöhkiä ääneen pelottavana ja ”rohkeana” vartiokoirana. Pari kertaa olemme joutuneet törmäyskurssille, kun Jinga ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan, se menee lukkoon ja lakkaa yrittämästä, väistää vain muuanne. Riistan suhteen meillä on aika lailla huoletonta. Jos joskus meinaavat lähteä riistan perään kun kohdakkain osutaan, niin uskovat pysäytyskäskyä heti. Viimeiset viikot ovat ajaneet joka ikinen ilta piharusakkomme pois pihalta. Tontin laidalla kääntyvät takaisin – hyvät tytöt!

On ne sellaisia veijareita ja aivan ihania kavereita. Mukavalla tavalla kuin kaksi marjaa ja pikkuhiljaa alan oppia miten käsitellä kumpaakin omana itsenään. Eivät ole samanlaisia, ei. Toki ikä ja lapsuus vaikuttavat myös. Kiila on kasvanut kainalossa pienestä pitäen, Jinga taas vietti suurimman osan ajastaan häkissä neljä ensimmäistä kuukautta. Pitää muistaa neljän vuoden kuluttua lukea tämä ja katsoa kuinka paljon pitää silloin paikkansa. Kun Kiila oli pari vuotias, niin sitähän kuvitteli, että rauhoittuuko tuo koira ikinä aikuiseksi. On se vaan rauhoittunut, saas nähdä miten käy dynamiitin. Vadelma ja puolukka?

2011

2010