Aksaaminen on kovin upeaa, kun kaksi
on yksi. Mahtava, urheilullinen laji yhteistyössä koiran kanssa. Laji, jossa niin
lapsi kuin iäkkäämpikin pärjää, tarvitaan
vain koiranluku- ja ajoittamisen taitoa.
Toisilla sitä on, toisilla ei. Suurin osa koiristani ovat olleet teknisesti taitavia, harmikseni vain ärsyttävän harvoin pääsin mahtavaan flow-olotilaan. Kymmenen vuoden sisällä alkoi tuntua, ettei minusta taida olla ohjaajaksi. Aina oppi treeneissä uutta ja oli hauskaa tehdä koiran kanssa yhdessä. Jotenkin vaan ohjaus osui kisoissa harvoin nappiin, ohjaukseni oli surkeeta tai tosi surkeeta, joidenkin ratojen jälkeen sitä olisi mielellään vajonnut maan alle. Kun katsoi koiriaan videolla ja näki niiden nauttivan, niin tuli jatkettua itsensä nöyryyttämistä. Hitailla piuhoilla viesti tulee hitaasti perille, mutta tulihan se. Muutama vuosi sitten piuhat alkoi yhdistyä, jos ei treeneissäkään tule onnistumisen fiiliksiä, niin miten niitä voisi kisoissa tulla ja niin hiipui liitelyni. Ihan järkevä päätös, jonka olisi voinut tehdä paljon aiemminkin. Ei ole ikävä (enkä ole ainoa onneton ajoitukseni suhteen). Tein muutama vuosi sitten koostetta agilitytulostuksista rotuyhdityksen vuosikirjaan ja kyllä niitä turhia tuloksia oli kasapäin aika monella muullakin.Myös kisoissa näkee sellaisia suorituksia, että on siellä moni muukin hukassa koiransa kanssa. Ihanneliitäjinä pidän Aaltosen Mikkoa ja Jaakotus-Jaakkoa, niin letkeetä on heidän menonsa, ei mitään kilpajuoksua koiriensa kanssa.
Toisilla sitä on, toisilla ei. Suurin osa koiristani ovat olleet teknisesti taitavia, harmikseni vain ärsyttävän harvoin pääsin mahtavaan flow-olotilaan. Kymmenen vuoden sisällä alkoi tuntua, ettei minusta taida olla ohjaajaksi. Aina oppi treeneissä uutta ja oli hauskaa tehdä koiran kanssa yhdessä. Jotenkin vaan ohjaus osui kisoissa harvoin nappiin, ohjaukseni oli surkeeta tai tosi surkeeta, joidenkin ratojen jälkeen sitä olisi mielellään vajonnut maan alle. Kun katsoi koiriaan videolla ja näki niiden nauttivan, niin tuli jatkettua itsensä nöyryyttämistä. Hitailla piuhoilla viesti tulee hitaasti perille, mutta tulihan se. Muutama vuosi sitten piuhat alkoi yhdistyä, jos ei treeneissäkään tule onnistumisen fiiliksiä, niin miten niitä voisi kisoissa tulla ja niin hiipui liitelyni. Ihan järkevä päätös, jonka olisi voinut tehdä paljon aiemminkin. Ei ole ikävä (enkä ole ainoa onneton ajoitukseni suhteen). Tein muutama vuosi sitten koostetta agilitytulostuksista rotuyhdityksen vuosikirjaan ja kyllä niitä turhia tuloksia oli kasapäin aika monella muullakin.Myös kisoissa näkee sellaisia suorituksia, että on siellä moni muukin hukassa koiransa kanssa. Ihanneliitäjinä pidän Aaltosen Mikkoa ja Jaakotus-Jaakkoa, niin letkeetä on heidän menonsa, ei mitään kilpajuoksua koiriensa kanssa.
Aksanihan alkoi siitä, kun asuimme Roihuvuoressa
Sahaajankadun kentän vieressä 20 vuotta sitten kolmen lapsen kera. Siellä opin,
että saksanpaimenkoirilla on kovin huono kuulo, niiden käskytys kuului meille
kotiin. Meillä oli 10-vuotias sammari ja uusi pentu tuli talouteemme. Helatorstaisin oli aina hellettä ja ihailimme
takapihallamme HSKH:n aksakisoja. Tuohon lajiin oli pakko tutustua
briardi-Rissen kera. En ihan ehtinyt Roivuoressa lajiin perehtyä, vaikka
aloinkin selvitellä treenimahdollisuuksia. Kun muutimme Oulunkylään, niin
kappas, kävelyreitin varrelta Maunulasta löysin aksakentän ja koirakoita siellä
treenaamassa. Sinnehän meinasin kentälle unohtua kokonaan. Lapset olivat
nälissään soittaneet ukille, että miten nakkeja lämmitetään, kun ei äitiä
kuulunut kävelyltä kotiin. Vau, pääsin nopeasti mukaan uuteen ja hauskaan
koiraharrastukseen. Risse syttyi heti lajiin ja kisoihinkin ängettiin heti
ekana vuonna, vaikkei kouluttajamme sitä mitenkään suositellut, mutku …
Joo, ei me oltu valmiita silloin, jos en ikinä myöhemminkään. Ainoa mitä opin, että seuraavien koirien kanssa odottelin, että meitä kannustetaan kisaamaan. Turhan vähän niitä flow-hetkiä mahtui noin 17 vuoteen ja noin viiden koiran kanssa kisaamiseen.
Vuosien aikana tutustuin ihaniin ihmisiin, monia ikimuistettavia kisamatkoja tuli tehtyä. Monen monessa mahtitreeniryhmässä tuli treenattua, osaavia kouluttajia tavattua ja koulutuksissa käytyä. Aksan myötä olin hetkessä kotona uudessa kaupungissa, kun muutimme Helsingistä Heidelbergiin , sieltä Ouluun ja 10 vuotta sitten Jyväskylään, Englannissakin ehdin aksailla vaikken kisata. Aikaansa kutakin. Ja A niinku arthrisis, en näiden polvien kanssa voisikaan treenata, vaikka haluaisin.
Joo, ei me oltu valmiita silloin, jos en ikinä myöhemminkään. Ainoa mitä opin, että seuraavien koirien kanssa odottelin, että meitä kannustetaan kisaamaan. Turhan vähän niitä flow-hetkiä mahtui noin 17 vuoteen ja noin viiden koiran kanssa kisaamiseen.
Vuosien aikana tutustuin ihaniin ihmisiin, monia ikimuistettavia kisamatkoja tuli tehtyä. Monen monessa mahtitreeniryhmässä tuli treenattua, osaavia kouluttajia tavattua ja koulutuksissa käytyä. Aksan myötä olin hetkessä kotona uudessa kaupungissa, kun muutimme Helsingistä Heidelbergiin , sieltä Ouluun ja 10 vuotta sitten Jyväskylään, Englannissakin ehdin aksailla vaikken kisata. Aikaansa kutakin. Ja A niinku arthrisis, en näiden polvien kanssa voisikaan treenata, vaikka haluaisin.
Seurani ja aksavuoteni:
96-99 Oulunkylä, ATD
99-01 Heidelberg, SV OG Heidelberg
01-06 Oulu, KAS ja OKK
06- 13 Jyväskylä, JAT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti