Ballot ja Buut

Torstain keskipäivän odotusta, mustavalkoiset odottaa,  että jotain tapahtuisi heidän kentällään ja Sylvie odottaa, että five a'clock tea olisi valmista, myös kirkkomme mahtui kylään.

Cambridgen kesän viimeisen viikon treeneissämme tehtiin Prikan kanssa avoimen luokan liikeet putkeet. Positiivista oli, että viimeisenä liikkeenä tehdyt kaukot tehtiin kunnialla – ei tullut kuoliota. Muutenkin liikkeet meni ihan näppärästi, tosin jos olisi jokun valvova silmä ollut, niin varmasti olisi puutteita löytynyt roppakaupalla. Mutta tokihan aina pitää jonkin asian hiertää ja nyt oli ongelmana pysähdys ruutuun. Sen verran hitaasti neiti pysähtyi ja kääntyi ympäri, että ehti ajautua sivulinjan yli. Just, kun olin saanut mukavaa vauhtia ja suoraa linjaa etenemiseen, niin pitää kehittää pallosilmäongelmaa. Prikkaahaan on kiinnostanut tähän asti vain narupallot ja patukat, joita voi riekuttaa kanssani. Tennispallot olivat sille pitkään mailman typerimpiä kuolleita esineitä. Nyt syksyn aikana tennispalloon on kehittynyt hauska rakkaussuhde. Mikään ei ole mukavampaa kuin sännätä vipuvarrella heitetyn pallon perään, tällä sain hyvää vauhtia ja intoa ruutuun menoon (ruudun palkkaukseen). Näköjään, jos jotain voittaa, niin sitä sitten jotain menettää. Viikolla sekä luoksarit että kaukot kärsivät, jos pallo oli palkkana. Voi Ballo ja ballosilmät!
Jinga niin ihana menopeli kuin onkin, niin tuskin jaksan sitä enää kokeisiin hioa. Tarvittaisiin paljon säätämistä kaikkiin liikkeeisiin, bravuureita meillä ei ole yhtään, ei tarkkuutta, ei suoruutta vain ja ainoastaan suurta intoa ja vauhtia. Kun Jinga selkeästi alkaa ontumaan vauhtiliikkeiden jälkeen, niin ei voida niitäkään hirveesti hioa, vaikka toinen tykkäisikin.  Eteenmenot saattaa onnistua mutta yhtä todennäköisesti mimmi juoksee avian väärään suuntaan, mitään edistystä ei ole pariin vuoteen asiassa tapahtunut. Teemme siis nautiskellen kivoja juttuja, että saan koirani silmät loistamaan.
Testasin myös esineruutua leveämmällä laitumella, niin ei ikävä kyllä näkynyt hirveesti meidän harjoittelut kapeilla linjoilla. Jonga juoksi alueen halki suoraan – mutta diagonaalisesti. Prikka lähti nätisti suoraan mutta eksyi sekin sitten takalaidalla kauas alueestamme. Viimeisen jäljen molemmat koirat tekivät ihanan intensiivisellä asenteella mutta kummallakin jäi yksi kepponen viidestä löytymättä.
Mun Buut, käytiin hakemassa lähtöpäivänä ekinokokkoosilääkitykset koirille. Eläinlääkärillä oli vielä tietoni tallessa edellisestä reissustamme. Vähän heillä kesti löytää lääkitys, kun ei Englannista lähtevien tarvitse yleensä moisesta huolehtia, vain Englantiin saapuvien. Onneksi saivat selvitettyä, mikä lääke kelpaa Suomeen siinä “melkein kollegoiden” jutuskellessa keskenään (keposeni labra on yliopiston anatomian laitoksen yhteydessä, missä eläinlääkärit suorittavat anatomian opiskelunsa). Jinga, mun pieni buu, painoi 17, mikä on ihan ok. Mutta Prikka, mun jättibuu painoi 22,5 kiloa. Apua, mitähän vaaka olisi näyttänyt kuukautta aiemmin? Prikka on ollut laiheliini kaiken aikaa kaksi vuotta. Englannissa ruoka alkoi kuitenkin maittamaan, kun sai aamuisin aamupuuron jämät ruokaansa. Yhtäkkiä kuukausi sitten näyttelyyn lähtiessämme huomasin, ettei koirallani ole vyötäröä ollenkaan, on vain sellainen tasapaksu lauta. Vähän hävetti! Sen jälkeen ruokaa on säännöstelty ja nyt ei koiralla ole ylimääräistä (ainakaan paljoa, ainakaan omiin silmiin). Voi Buut!

Eläinlääkäri reissulla teimme haikeina viimeisen kävelyn “backseillä” collageiden takana. Koko viikon katselimme haikeina näkymiä kävelylenkeillämme. On se vaan lähtö aina niin haikeata, vaikka kotiin on kiva palata!

Terkuin 30 tunnin risteilyltä, nettiyhteydet (hitaat) toimivat vain yläkannella, joten piti ylimääräinen amaretto-glögi nauttia tätä postatessa. Koirat ovat nyt neljältä pidätelleet jo 18 tuntia, toivottavasti eivät pidättäle koko 35 tuntia.