Olemme vuosia tavanneet Annen ja koirat Hämeenlinnan mökillä ja ulkoilun lisäksi tehneet silloin tällöin jälkeä tai käyty kentilläkin. Huomasin, ettei ohjelmattomia mökkikäyntejä ole kovinkaan tiedossa, niin ehdotin, josko me mentäis katsomaan Annen uutta kotia ihan vain Vanan kanssa. Samalla vähän tehtäis yhdessä koirajuttuja. Niinhän me sitten tehtiin paljon juttuja kahden päivän aikana! Ja nautittiin täysillä Annen treenimaastoista ja omasta pihasta.
Taisimme aloittaa tiputetulla (pudotetulla?) ja sehän on ollut Vanan bravuuri koko talven, joten ei ongelmia siinä, saimme hyviä neuvoja miten kokeessa toimitaan.
Saimme muutamia vinkkejä huonosti toimiviin tokojuttuihimme. Aloitimme tunnarista. Vana ehti jo syksyllä etsiä tunnaria omalla pihalla. Sitten tunnari jäi tauolle, kun en osannut päättää miten se sen ilmaisee (saako poimia, vai näyttääkö vain). Edellisellä viikolla olin aloittanut taas kotipihalla tunnarin. Hyvin löysi tunnarikapulan lehtien tai heinän alta, löysi myös tunnarikasan vierestä. Sittenhän hieman taas oikaisin ja laitoin tunnarin näkymättömiin ja kasa vain oli näkyvissä. Siinähän sitten sain luotua monta epäonnistumista koiralle, onneksi Vana aina yritti sisukkaasti etsiä uutta. Monen koiran tunnari olisi kyllä mennyt pilalle pitemmäksi aikaa. Ja podin huonoa omaa tuntoa omasta ajattelemattomuudesta. Onneksi tosiaan epätoivo ei iskenyt Vanaan, vaan se ehkä jopa sisäisti paremmin, mitä siltä odotetaan. En kuitenkaan suosittele moista epäonnistumisen luomista.
Annen kanssa testasimme tunnaria nosen hajupurkeilla. Vana sai tunnistaa nenäkosketuksella oman tunnarin purkista, hyvin hiffas,i mistä on kyse mutta hieman kestoa tuohon nenäilmaisuun tarvitsemme, tämä tiedossa ennestään.
Saimme myös huonosti toimivaan kaukoomme ohjeeksi vauhdikkaan ja innostavan namipalkan heiton koiran taakse. Sain todistaa muutamia hienoja iloisia istumaan nousemisia.
Kolmas ongelmamme on ollut kyttääminen, se on tullut jo noudoissa esiin ja asian kanssa painittu kovasti. Korppikotkailmiö näkyy myös kaikissa liikkeissä, missä joudun koiran jättämään istumaan tai se odottaa lähtökäskyä vierelläni. Kovasti olen yrittänyt saada koirani "edessä" vihjeellä katsomaan eteen (ja etenemään suoraan). Sen sijaan, että koira osaisi katsoa kauas eteen silloin, kun on tarve, se oppinut lukitsemaan lähellä olevan kohteen (kartion, ruudussa olevan alustan, noutokapulan) ja steppaa itsensä korppikotkaksi. Jäitä hattuun itselleni kaikissa lähetyksissä!
Uusia asioita sai Vana tehdä kovasti, ensimmäinen niistä taisi olla tarkkuusruutu. (Olimme kerran huhtikuussa tehneet pienen esineen etsimistä, kun kadotin linssini silmälaseistani). Hyvin löysi Vana kolikon ruudusta. Kestoa löydetyn esineen näyttämiseen ja yleensäkin kosketukseen pitää treeniä kovasti.
Anne teki Vanalle jäljen. Varmasti muistan tämän Vanan ensimmäisen jäljen lopun elämääni. Uskomaton fiilis, kun täysin kokematon koira löytää jäljen edestään ja lähtee seuraamaan sitä. Jotenkin se jälki vain veti koiraa. Matkan varrelta löytyi sitten lelu ja namikasa, joiden jälkeen taas matka jatkui. Jälki päättyi lempipallomme löytymiseen. Olimme kaikki aika onnellisia moisesta suorituksesta.
Tiistaiaamulla sain Neven mukaan aamukävelyllä ja hiukan oli heillä hauskaa, kun pääsivät aukealle hietikolle juoksemaan, sitä ennen olivat kävelleet niin sivistyneesti yhdessä.
Tokan aamun aloitimme jäljen teolla ja jäljelle menoa odotellessa ehdimme esineruutuun. Vanan kanssa teimme syksyllä yhden kerran esineruudun (kun lähdimme lumisesta Jyväskylästä vihreään Hämeenlinnaan). Seuraavan kerran tein taas huhtikuun lopulla mökillä jonkinlaista esineruudun tapaista. Vanan 3. (tai ensimmäinen "virallinen") eskari. Vana tuli siis "valmiiseen pöytään", ei nähnyt minun vievän leluja. Vana lähti hienosti etsimään alueelta "lelua", kaksi kertaa tuli kysymään, että mitä? Molemmilla kerroilla palasi itsenäisesti jatkamaan etsintöjään. Löysi kaikki kolme lelua ihmeen helpolla, videolla ensimmäisen lelun löytäminen ja palauttaminen. Olin aika otettu Vanan suorituksesta.
Kun kaikki koirat olivat eskarin tehneet, pääsi Vana jäljelle. Tuuli vaikeutti jäljellä pysymistä ja huomasimme, ettei sille passaa lelua tai nameja jättää motivoimaan jäljelle menoa. Vana selvästi otti hajun lelusta ja kiirehti sitten lelulle ja unohti jäljen. Laitetaan siis namit purkkiin ja lelut taskuun, ja palkitaan kepeistä! Tosi hienot ja motivoituneet suoritukset oli Vanalla. Tässä pieni pätkä Vanan jäljeltä.
Olipa supertapaaminen ja superohjelma, kiitos Anne, Raff ja Neve! Kiitos ihan kaikesta!
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti