 |
| 2014 |
 |
| 2013 |
 |
| 2012 |
Pari vuotta
sitten tuli vertailtua mun kaksikkoani “kuin kaksi marjaa” (teksti alempana), souturetkellä
oli taas aikaa mietiskellä koirien luonne-eroja. Nyt vertailussa pirtsakka nelivuotias
puolukka on kasvanut aikuiseksi ja rauhoittunut (ihan ulkopuolinen tarkkailija,
hieroja, näin totesi). Kahdeksanvuotias vadelmani on tasaantunut entisestään ja
omaa “vanhuksen” piirteitä. Vähän liian nuori vanhukseksi mutt, jos sillä
verukkeella voi heittäytyä kuuroksi, niin kannattaahan tuota käyttää.
Kävelyilla Jinga on kuulolla melkeinpä koko ajan. Kiila menee kuin juna eteenpäin, ei pysähdy, ei käänny, vaikka pyydetään. Kyll se nuorena oli paremmin kuulolla.
Tuntemattomista koirista eivät nämä välitä, kaverinsa haluavat moikata. Kun tulee räyhääjä vastaan, niin Jinga väistää niin kauas kuin voi. Kiila – Kiila, tulee koko ajan härskimmäksi, nostaa hännän ja karvat ylös ja on olevinaan joku. Ups, siihen ja kauniiseen ohitukseen ei voi enää luottaa.
Veneretkellä
Kiila odottelee kaikessa rauhassa, että vene on rantautunut, ei kiirettä hällä.
Jinga ensimmäisinä päivinä oli aivan liian malttamaton ja hyppi ilman lupaa.
Kun sitä oli muutaman kerran toruttu, niin odotti kyllä tosi kauniisti lupaa,
mutta ei todellakaan hypännyt rauhallisesti maihin, vaan täysin sokkona.
Nyt ilmat
viilenee ja on aivan ihanaa, kun tanner taas kumisee kun kaksikkoni kiitää
pitkin metsää tai pihaa. Ihana erilainen kaksikko, erilaisuus on valttia ja
rikkaus, nuorempi on yhtä dynamiittia yhä ja vanhempi rauhallisuuden perikuva. Vaikka Kiilaa ei niin usein mainita blogissa kuin pikkusiskoaan, niin
kyllä se on perheenjäsenenä ihan yhtä tärkeä ja rakas, normipäivästä ei vain
ole niin kerrottavaa kuin treeneistä ja kisoista.
Lokakuu 2012
Kahden koiran
kanssa elo on aika mukavaa. Niillä on seuraa toisistaan ja omistajan silmä
lepää, kun koirat jaksavat aamuin illoin telmiä keskenään. Kun treenii koirien
kanssa, niin toinen saa lakisääteisen tauon ja sitten taas jaksaa uudella
innolla. Itse osaa katsoa koiriaan hieman objektiivisemmin, kun niitä on kaksi.
Meidän koiratyttöset ovat kuin kaksi marjaa; avoimia, energisiä ja sosiaalisia
– siihen ne yhtäläisyydet taitavat loppuakin.
Ihmisrakkaita
ovat molemmat niin tuttujen kuin uusienkin ihmisten suhteen. Kiila on paljon
ihmisriippuvaisempi, pentuaikojen tuttujen luo sen on ”pakko” päästä madellen,
se tykkää kaikista vähän liikaakin. Jinga pitää ihmisistä muttei ole niin
riippuvainen vieraiden tai omien ihmisten huomiosta. Se häärää sylissä ja
kerjää huomiota ajoittain mutta vetäytyy omiin oloihin nukkumaan, ihan talon
eri päätyynkin. Kiila taas on onnessaan, jos saa nukkua kainalossa.
Jingan
itsenäisyys (ja paimennusvaisto) tekee siitä kovin erilaisen
harrastuskumppanin, se rakastaa irtoamistehtäviä niin agissa kuin tokossakin,
on luontevaa lähteä etäälle ja toimia kaukana. Jinga pistää itsensä täysillä
likoon tehtävässä kuin tehtävässä, sillä on mieletön kiihtyvyys, varsinainen
dynamiittipakkaus. Kiila on ihan eri lailla kiinni ohjaajassa. Kyllä se tykkää
juosta ruutuun ja sillä on näyttävät eteen hypyt agissa mutta se kyseenalaistaa
ja varmistaa kaiken aikaa, että ihanko varmasti tuon esteen taakse tms. Kiila
seuraa minun elekieltä niin tarkkaan, että ehtii jo lukea sitä seuraavan esteen
lukitsematta edellistä. Se säästelee itseään ja silmän käyttö aiheuttaa
paljonkin hallaa. Kesken tehtävää aina mietitään, että joko se palkka tulisi,
varsinainen blondi! Nyt ollaan pari vuotta mietitty tarkkaan, koska uskallan
sitä pallolla palkata, koska en. Tällä viikolla huomasin myös miten Kiilan
kierroksia saa kunnolla ylös superherkuilla (esim broilerin sydän tms) –
kaukotkin toimi. Jinga taas muuttui varsinaiseksi hyrräksi supernamuilla - ei
sekunnin kymmenesosaa mikään koirassa aloillaan.
Kiila on loppupeleissä paljon
varmempi koira, se ei näe aaveita, eikä se ole ikinä menettänyt
toimintakykyään. Jinga-pien näkee välillä aaveita ja silloin pitää pöhkiä
ääneen pelottavana ja ”rohkeana” vartiokoirana. Pari kertaa olemme joutuneet
törmäyskurssille, kun Jinga ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan, se menee lukkoon
ja lakkaa yrittämästä, väistää vain muuanne. Riistan suhteen meillä on aika
lailla huoletonta. Jos joskus meinaavat lähteä riistan perään kun kohdakkain
osutaan, niin uskovat pysäytyskäskyä heti. Viimeiset viikot ovat ajaneet joka
ikinen ilta piharusakkomme pois pihalta. Tontin laidalla kääntyvät takaisin –
hyvät tytöt!
On ne sellaisia
veijareita ja aivan ihania kavereita. Mukavalla tavalla kuin kaksi marjaa ja
pikkuhiljaa alan oppia miten käsitellä kumpaakin omana itsenään. Eivät ole samanlaisia,
ei. Toki ikä ja lapsuus vaikuttavat myös. Kiila on kasvanut kainalossa pienestä
pitäen, Jinga taas vietti suurimman osan ajastaan häkissä neljä ensimmäistä
kuukautta. Pitää muistaa neljän vuoden kuluttua lukea tämä ja katsoa kuinka
paljon pitää silloin paikkansa. Kun Kiila oli pari vuotias, niin sitähän
kuvitteli, että rauhoittuuko tuo koira ikinä aikuiseksi. On se vaan
rauhoittunut, saas nähdä miten käy dynamiitin. Vadelma ja puolukka?
 |
| 2011 |
 |
| 2010 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti