sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Rauhallista Joulua!


Rauhallista Joulua!

Rauhallisuuden perikuva Kiila hieman hektisemmän palveluskuntansa kanssa toivottolee oikein rauhaisaa Joulun aikaa!
Kiila haluaa myös kertoa, ettei koirakavereiden tarvitse olla huolissaan onko lahjat tulossa, on ne!

Ollaan treenailtu Jingan kanssa aika lailla uusia liikkeitä painottaen. Viikolla tajusin, että "edessä" sille on kohde jossain edessä. Jos olen käynyt näyttämässä jonkin pisteen tai vienyt vaikka lelun, niin piece of cakehan se on sinne suuntaan juosta mutta jos sanon sille edessä, kun eteensä tuijottaa mutta annan käskyn viiveellä, niin sinnehän se koira singahtaa minne katse osoittaa käskyhetkellä. Huh! Nyt tehtiin hienoja eteenmenoja pihalla mutt mutt, sattuuko se katsomaan oikeaan suuntaan, kun tilanne vaatii? 
"Onneksi" on treenattu välillä vanhojakin liikkeitä, joku päivä oli taas niin rumaa mälväystä noudoissa ja tänään ei löytynä tunnaria, kun liikkuroituna tehtiin, plääh! Nöyrtyä siis pitää vähän väliä onnistumisten lomassa. 
Prikan kanssa on panostettu malttiin ja ajoittain kokonaisiin liikkeisiin muutama kerrallaan. Pitoon sain ihanaa vakautta kun sovelsin namista luopumista myös pitoon, tosi kauniita ja vaikaita pitoja on nyt nähty, ihan hymyilyttää. 

Nyt me rauhoitumme Jouluun ja ehkä treenailemmekin. Rauhoittukaa tekin ja/tai treenailkaa, mikä vain hyvältä tuntuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti