Mehän nautimme pitkästä ja hienosta pääsiäislomasta. Sotkamossa oli huikean kaunis pakkaspäivä, hyvä hiihtokeli siis Vuokattihiihtäjille. Minä ja koirat käveltiin jäiden poikki superupeassa auringossa Vuokattiin, koirat nautti täysillä laakeesta aukeesta. Jatkettiin Vuokatista lauantaina eteenpäin Kuusamoon ja näin saimme puolentoista viikon mökkiloman. Matkan varrella poikkesimme Suomussalmelle. Enpä muista, koska olisimme eksyneet niin sympaattiseen ruokapaikkaan kuin nyt. Kultaisen Kukon ruokakin oli extra hyvää!
Sunnuntaina hiihtelimme meiltä itään Iijärvelle jossa kiersimme parin saaren ympäri. Maanantainakin pääsimme aurinkoisille hangille ja teimme pienen suorakulmiohiihdon, soita ja peltoja pitkin pohjoiseen nelisen kilometriä ja takaisin Poussujärven kautta. Yllä Poussukoski -järveltä käsin ja alla meidän pikkujärveltä päin. Kosken solina kuului heti, kun oven avasi.
Koirat viihtyivät niin jäällä, soilla kuin metsässäkin. Aika hyvin pääsivät etenemään myös hangessa silloin, kun ei ollut kelkka-uria.
Koskea meiltä länteen eli Iijärvensuuntaan
Kuusamoon päin ajaessamme näimme tienviittoja Julma Ölkkyyn. Toki kohteesta piti ottaa selvää Keskiviikkona ajelimmekin sitten etelään katsomaan Suomen oloissa harvinaista järvikanjonia. Tosin saimme ajella aikamoisen matkan, lännestä päin Kajaani-Kuusamotieltä ei sinne päässytkään näin talviaikaan, tämän jouduimme toteamaan 15 km ennen kohdettamme, kun aurattu tie loppui moottorikelkkauraan. Piti siis kiertää vielä eteläisempää kautta niin, että matkaa tulikin noin 100 km yhteensä. Mutta tulipa nähtyä kapea kallioinen kanjoni (viimeksi käytiin samanlaisessa Coloradossa 25 vuotta sitten ja hieman helteisimmissä olosuhteissa). Emme olleet ihan ainoita turisteja, kun venäläinen koiravaljakkoseurue pöllähti samaan kohteeseen. No, eivät päässeet meitä yllättämään, sen verran kauas kuului viiden valjakon haukku ja ulina. Valjakot tulivat meitä vastaan kahdesti kapeassa kanjonissa, ohitimme heidät vielä taukonsa aikana.
Loppuviikosta olikin sitten pilvisempää, kaunis oli lumipyryinenkin metsä.
Kiirastorstaina saimme seuraa. Veimme oululaiset myös Poussujärven ympäriretkelle - mignonit maistuivat hyvälle pitkänperjantain hiihdolla.
Lauantaina koirat saivat tuta mm. tarhaelämää - Kiila ainoana tajusi minkälaisen kuvan halusin!
Pääsiäissunnuntaina oli pilvistä ja aikamoinen tuulikin. Elli ja Olli pilkkväti Iijärvellä ja me Hennin kanssa kierreltiin jäällä, taustalla näkyvä huippu on Iivaara.
Hankiliitäjät
Kumparelaskija Jinga
Mustavalkoiset kääntymässä kotipolulle
Mökin edustalla, takana vasemmalla näkyvä savusaunakin tuli testattua. Kuvat yllä maanantaiaamun aurinkokävelyltä, kun hanki taas kimalsi.
Kotiin lähdimme Hossan tulevan kansallispuiston kautta, kaunista oli, ihan on statuksensa ansainnut.
Alla kuvisarja Jingan ja Prikan kilpajuoksusta, toisella on pidemmät jalat kuin toisella. Kuvaaja sai kerrankin kuvata sivusta, kun koirat juoksivat ketyn ja kepon väliä.
Kuvapäivitys Hossasta: äiskä ja koirat
Oli kiva mökki, mukava pääsiäinen, hienot maastot ja parrasta seuraa. Kyllä tällä taas jaksaa kesää odotella.
Ai niin ja lopuksi pääsiäisperhepotretti a la Elina & Jari:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti