maanantai 6. tammikuuta 2014

Lumille loppiaiseksi






Viikko tuli "nautittua"sulan maan keleistä ja täyspimeydestä, äh, päätimme siis ex tempore lähteä lumisemmille seuduille perjantaina töiden jälkeen. Syötteeltä löytyi ihan kelpo mökki. Matka oli normia tiivimpi tunnelmaltaan, meitä olikin neljä kaksijalkaista tavaroineen kahden sijaan. Onneksi mahduttiin tavaroinemme kuitenkin. Vähän ylimääräistä hysteriaa aiheutti "pikainen" iltapala Kiimingin ABC:llä, aika vain juoksi ja valmista ei meinannut tulla. Paikka oli sotkuinen ja likainen, no päästiinhän me sieltä - istuaksemme koiran oksennukseen (siis omassa autossa)! Ihan piste iin päälle. Kymmenen jälkeen illalla olimme noutamassa avaimia mökkiimme.
Kaksi päivää ja vielä lähtöaamunkin ehdimme nauttia lumisesta maisemasta ja hiihtelyistä. Mökki oli syrjässä, joten koirien kanssa oli huoletonta, bonuksena vielä ihan mökin edustalta lähtevät skiidu-urat, joita pitkin pääsi näppärästi laduille. Lisäpisteitä Syöte saa siitä, että suurimmalle osaa latuja koirat ovat tervetulleita. Lyhyen valoisan aikana ehdimme ulkoilla hyvin. Meikäläinenkin ehti kerätä 50 hiihtokilometriä tuon viikonlopun aikana. Paluumatkalla meitä mahtui viisi kaksijalkaista Ouluun asti.

Joulun aikaan tuli käytyä hallilla melkeinpä joka toinen päivä, sitä hallimahdollisuutta tuli arvostettua niillä keleillä. Lumireissun koirat saivatkin olla pitkään hungingolla, joka alkoi jo torstaista, kun kävimme hierojalla. Valitettavasti Anne ei sanonut että tulkaa puolen vuoden kuluttua uudestaan, vaan pieniä jumeja oli molemmissa ja mennään kuukauden kuluttua uudestaan. No, tänään paluu arjen rutiineihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti