20 viikkoisia

Tässä on odoteltu, että Prikka täyttää 20 viikkoa, sais vertailukohdetta Jingaan, joka vasta sen ikäisenä meille tuli.  Pentuhan on ollut meillä iäisyyden, kolme kuukautta!  Vähän hätkähdin, kun tajusin, että meillehän on joka toinen koira tullut isona, vain puolen kanssa ollaan koettu tällaista pentuaikaa.  Toisaalta vähemmällä työllä on päässyt, kun on välttänyt muutaman kuukauden sisäsiisteysasioissa ja pahimmassa puruiässä. Ensimmäisenä isona koirana, jo kolmivuotiaana, tuli kepon ja minun ensimmäinen yhteinen koira maailman ihanin Tanja-samojedi. En tiedä olisiko tällä muuten täydellisellä koiralla ollut pienempi veto riistan perään, jos se olisi saanut olla kanssamme pennusta. Nyt se oli ehtinyt ensimmäisessä kodissaan  tottua lähtemään omille teilleen, kun "kutsu" kävi.

Isona pentuna, 4 kk, meille tuli Risse-briardi. Risse oli selvästi säkissä kasvanut ja aristi esim. pimeää meille tullessaan. Uskoisin, että Risse olisi ollut reippaampi koira, jos olisi päässyt pienempänä tutustumaan isoon ja avaraan mailmaan. Kyllä Rissestäkin kelpo koira tuli, muutamia ikäviä vartiointikohtauksia jouduimme kokemaan. 

Puolikasvuinen koira oli myös eka "bortsumme", löytökoira, Pit, joka astui Heidelbergin talouteemme loppuvuodesta 2000, ikää 4-6 kk, hampaita irtosi vielä meillä ja luppakorvat nousi vielä täysin pystyiksi, joten kai lähempänä neljää. (Kohta tulee siis täyteen 15 v. bortsuelämää). Olin seurannut jonkin aikaa Irlantilaisen BC-rescuen sivustoa ja sieltä valikoitui loppujen lopuksi punainen Kilkennyn kaatopaikalta löytynyt parvosta toipuva pentu. Pit oli hauska harrastuskaveri, supersosiaaalinen koiratapahtumissa, mutta naapuristossa ikävä remmirähjä. Mikä todennäköisesti johtui siitä, että varoin briardin kanssa muita koiria, ja tokihan herkkä BC luki, että tässä tarvitaan poliisia. Pitin tausta taas näkyi todennäköisesti sen käytöksessä, se pelkäsi vanhoja miehiä koko ikänsä. Sitä saattoi myös ahistaa lasten keskellä, Pit halusi huomiota, muttei kuitenkaan liikaa.

 

Kymmenen vuotta myöhemmin tuli taas äkillinen koirakuume Englannissa asuessamme, ja tuntui passelilta ottaa vähän vanhempi pentunen kokolattiamattoiseen vuokrakämppään. Ja taas saimme 20 viikkoisen pennun, josta emme liiemmälti mitään tienneet. Kasvattajansa halusi päästä eroon pikkaraisesta energisestä pennustaan, joka ei hänen kuvioihinsa sopinut. Onneksemme tuo pieni mustavalkoinen kakara osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen, että sattumoisin käsiini osui varsinainen työnarkomaani, joka on aina valmis häntä heiluen ja pilke silmäkulmassa hommaan kuin hommaan. Uusia ovia avautui tämän pienen englantilaisen muassa.

Meillä on ollut varsin hyvä tuuri näiden puoliaikuisten koirien kanssa.  Kuitenkin huomattavasti tukevammalla pohjalla aloittaa yhteiselämänsä pennun kanssa, jonka taustat tietää ja joka on varmasti sosiaalistettu hyvin pentuna. Pina Minzi, Kiila ja Prikka, kyll ne vaan ovat kaikki olleet itseensä luottavaisia tasapainoisia koiria, jotka eivät turhasta hötkyile. Turvallisen ja monipuolisen lapsuusajan viettänyt pentu, jonka vanhemmat tuntee ja joita arvostaa, on kyllä aikamoinen kotikenttäetu niin kotiloloissa kuin harrastuksissakin.

Saas nähdä mitä tämä 20-viikkoinen tuo tullessaan mutta ainakin nämä kolme ensimmäistä kuukautta ovat olleet aikas hienoa matkaa tämän pikku-ladyn kanssa. Mitä kertoo se, että Jinga oli pienenä Pöljempi, kun Prikka on vain lellipentu? Kepon sanastoon viittaan. Ja tässä tuoreet otokokset tuoreesta 20-viikoisesta ja tietenkin triosta, jonka keskinäisiä suhteita on aika huvittavaa tarkkailla. Niin ja miedän metsät ovat yhä vain silmiä hivelevän kauniita, vaikka aika lailla limboamiseksi kävelyt meneekin.