Kyttäilimme koko loman ajan helteisintä viikkoa, jolloin olisi mukava lähteä joka vuotuiselle souturetkelle. No, ei ihan osunut poutaa kohille, joten soutelimme ja pidimme sadetta tai ukkosta milloin missäkin poukamassa. Kaunista oli silti ja viisi päivää meni ihan mukavasti ja matkaakin taittui vähän yli 100 km Anttolan ympäristössä. Jäkäläkallioita oli paljon, niin kauniita mutta ah myös niin liukkaita näillä keleillä.
Ensimmäistä kertaa törmäsin sisävesillä kanadanhanhiin. Ensimmäisenä aamuna herätessä olivat leiriytyneet yön aikaa vastakkaiseen niemeen ja pörähtivät lentoon soutajaa paetessaan. Isot on jätökset mitä jättävät taakseen! Näimme myös myöhemmin kalasääskipariskunnan pesällään. Olivat niin komia pari ja ikinä ennen en ole nähnyt pesää ja sen asukkaita niin matalalla ja selvästi. Niin olivat komeita, ettei halunnut muistikuvaa laimentaa etsimällä kameraa.
Uni maistui niin rannalla, veneessä kuin teltassakin.
Onnellinen Kiila mieliroolissaan tähystäjän paikalla.
Tässä taisimme niin ihailla kaunista rantaa, että Jinga luuli meidän rantautuvan ja hypppäsi itsekseen rantaan. Tulipa tilaisuus kurinpalautukseen. Jätimme koiran sinne ja sanoimme hei-hei. Kun ei voinut enää rantaa itkin juosta meidän rinnalla, niin jäimme odottelemaan kiltisti ja kutsuimme karkailijan uimaan veneeseen muutaman kymmenen metrin päähän.
Kokassa oli välillä ahtaampaa, välillä ihan tyhjääkin. Nyt Prikan vuoro miettiä maailman menoa.
Tiesimme ennalta, että upeita hiekkarantoja pitäisi olla.Tämä, Raitsaari, yksi upeimmista retkeilijän kannalta. Tosi upea ranta ja takana tasaista kuivaa kangasta, siitä olisi useammellekin retkikunnalle löytynyt telttapaikkaa. Me pysähdyimme lounastelemaan ja kävimme kävelyllä.
Tämä on samaisen saaren pienen ja kauniin lahdelman niemi.
Pisaratutkielmiin olisi voinut perehtyä enemmänkin tällä retkellä.
Tämä otus oli aika hieno merimies. Hyppäsi veneeseen toisten koirien perässä. Eka venilypätkä hieman jänskätti ja kummastutti. Istuttiin vierekkäin se pätkä, ettei pentu tottumattomuutaan tekisi mitään typerää. Seuraavalla pätkälä Prikasta näki, että oli kuin vanha tekijä veneessä, eikä siitä tarvinnut enää sen kummemmin olla huolissaan.
Kaunistakin oli välillä.
Viiden hengen teltassa on hyvin tilaa kolmelle koiralle ja kahdelle soutajalle.
Tuo muovipohjainen fleece osoittautuikin upeaksi retkipatjaksi osteissa olosuhteissa.
Melkein joka kuvassa on vaatteet kuivamassa.
Pistäydyimme Pistohiekan hiekoille (ja baariin), Hienot oli rannat ja mäntykangas. Tämä pysähdys olikin ainoa pysähdys sivistyksen pariin. Emme siis pystyneet täydentämään ruokavaroja matkan varrella.
Ja taas maittaa uni. Kiila sai päteä meidän viimeisessä korkean leirin kohteessa. Telttatasanne löytyi jyrkän kallion kolmannesta "kerroksesta", keittiö taas oli ensimmäisessä kerroksessa rantakallioilla. Kokki unohti lippiksensä teltalle, jota sitten kuitenkin kaipaili. Prikka oli vieressä annoin lippiksen suuhun, kokki kutsui ja Prikka iloisena juoksi isännän luokse. Ei vaan osannut multitasking ja pitää sitä lippistä suussaan. Seuraavaana vuorossa Kiila, joka taidolla ja tiedolla otti lippiksen suuhunsa ja onnellisena kipitti isännän luokse, palkkioksi karnevaalikeksiä.
Löytyykö hyvää rantautumispaikkaa?
Nämä kuvat eivät olekaan miltä tahansa levähdyspaikalta, vaan norpan tarkkailukalliolta. Olipa hieno kokemus katsella, kun norppa ui kohti ja vielä just silloin, kun oli kaukoputki matkassa.
"Norppasaaren" auringonlaskua.
Matka jatkuu ihan kohta vai?
Yksi niistä upeista jäkäläkallioista, joita matkan varrelle osui. Valitettavasti en osannut ikuistaa kaunista kirjoseinää, niin hienosti kuin voisi. Kovin vähän näimme muita retkeilijöitä. Tosin Anttolan ihan kupeessa oli jonkin verran melojia (enimmäkseen päiväretkillä kai), Anttolassa on kanootin vuokrausta. Viimeisenä päivänä näimme kuitenkin kaksi inkkaria, jotka olivat hyvin varustautuneita ja menossa samaan suuntaan kuin me. Edellisenä päivänä näimme heidät rantautuneina leiripaikallaan. Vaihdoimme pari sanaa ja olivat meidän tavoin viikon retkellä; isä, äiti, poika ja kaksi baijerinvuoristovihikoiraa (?), Saksasta olivat he.
Jinga torkkuu viimeisellä louetauolla. Niin, vaikka ei säät niin suosineetkaan, niin hyvin sinne tyrskyyn mahtui sekaan ja arvosti tyyniä hetkiä. Tällä retkellä tuli myös nähtyä niin erikoisia ja kauniita valoilmiöitä, ettei ikinä ennen, kerrassaan hienoa ja komiata oli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti