lauantai 14. helmikuuta 2015

Tuplatokot











Meidän tokovuosihan alkoi Oilin koulutuksella. Nyt saatiin viikonloppuna jatkoa Oili-koulutuksiin. Olin menossa vain Jingan kanssa. Tulin kuitenkin ehdottaneeksi, että jos tarvitaan viime tingan varakoiraa, niin voin ottaa Prikan mukaan. Yllätyksekseni Prikka mahtuikin mukaan. Hups, tarkoitus oli ottaa Prikka vasta puolivuotiaana maaliskuun koulutuksiin, pups, tulikin otettua förskottia.
Olin niin onnellinen etukäteen, kun mahtui kakarakin mukaan ja niin onnellinen, myös jälkikäteen.

Jingan kanssa ollaat treenailtu säännöllisesti joululomasta asti kahdesti viikolla Jattilassa ja välillä pientä kotitokoa. Prikka on saanut melkein päivittäin tokotuokionsa kotosalla. Neljästi on Prikkakin päässyt hallille mukaan. Hyvin on ollut kuulolla sielläkin ja tehnyt juttunsa, tosin välillä pitää katsoa, että mitä se naapurikoira tekee ja ei voi olla ihan varma uskaltaako keskittyä mammaan, selusta ja edusta pitää turvata. Tänään siis ihan uudella hallilla, lämpimässä Haukkuvaarassa.

Menimme heti aamusta katsastelemaan tilannetta, koirat pienesti ulkona ennen kuin ensimmäinen koira aloitti. Sitten koirat häkkiin odottamaan vuoroaan. Runsas tunti ennen Jingan vuoroa otin koirat kävelylle ja voi vitsit miten upeat metsäpolut löysimmekin, kävimme Päijänteellä kääntymässä (alimmainen kuva). Pentuasiamiehenä olen sitä mieltä, ettei pentua voi kaiken päivää häkissä pitää. Niinpä tunnin ulkoilu oli varsin oikeutettu, sitten jaksoi taas kakara odotella Jinksun vuoron ja lounastauonkin ennen omaa vuoroaan.

Jinksun kanssa teimme koemaisesti sarjan: ohjattu, tunnari, ruutu, kauko, metalli, zeta, luoksari ja seuruu.
Tota, tota ohjaaja jännitti, kämmi ja hosui taas joka välissä, ei minkäänlaista zen-olotilaa. Sniff!
Ohjatussa J. teki hienon merkin mutta merkiltä pitkästä aikaa keskimmäiselle kapulalle, osasin pysäyttää mutta sitten öpöp-hätäilin ja lähetin uudestaan oikealle ja koira ihmeellisesti osasi poimia oikean käskyn sillisalaatistani. Pienesti kalisutteli kapulaa ja tuli vinosti sivulle.
Tunnarissa oli vino heti alkuunsa, nenä ei ollut auki ja kieriskeli ympäri monta kertaa ennen kuin oma löytyi. Harvinaisen hyvä ote.
Ruutu: unohdin kokonaan valmistella koiraa ruutun ja merkille, kun käskin merkille, niin koira liiteli jonnekin aivan omaan suuntaansa (luoksetulon merkeille), ennen kuin ehdin reagoida, niin jo löysi tiensä ihan sille merkille minne pitikin. Muuten erinomainen ruutu, paitsi en taaskaan muistanut miten sen ruudun ohi kävellään.
Kaukoissa, hyvin teki ekalla käskyllä kaikki, pientä tekniikan pettämistä, ja taas pepun verran eteenpäin kokonaisuudessa.
Metalli: huono siirtymä liikkeeseen, hyvä nouto mutta kalisutteli ja tuli vajaasti sivulle. Vastaa hyvin kehuihin.
Zeta: taaskaan en itse muistanut liikkeitä, kun ne vain just ennen sarjaa kuuli, jäi maahanmeno uupumaan viimeisellä suoralla. Muuten hyvät jäävät, seuruu heikkeni loppua kohden.
Luoksari: kaikin puolin hyvä vain vino loppuasento.
Seuruu: kontakti ja paikka ok. mutta vinoja perusasentoja, vinkumista siirtymissä ja hidas ja nopea levotonta, liian suuri palkan odotus?
Voi meitä! Oli se kuulemme enimmäkseen hyvää, mutta samoja vanhoja virheitä ja omaa hosumista niin paljon!
Oilin antama yleisvaikutelma: Koira palkkautuuu hyvin kehuista, mutta ilmentää stressiä kehän jatkuessa, Seuruussa ääntä valitettavasti (siirtymät). Koira innokas, osaava ja motivoitunut :)




Lounastelin suht nopeasti niin ehdin koirat vielä metsän laidan kautta sisälle ennen Prikan vuoroa.
Prikka oli aikas ihana, ihan niin kuin kotona teki targettia, tuli sivulle ja piti kontaktia, focus oli minussa ja tekemisessä. Tehtiin pari luoksaria, Oili piti ja sai juosta lujaa palkalle. Kaukoja näytimme myös mutta niitä ei kannata kovinkaan paljon tässä vaiheessa tehdä koiran fysiikan takia. Sitten katsoimme noutoa leluilla ja kahden lelun leikkiä, joka toimi hyvin. Noutokapulan kanssa olemme kanssa ihan yes vaiheessa, riittää että Prikka poimii kapulan, pikkuhiljaa vapautus lelulle myöhemmin. Jatkossa voitais tehdä hallilla vain iloisia ja nopeita liikkeitä ja jättää nysväämiset kotiin tai vähemmälle. Ruutua siis aloittelemme ja palaamme taas tasapainotyyny"jumppiin".
Häiriötreeneissä olimme ringissä ja kaukojumppasimme koiria omaan tahtiimme, välillä koirien naamat sisäänpäin, välillä ulospäin ringistä. Sitten tehtiin vielä uutta EVL-paikkista istumisineen, makuineen ja luoksekutsuineen. Jinksu ei oikein perusta näistä häiriöjutuista, jotenkin ei vaan luota kanssaistujiinsa ja luulee kai, että sitä yritetään saada lankaan kaiken aikaan.
Suunnilleen päivän päätteksi teimme vielä korjaussarjaa keskipäivän koemaiseen. Kovasti pureuduimme kapulan puremiseen ja perusasentojen suoruuteen. Jingaa seuruutettiin kapula suussa, laitettin maahan, nostatettiin ylös, lähetettiin ruutuun ja siellä maahan ja … Oi, ei ruutu ja kapulan pito, ne eivät vaan mahtuneet sinne nauhojen sisään. Mutta jankattiinhan asiaa ja kauan; ruutuun, pidä, seis. Niin, pitää siis vaatti kunnon otetta, jos ei ole, niin pitää pudottaa vain kapulan pois suusta ja kunnon voivottelut siihen kuin myös silloin kun päreiksi meinaa noutokapula mennä. Sivulletuloon asennetta. Jos tulee vajaasti, niin koira karkoitetaan pois. Jos istuu vinoon, niin oikea jalka vasemman taakse ja tömistää etukäteen ja sivulle tullessa, ettei tänne!
Aina tätä korjattavaa riittää, huh! Ja miten voi ohjaaja aina vaan töpeksiä?
Mutt siis kaiken kaikkiaan upeita tokottelijoita mulla! Ne yrittää ja yrittää, vaikk niill niin tumpelo ohjaaja onkin. Oonpa iloinen, että tuli "vahingossa" aloitettua myös Prikan koulutukset!





keskiviikko 4. helmikuuta 2015

20 viikkoisia



Tässä on odoteltu, että Prikka täyttää 20 viikkoa, sais vertailukohdetta Jingaan, joka vasta sen ikäisenä meille tuli.  Pentuhan on ollut meillä iäisyyden, kolme kuukautta!  Vähän hätkähdin, kun tajusin, että meillehän on joka toinen koira tullut isona, vain puolen kanssa ollaan koettu tällaista pentuaikaa.  Toisaalta vähemmällä työllä on päässyt, kun on välttänyt muutaman kuukauden sisäsiisteysasioissa ja pahimmassa puruiässä. Ensimmäisenä isona koirana, jo kolmivuotiaana, tuli kepon ja minun ensimmäinen yhteinen koira maailman ihanin Tanja-samojedi. En tiedä olisiko tällä muuten täydellisellä koiralla ollut pienempi veto riistan perään, jos se olisi saanut olla kanssamme pennusta. Nyt se oli ehtinyt ensimmäisessä kodissaan  tottua lähtemään omille teilleen, kun "kutsu" kävi.

Isona pentuna, 4 kk, meille tuli Risse-briardi. Risse oli selvästi säkissä kasvanut ja aristi esim. pimeää meille tullessaan. Uskoisin, että Risse olisi ollut reippaampi koira, jos olisi päässyt pienempänä tutustumaan isoon ja avaraan mailmaan. Kyllä Rissestäkin kelpo koira tuli, muutamia ikäviä vartiointikohtauksia jouduimme kokemaan. 

Puolikasvuinen koira oli myös eka "bortsumme", löytökoira, Pit, joka astui Heidelbergin talouteemme loppuvuodesta 2000, ikää 4-6 kk, hampaita irtosi vielä meillä ja luppakorvat nousi vielä täysin pystyiksi, joten kai lähempänä neljää. (Kohta tulee siis täyteen 15 v. bortsuelämää). Olin seurannut jonkin aikaa Irlantilaisen BC-rescuen sivustoa ja sieltä valikoitui loppujen lopuksi punainen Kilkennyn kaatopaikalta löytynyt parvosta toipuva pentu. Pit oli hauska harrastuskaveri, supersosiaaalinen koiratapahtumissa, mutta naapuristossa ikävä remmirähjä. Mikä todennäköisesti johtui siitä, että varoin briardin kanssa muita koiria, ja tokihan herkkä BC luki, että tässä tarvitaan poliisia. Pitin tausta taas näkyi todennäköisesti sen käytöksessä, se pelkäsi vanhoja miehiä koko ikänsä. Sitä saattoi myös ahistaa lasten keskellä, Pit halusi huomiota, muttei kuitenkaan liikaa.
 
Kymmenen vuotta myöhemmin tuli taas äkillinen koirakuume Englannissa asuessamme, ja tuntui passelilta ottaa vähän vanhempi pentunen kokolattiamattoiseen vuokrakämppään. Ja taas saimme 20 viikkoisen pennun, josta emme liiemmälti mitään tienneet. Kasvattajansa halusi päästä eroon pikkaraisesta energisestä pennustaan, joka ei hänen kuvioihinsa sopinut. Onneksemme tuo pieni mustavalkoinen kakara osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen, että sattumoisin käsiini osui varsinainen työnarkomaani, joka on aina valmis häntä heiluen ja pilke silmäkulmassa hommaan kuin hommaan. Uusia ovia avautui tämän pienen englantilaisen muassa.

Meillä on ollut varsin hyvä tuuri näiden puoliaikuisten koirien kanssa.  Kuitenkin huomattavasti tukevammalla pohjalla aloittaa yhteiselämänsä pennun kanssa, jonka taustat tietää ja joka on varmasti sosiaalistettu hyvin pentuna. Pina Minzi, Kiila ja Prikka, kyll ne vaan ovat kaikki olleet itseensä luottavaisia tasapainoisia koiria, jotka eivät turhasta hötkyile. Turvallisen ja monipuolisen lapsuusajan viettänyt pentu, jonka vanhemmat tuntee ja joita arvostaa, on kyllä aikamoinen kotikenttäetu niin kotiloloissa kuin harrastuksissakin.

Saas nähdä mitä tämä 20-viikkoinen tuo tullessaan mutta ainakin nämä kolme ensimmäistä kuukautta ovat olleet aikas hienoa matkaa tämän pikku-ladyn kanssa. Mitä kertoo se, että Jinga oli pienenä Pöljempi, kun Prikka on vain lellipentu? Kepon sanastoon viittaan. Ja tässä tuoreet otokokset tuoreesta 20-viikoisesta ja tietenkin triosta, jonka keskinäisiä suhteita on aika huvittavaa tarkkailla. Niin ja miedän metsät ovat yhä vain silmiä hivelevän kauniita, vaikka aika lailla limboamiseksi kävelyt meneekin.








lauantai 31. tammikuuta 2015

Omaa, lainattua ja varastettua

Särmän nollarata
Särmä, the Kiilan poika, juoksi pari nollarataa Hakunilassa Saken kanssa pari viikkoa sitten, seuraavaksi kisaavat kakkosissa. Onnittelut sähäkälle parille! Särmä aloitti aksauransa elokuun lopulla voittaen seuramestaruuden. Muutamassa kisassa on tässä välissä käyty toteamassa, ettei ne nollat ihan itsestäänselvyyksiä ole edes sähäköille ja säpäkoille.  Onnea matkaan kakkosissa!

Viime syksynä tuli törmättyä useampaan hyvää blogikirjoitukseen (kiitos FB ja ahkerat lukijat ja linkittäjät. Hyviin teksteihin pitää välillä palata, niin ajattelinpa koota ne tänne, niin löydän helmiä jatkossakin (ehkä ihan itsekkin löydän).
Yksi syksyn hauskimpia blogeja oli tietenkin koiranainen, vau mitään unohtamatta, siihen oli kerätty osuvasti kaikki oleellinen täysiverisestä koiranaisesta. http://wipoe.blogspot.fi/2014/10/kumppaniksi-koiranainen.html?m=1
Sitten on ollut monta hienoa ja analyyttistä tulkintaa kisakoiran fysiikasta ja/tai psyykkeestä. Itsekkin usein miettinyt koiran ohjaajaan pätemistä ja kunnianhimoa, miten hienokin koira saadaan rikki ja toimimattomaksi. 
Olisiko suunnilleen ekana ollut tämä nykyagilityn tilannetta miettivä postaus - http://eihaukkuhaavaatee.blogspot.fi/2014/06/taidolla-tuurilla-vai-riskilla.html.  Sen hyväksi jatkoksi urheilukoiran terveydestä ja sen kunnioittamisesta - http://elmojeejee.blogspot.fi/2015/01/hyvinvoiva-koira-haaste-heitetty.html. Koiran latistamisesta hyvä juttu engkanniksi -  http://nancytanner.com/2015/01/18/shutting-a-dog-down/.  Ja lopuksi vielä mitenkäs sitä pennun kanssa ollaan; rohkaistaanko vai päinvastoin - http://www.dogworld.co.uk/product.php/130117/.
No, niin alussa oli lainattu osuus, bloggaukset varastettuja ja lopussa oma osuus.
Meidän pikku-Prikka on nyt iso, osaa olla jo ikkunassa ihan niinkuin isot koirat (ja kauluskin kasvaa hyvää vauhtia).





sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Muutama kuva kertoo enempi kuin ….


Meill on aika upeat maisemat ja polkuja ympäri vuoden useammassa ilman suunnassa. Kyllä kelpaa!


Jingalla on ihan hirrveesti asia, nämä jaksaa olla taistelevia metsoja. 
Jäällä kävellessä saavat Kiilankin hyvin mukaan.

 Ettteks jo tuu? Täällä vaan rämmitään.


Luoksetulo kotipihalla.


























"Vanha" ja viisas, Kiila tykkää aina katella ylävinkkelistä mitä alapihalla tapahtuu 

Jinga-raukka on aina yhtä rähjäisen näköinen lumikuningatar, Prikka roikuu kauluksessa varsin tehokkaasti. "Meidän jääluola" taas tulollaan komiaksi.


Prikkakin opettelee ylähäiseksi tähystelijäksi pikkuhiljaa.

 Tähystelijät ja totiset "pihavahdit" rivissä



lauantai 17. tammikuuta 2015

Neljä kuukautta nuori!

17-viikkois posetus


Mandariini-iloa!

Neljä kuukautta nuori otus on oikein hauska ja avoin ja enimmäkseen hyvin kuulollakin. Kiloja on jo 12 ja jalat on sen näköiset, että neiti tuosta vielä kovasti kasvaa, taitaa tulla kolmikon isoin, niin kuin toivoinkin!
Onneksi meidän toko ei ihan mennyt pilalle, vaikka "anna olla"-treenit meinasi pienen masentaa (pari postausta sitten). Sieltä syvästä suosta noustiin oveluudella. Seuraavalla temppukerralla tehtiin "anna olla" treeneja ensin ihan namilla olkkarissa. Prikka sai paljon positiivista palkkaa, kun malttoi antaa olla. Tämän jälkeen mentiin kellariin "pidä tunkkis" nurkkaan ja jätettiin namit näkyviin "anna olla" ja johan pysyi pentu paikalla, pitkään ja sain poistuakin monta askelta. Niin, sitä vaan edistystä syntyy takapakkien kautta useinkin. (Jingan kanssa muistan saman ongelman paikkisten suhteen, Jingalle auttoi   pallon pitäminen vierellä. En muista, kuinka kauan yritin tuota kärsivällisyyttä kasvattaa mutta onnistuminen tapahtui yli puolivuotiaan kanssa.)
Tunnarissakin olemme edenneet, voin laittaa jo monta kapulaa lattialle ja hienosti löytyy oma. Siinähän ne meidän osaamiset onkin. Katselin useampaakin blogia, ja niissä nelikuiset osasi jo vaikka mitä. Mutt, eiköhän me keretä ihan omaakin tahtia - ei kiirusta.
Nyt olen ollut hyvin organisoitunut. Kun Jinga pääsee Jattilaan treenaileen, niin joko ennen tai jälkeen treeniensä pääsee nuoriso- ja senioriosasto olohuonetreeneihin. Prikan kanssa puuhaillaan noita edellä mainittuja ja kontaktia tietty, joskus targettia, tasapainotyynyilyä ja erilaisia kiertoja. Kiilan kanssa myös pientä sievää temputusta, niin, että kaikilla meillä on hyvä mieli treenipäivinä. Oikeastaan tosi hyvällä mielellä kolmen superihanan koiran treeni-innon jälkeen! Halpaa euforiaa!
Tänään oli superpäivä, kerkesin kahdesti valosalla kunnon kävelylle. Aamulla talsimme pari tuntia metsäpoluilla. Iltapäivällä tunnin lenkki. Ja kyllä oli eroa katukävelyosuudessa, kun siinä välisssä ostin talvisaapas-icebugit (aikasemmin on ollut vaan lenkkari-icebugit, eikä ne tuonne hankikävelyille ja loskaan sovellu). Ai niin, ai niin, meidän ihmelapsi oli taas asialla. Kun palasimme jälkimmäiseltä lenkiltä ja olin ottamassa koiria kiinni, niin pentu tulee takaatani ja tuo käteeni Jingan pannan.  Ja vielä illalla myöhään, päästin koirat puolivälissä kotikatua irti. Tulin pihaan ja taas oli yksi hanska hukassa. Menin portille ja pyysin Jingaa etsimään. Prikka katsoi minua ja juoksi suoraan hanskalle (noin 30 m) poimi sen ja toi sen taas iloisesti suoraan käteeni (ja supernopea Jinga jäi kakkoseksi). On se hauska ja fiksu penneli!
"vaivihkaa kohta tuon luun otan"

"4 kk- juhlapäivän kunniaksi sain isohkon pahvilaatikon"

"Sitten vähän pienemmän"

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Prikka 16 weeks



Waiting for the obedience moment of their own

Tämä juttu on nyt ihan enkuksi. I updated today Prikka's breeder, Val, how are we doing. So…

My tiny girl is now 16 weeks. She is quite a thinker. When she is dealing with something new she takes it very slowly, I can almost hear her brains working. Now, I have taken her twice to indoor hall for training (appr. for fifteen minutes). She concentrates there the same way as at home. So nice! There she has been mainly running to the target or around the pole or something. Then we have been of course working on our contact. She prefers the treats to toys. She likes tugging but the balls are not that interesting.
She is also very good with her nose. You can hear her using it when looking for treats or a toy. In the garden she has spotted a mouse a couple of times. Second time she caught it, but I was not so enthusiastic about a mouse hunter so we let the tiny one run away. But a couple of times she has done a miracle: a couple of weeks my hubby asked her to come in, she ran to the bushes and came back with his glove (who had taken the glove over there is not the issue). Yesterday I had let the dogs run free on the road and I was busy organising the three leads. When I had done that I noticed that my mitten was missing. I turned around and saw the puppy picking it up by herself and she brought it straight to me! Inside the house she has been doing nose work, too. In Finland we do the nose work (scent) in obedience with sticks and now she can find the one with my scent. This far there has been three unscented ones, I can increase the number soon. She shows the correct one by touching it with her nose, so no retrieving yet.
I think she has been very good with the snow and cold. Her paws (and the hair in those) are at the moment correct size, there are no icy balls forming, which has been a problem with both the adults, especially with Jinga. She has such a good coat, never seems to be cold. Another thing I am amazed with her, she keeps the tracks clean! When walking on the paths or roads, she never does the big thing over there, instead she goes at least a few meters aside.
She plays and runs a lot with Jinga. On our walks she is chewing Jinga's neck and poor Jinga looks so ragged with her frozen neck. Both the black girls tend to be very snowy and there is hardly any flakes on Kiila (who is just minding her own business).
This weekend she has been housebroken - nothing at all inside the house. She wakes me around 6 or 7 o'clock, when she needs to go out. If it is weekend, we will go back to bed. This weekend she has been bad as well. This far she has obeyed when we see strange dogs but now she ignored me, even when I ran away. Youngster-ganster!
And Val, you were so correct about her being bold and quite a handful. She is both but in a good way! And she is still flying and her success rate in good landing might be increasing. She is flying a lot inside and outside the house but her landing still needs lots of adjusting.
The road with her is fascinating!

The flying Prikka (Prikka's first winter in FB)

High five from last week



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pyhä koskemattomuus


Maan päälle laskeuduttu meidän upeasta toko-vuoden aloituksesta. Meidän pikkuista saa paapoa, sovitella valjaita, säätää ja vääntää miten vaan.  Pikkuinen on mielissään tai  sitten vain kärsivällinen. Mutt mutt, toiseen kajoaminen oikaisumielessä on ehdottoman no, no. Sellaista ei kerta kaikkiaaan tehdä, jos on niin tyhmä, että koskee hänen kuningaalliseen korkeuteensa korjaavin elein, niin silloin kyllä saa "saa kuulla kunniansa" (koirulainen menee nurkkaan ilmeellä "en ala sua" ja haukottelee, että pidä tunkkisi. Näin onnettomasti meille kävi, kun yritin oikaista koiraa istumaan. Jotenkin se paikalla pysyminen istuen tai maaten on niin vaikeaa, ei meinaa maltti riittää, jos ei olla ihan naamatusten. Erehdyin ajattelemaan, että pitää näyttää mitä haluan ja nostin koiran ylös istumaan, mikäs loukkaus, suorastaan verinen sellainen.
Fiksu kouluttaja miettii toista tapaa kertoa koiralleen, että mitä haluaa ja päätyy takapalkkaan, jos sen avulla pysyis hetken. Laitettiin takapalkka ja kerrottiin ettei nuo namut ole pennelille. No, ei ne sit kelvannut myöhemminkään. "Yritä nyt tolloa päättää, että saako vaiko ei" - tuijotti penneli pidä tunkkis nurkastaan. Niin, ett nyt on kaikk pilattu meidän tokon suhteen.

Tänään käytiin 16 viikon rokotuksilla, painoa 10,8,  pikkuruisuus kohta muisto vain. Kuvat loppiaiselta, kun vihdoin vapaa-aikani ja aurinko kohtasivat. Ylempänä iso-egoisen koiran kuvat mökki-järveltämme Hämeenlinnasta. Alla pikkuruisesta kuva samalla retkellä.