On pitänyt kevättä ja talvea tasaisesti vuorotellen kumpaakin. Kevätkauden avajaisia seurasi talvi, treenikenttä oli lumen valtaama jo sunnuntaina. Olin haaveillut jäljen teosta mut, se vaihtui kävelyyn talvimetsässä. Maanantaina taas lumetonta ja viikolla saatiin lunta vielä uudestaan pariin otteeseen.
Maanantain aamuaurinko
Torstaina halki lumisen metsän hierottavaksi, katuosuus kurautti koirat ja metsässä kura jäätyi palleroksi.
Pöljät ilmeet
Lauantaina ei ihan sulanut kaikki lumet treenikentiltä, ja metsässä vaihtelevaisesti, mutta aurinkoa ja lämpöä piisasi, oli mukava treenailla pikku-Pipsan kanssa auringon porottaessa ja vietiinpä Pipsa sitten meidän luolillekin.
Pienesti on muistettu treenailla ja tasapainotella. Hierojalta Kiila sai jo synninpäästön - pienen pientä jänkkiä selässä mutta hyvin vastasi hoitoon. Jinksu kanitti tokokoiran selästä vähän enemmän ja niinpä jouduimmme pikkumustalle varaamaan uuden ajan puolentoista kuukauden päähän. Jos nyt kunnia-asianaan jumppaisi koiriaan tokoilujen jäljiltä, että saatais meille kaikille puhtaat paperit. Jingan paino oli myös pudonnut hyvin - puolisen kiloa parissa viikossa.
Perjantaita vasten saimme kunnon lumipeitteen, katsoin aamukahvilla, kun naapuri kolasi ja kolasi. Itse tyydyin katsomaan sääennustetta ja niin vaan töistä tullessa oli kaikki lumi haihtunut pihatieltä - ei kyll kentiltä. Pienet pihatokot parina päivänä.
Lauantai - yhtä auringonpaistetta aamusta alkaen. Aivan ihanan lämmintä, koko päivä ulkona; Pipsan kanssa tokoiltiin ja käytiin kävelyllä. Pienen tankkauksen jälkeen menin Jattilaan katsomaan kisoja, kiva olla turistina kiireettä ja sitoumuksitta, ihan vaan katselle monen moista menijää ja kuskia.
Sunnuntaina tokossa: maanpäälle ja takaisin fiiliksiin. Se nyt vaan ei ole niin helppoa muistaa kaikk mahdollinen yhtaikaa ja välillä hukkaa sen tärkeimmän; koiransa! Onneksi meidät laitettiin taas löytämään toisemme ja kyll maistui taas nannalta, kun yhdessä kuljimme eespäin.
Rumien noutosaalistusten estoksi teimme paikalla pysymisharjoitteita, vaikka kalikka lensi, ei saanut koira nojata edespäin tai tassut liikkua. Saalistukseen puutuimme nopeilla vauhtipalkkauksilla - saatiin paljon kauniita poimintoja esille. Niin Jinga osaa paikkaistumisen, en vaan ole puuttunut sen levottomiin tassuihin, niihin on nyt puututtuva. Helppoo kuin heinänteko. Mutta onpa ihanaa, kun meitä näin katsotaan päältä ja ohjaillaan pysymään kaidalla tiellä, kun se lavea meitä levottomia sieluja (ja jalkoja) niin kutsuu! Kiitti ihanat treenikamut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti