sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Reipasta Uutta Vuotta!

Tämän enempää pinnaa poseeramiseen ei löydy yhdeltä pieneltä








Kuvat 4.1. lenkiltä

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille,
                                         sellaista mukavaa reipasta,
                                                                      kunhan muistaa rentoilustakin nauttia!

Vuosi vaihtui hyvin rauhallisesti tässä taloudessa. Koirat eivät korviaan lotkauttaneet paukkeen takia. Pihalle uskalsin Prikkaa kuuden jälkeen päästää, kun sinne yltää vain metakka muttei paukut. Kolme koiraa ja yksikään ei reagoi paukkuihin, toivottaavasti näin jatkossakin!

Meillä koirien kanssa vuosi on alkanut hyvissä ja aktiivisissa merkeissä. Joululoma on tehnyt tosi hyvää, nyt alkaa olla energiaa, jaksaa ihan eril lailla niin kotijuttujen kuin harrastusten parissa. Rankasta syksystä selvittiin hengissä ja toivottavasti zombi-kausi on taakse jäänyttä. Nyt on vuoden neljäs päivä ja jokaiseen on mahtunut tokoa enemmän tai vähemmän. Joululomallakin tuli tokoiltua suht ahkerasti pari-kolme kertaa viikossa tuli käytyä hallilla Jingan kanssa.

Vuosi alkoi kerrassaan mainiosti, suorastaan tehokkaasti. Torstaina käytiin vakiovuorolla, olin päättänyt, ettei nyt vaan haahuilla päämäärättömästi, vaan tehdään muutama liike koemaisesti. Ja heti alkuun teimme seuraamisen, luoksarin ja kaukot kaverin arpomana ja liikkuroimana. Seuraaminen suht ok, pari käännöstä koira epätarkkana ja yksi ylimääräinen voltti siirtymissä. Luoksetulossa meille hyvä vauhti ja pysähdykset, "täydellisen suorituksen" rikkoi vino perusasento. Kaukoissa tehtiin siirtymät ok. mutta aina se peppu siirtyy s-m ja s-i -liikkeissä. Ne pitäisi saada toimimaan kaukoinakin. Näiden kisäksi seurailtiin ja treeneiltiin stoppeja kiertämisen ja putken kanssa. Parilla edellisellä kerralla Jinga on kiikuttanut väärän tunnarin. Nyt tein ison ympyrän, jonka keskelle oma jäi. Jinga meni kehää ympäri kaksi kierrosta ja aloin jo jännittämään, että pitääkö pinna. Pinna piti ja oma sitten löytyo sieltä keskeltä, hienoa!

Perjantaina kävelin läpi loskan ja rännän Killerille mukana mustavalkoiset (perheen vanhus piti jättää kovin kiimaisena ja tyrkkynä kotiin). Prikka pääsi siis ekan kerran hallille töihin. Vähän kuunteli viereisen kentän ääniä mutta upeasti kiersi tolppaa ja piti perusasennossa kontaktia. Jinga teki suunnilleen samaa stopeilla lisättynä. Prikka teki vielä uuden setin ja hyvillä mielin poistuimme hallista runsaan vartin treenaamisen jälkeen. Kotiin tulin aika lailla uitettuna, icebugit olivat väärä valinta!

Lauantaina pääsimme onnekkaina Laukaan järjestämään Oilin koulutukseen Haukkuvaaraan. Taas roppakaupalla ryhtiä, tavoitteita ja päämääriä meidän sinnepäin_suunnilleen_kuhan_nyt_jotain-tokoiluun! Toiset ne vaan osaa kaivaa motivaatiota huonosti-motivoituneelle ja antaa näppäriä käytännön vinkkejä. Uuvahtaneeseen seuruuseen lääkkeeksi "koira töihin", vaadi kunnon perusasentoa ja siihen kauniisti tulemista. Toisessa setissä mietittiin miten saadaan laajalla kaarelle tolppaa kiertävä koira tekemään tiukempaa kurvia. Nyt on kosolti läksyjä!

Tänään aamulla tehtiin olkkarijumppaa kaikkien kanssa. Sen päälle parin tunnin metsäkävely tuoressa lumessa. Mukavaa, reipasta ja seesteistä!


2 kommenttia:

  1. Viides kuva ylhäältä on aivan upea! Kuvana siis huippu, kuvattavathan ovat kaikissa kuvissa yhtä mainioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo koivikko onkin mihin vuoden aikaan vaan varsin kuvauksellinen paikka, siellä on muutama kuva tullut otettua :)

      Poista