Ummikot umpimetsäss

Mikään ei niin tärkeätä jäljellä kuin kepit, keppi suussa keppitreeneissä

Esineruutua

Pudotettua treenaamassa

Lounastauolla ihanien poikein kanssa

Jäljellä, tässä tosin ohjaaja oli vakuuttunut, että loppupalkka eri suunnalla 

minne koira on menossa, ihan turhaan huolestunut 

Erikoisen hieno EK-poppoo

Päivän päätteeksi ehti kaveeratakin (Speedy) ja posetella tietty Speedyn ja Jerikon kera!

Olipa meillä huippuhieno pitkä viikonloppu ja loman korkkaus. Kaksi päivää aamuyhdeksästä iltaseitsemään/kahdeksaan Keuruun metiköissä ja vielä sunnuntainakin lounaaseen asti. Kaksi päivää oltiin Juslinin Annen johdolla viiden-seitsemän koiran voimin tutustumassa EK:n saloihin. Prikan lisäksi oli kaksi muutakin nuorta koiraa; samanikäinen Speedy ja vuosikas Ben-kelpie. Jotenkin kävi kyllä niin, että Prikka osasi ne hommat hyvin joita ei ole ennen tehnyt ja joista minulla ei voinut olla mitään odotuksia. Mutta jos jotain odotin koiraltani, niin sitten ei varmasti osannut, no jäljen kyllä osasi.

Ensimmäiseksi tehtiin esineruutua, kovin huonosti irtosi Prikka metsään, kun irtosi niin etsi ja yleensä löysikin mutta pariin otteeseen loppui puhti kesken. Ne omat odotukset! Kuitenkin eihän me olla tehty

onnistunutta esineruutua kuin vappuna, kun tehtiin Prikan ensimmäinen. Sen jälkeen niinä parina esineruutukertana en ole näyttänyt tarpeeksi hyvin, niin vain lähellä olevat esineet ovat löytyneet.

Seuraavana vuorossa oli pudotettu, jonka kuvittelin olevan meidän bravuuri, kun on pennelistä asti huomannut ja hakenut pudonneet hanskani poluilta. Mutta ei, nyt ei pieni koira ymmärtänyt, mitä siltä haluttiin ja ohjaajakaan ei osannut käyttäytyä. Perjantaina en voinut meidän pudonneena ylpeillä mutta lauantaina kyllä. Hyvin valmistelin koiran ja tehtiin pari tiputusta piilossa ennen "raadin" eteenmenoa. Nyt myös näytin ensimmäisellä kerralla sormikkaan putoamisen jälkeen, että se tippui. Tippumisen jälkeen vapaata seuruuta kymmenisen metriä, käännös ja koiran lähetys hakureissulle ilman käsinäyttöä. Saimme siis hienoja poimintoja, kiva! 

Kolmantena ohjelmassa oli tarkkuusruutu. Isot koirat etsi hienosti kolmen metrin varvikosta pienen pienen metalliesineen. Penneliosasto keskittyi ilmaisun opetteluun. Tämä olikin suhteellisen helppoa, kun "koske" oli tuttu juttu ja Prikka aika helpolla tarjosi makuulle menoa tuohon "lantin" kosketukseen.

Tässä vaiheessa oli jo hirrviä nälkä ja jotenkin kerkesimme kahdeksi leirikeskukseen lounaalle.

Iltapäivän ohjelmassa oli jäljet. Isoille koirille tehtiin ensin jäljet vanhenemaan ja sitten otettiin pienten kanssa keppien ilmaisua. Hirveetä biletystä, kun keppiä löytyi tien varresta. Nuoriso-osasto pääsi hyvin jyvälle keppien tärkeydestä. En le ihan varma sisäitikin ne Annen moton, että ei väliä miten sen jäljen ajaa kunhan kepit löytyvät. Nuoriso-osastokin ajoi kumpanakin päivänä noin 20 min jäljet. Ekana päivänä ilman keppejä, tokona keppien kera. Molemmilla kerroilla Prikka hieman haksahti toisessa käännöksessä, ekana päivänä tehtiin ylimääräistä ennen kuin alkoi ohjaajasta tuntua, että nyt ei kyllä olla jäljellä, palattiin takaisin paikalla missä Prikka oli osoittanut kiinnostusta kääntyä, ja onneksi jälki löytyikin. Tokana päivänä Prikka hieman oikaisi "kulmassa" ja näin jäi yksi kolmesta kepistä löytymättä. Tyytyväinen voin olla, ekan kerran vieraan jälki ja kepit ja koira meni kuin vanha tekijä!

Sunnuntaina oli vuorossa hakumetsää Niemen Elinan ohjauksessa. Eipä ollut mitään odotuksia, kun emme ole ikinä moista kokeilleet ja niin jäimmekin viimeiseksi koirakoksi, kun olimme ainoat aivan ummikot. Kun vuoromme sitten tuli, niin kaksi ryhmäläistä sitten syötti Prikkaa ilman, että mitään tarvitisi tehdä. Ilmeisesti seli oli Prikasta tosi yes juttu. Sitten menimme syrjään ja nämä namitädit menivät poteroihin (niitä tuolla metsissä riitti) piiloon. Tulimme sitten sunnuntaikävelylle lähistölle ja annettiin ohjeet, että koiran nostaessa/saadessa hajun päästän sen irti. Ehdimme kävellä lähistölle ja Prikan nenu nousi pystyyn aika pian ja kovin määrätietoisesti se läheni piiloja, löysi piileskelevät namitädit ja kumpaakin vielä kopaisi selkään, että nouskaas ylös sieltä poteroistanne namia jakamaan. Tämä oli kyllä täydellinen ylläri. Prikka ei ole niin ihmisten perään kuin nuo seniorit meidän perheessä. Jostain se vain tiesi, että nyt etsitään ihmisiä ja Elina ei meinannut uskoa, että tälle koiralle ei ole aiemmin mitään hajuharjoitteita tehty!

Olipa hieno viikonloppu ja olin niin iloinen, että tällaisen himatuikun tuli lähdettyä ulos avaraan maailmaan. Oli huippumukava ryhmä, ihanat coachit, hyvät metsät, leiripaikka kauniilla paikalla järven rannalla, ruokakin oli hyvää ja myöhäisiltana ehti vielä istua tovin mukavassa seurassa grillin ääressä. Kiitos vain, SBCAK:n huippujärjestäjätrio! Ihana, että vielä on olemassa tuollaista tarmoa puskea hommia muiden iloksi, teidän kakkukin oli suussasulavan hyvää!